näyttää 150 tuloksen(tulokset)
Artikkelit Ihminen Yleinen

Lava on Lassyn

Timo Lassy aloitti saksofonistin uransa rivimuusikkona eri jazz-yhtyeissä. Nyt Lassy on ohjastanut omaa sooloyhtyettänsä jo lähes vuosikymmenen ajan niin Suomessa kuin ympäri maailmaa. Saksofonistin lisäksi Lassya voi pitää myös yhtyeensä nokkamiehenä ­– tai illan isäntänä, kuten hän itse toteaa. ”Illan isännän rooli istuu minulle hyvin. Sitä on vuosien varrella tullut treenattua aika paljon. Kun yhtyeeni …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Belitz-Henriksson ei pysähdy

Toimittaja, liikunnanohjaaja, tietokirjailija, bloggaaja ja hyvinvointivalmentaja. Jenny Belitz-Henriksson hoitaa hengästyttävän pitkän listan lisäksi viisihenkisen perheen arkea. Miten hän hallitsee kaiken? Jenny 36, on aina tehnyt paljon töitä. Nuoruuden kesät kuluivat hotelli- ja ravintola-alalla. Liikunnanohjaus ja kirjoittaminen tulivat kuvioihin parikymppisenä. Tosin Jennyn ensimmäinen juttu julkaistiin Pikku Seurassa hänen ollessa tarhaikäikäinen. Pienen tytön ura jatkui Kevätpörriäisessä. Toimittajaura lähti liikkeelle …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Elämäntehtävänä kirurgia

Tiina Jahkolasta on tullut karskien kirurgien esimerkistä huolimatta välittävä ja osaamistaan auliisti toisille jakava kirurgi. Kokemusta hänellä on kertynyt lääkärinä toimimisesta kolmekymmentä vuotta, joista toistakymmentä vuotta hän on tehnyt korjaavaa kirurgiaa onnettomuus– ja syöpäpotilaille plastiikkakirurgian erikoislääkärinä. ”Nuorena minusta piti tulla eläinlääkäri tai rakennusmestari, mutta sairaustapaus perheessä sai valitsemaan lääkärin työn”, kertoo Tiina Jahkola, Helsingin ja …

Artikkelit Ihminen Yleinen

TV-tuottaja odottaa kesää

Tiina Klemettilä innostui hyötykasveista työskennellessään Huomenta Suomen juontajana. Ohjelmassa perustettiin kasvimaa parkkipaikan reunalle, ja sitä hoidettiin yhdessä Hyötykasviyhdistyksen kanssa. “Huomasin, ettei kasvimaan tarvitse olla kuten mummolassa, eli kymmeniä neliötä kitkettävää ja koko talveksi lanttua”, Tiina muistelee. “Tajusin, että halutessaan voi kasvattaa vaikka vain kolme perunaa. Se ei ole niin vakavaa, koska perheen elanto ei ole niistä …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Katso, kuule ja kirjoita

”Minulla ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja”, Ilkka Malmberg vastaa kysyttäessä, miten hän päätyi ammattikirjoittajaksi. ”Kirjoittaminen saattaa hyvinkin olla ainoa homma, johon elämässä pystyn. Muuta en ole toistaiseksi keksinyt.” Onnekseen Malmberg, 60, osaa hommansa hyvin: Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja palkittiin helmikuussa Suomen Kulttuurirahaston kulttuuritekopalkinnolla. Hänen syväluotaavat ja oivaltavat reportaasinsa ovat vieneet hänet milloin hampurilaisaterialle nebraskalaisen pikkukylän tavernaan, neliraajahalvaantuneen …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Kari Ketonen: Jännitys on voimaa

Sydämensyke, käsien tärinä ja äänen värinä ovat jopa ammattiesiintyjälle tuttuja ongelmia. Näyttelijä Kari Ketosen mukaan esiintymispelon voi kääntää voitoksi. Lasten jännittäminen mielletään usein söpöksi, mutta aikuiset jäävät usein asian kanssa yksin. Tärkeintä on ymmärtää, että kukin jännittää tavallaan. Kari Ketonen on 42-vuotias teatteritaiteen maisteri. Hänet muistetaan parhaiten elokuvista Pelikaanimies sekä Napapiirin sankarit. Televisiossa hän tuli …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Kehityksessä mukana

Brunella Sandholm on toiminut päiväkotiavustajana lähes vuoden ajan.  Vantaalainen päiväkoti tarvitsi kipeästi avustajaa, joka osasi viittomakieltä, ja Sandholm sattui löytämään hakuilmoituksen oikeaan aikaan. Paikka oli hänen. Brunella, 22, on kasvanut Sipoossa kaksikielisessä perheessä, johon kuuluu isä, äiti sekä kolme pikkusiskoa. Brunellan vanhemmat ovat kuuroja, mutta kaikki lapset ovat kuulevia. Kotona kommunikoidaan sekä viittomakielellä että puheella. …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Kameleontti taipui tangoon

”Tango on tanssina kiihkeä ja tulenliekin omainen. Välillä se lepattaa viehkeästi, välillä palaa roihuten. Kaikki patoutuneet tunteet saa huutaa ulos vereslihalla.” Kädet huiskivat ja ääni muuttuu pehmeän kohtalokkaaksi, kun Yona innostuu kertomaan, mikä tangossa meihin suomalaisiin oikein vetoaa.  Yona eli Johanna Pitkänen on laulaja ja lauluntekijä, joka ei pelkää hätkähdyttää. Aikaisemmin taidepopin saralla kunnostautunut nainen …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Tärkeintä on asenne

Pertti Kurikka on nimeään kantavan punk-yhtyeen kitaristi. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli Kovasikajutu-dokumentista. Kurikan uusimman lavahahmon taustalla on kauhujutut. Hänen toimiaan leimaa luja usko omaan tekemiseen. ”Mitä olisit sanonut, jos olisin tehnyt lommon sun autoon?” Pertti Kurikka kysyy, kun nautimme kahvia haastattelun lomassa. En osaa vastata suoraan ja jään empimään kunnes sanon, että soittaisin varmaan korjaamolle. …

Artikkelit Ihminen Yleinen

Se Susanna Koski

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski joutui syyskuussa luomaan tyhjästä sanaisen arkkunsa. Sen jälkeen arkun kestävyyttä on testattu lähes jokaisessa Suomen tiedotusvälineessä. Mitä Koski itse ajattelee tästä kaikesta?  Keltaisen matkalaukun kanssa liikkuvan 28-vuotiaan nuoren naisen tunnistaa jokainen, joka on sattunut vahingossa edes vilkaisemaan televisiouutisia tai sanomalehtiä viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Nainen on Susanna Koski, Laihialla syntynyt ja …