Nepalin Suomen suurlähetystössä vietettiin rauhallista itsenäisyysjuhlaa. Juuri päätökseen saatujen vaalien jälkeen suurlähettiläällä on ollut oma roolinsa nepalilaisten poliitikkojen välisen keskusteluyhteyden ylläpitämisessä. Ryhmä Metropolian opiskelijoita osallistui itsenäisyysjuhlaan ja haastatteli juhlaan osallistuneita. Nepalissa opiskelijat olivat naisten ja tyttöjen asemaa kulttuurisin keinoin edistävän FiNe-hankkeen tehtävissä.

 

Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotoille oli kutsuttu kaikki Nepalissa vakituisesti asuvat suomalaiset sekä lukuisa nepalilaisia yhteistyökumppaneita ja muuta väkeä. Lähetystöstä koordinoi useita kymmeniä kehitysyhteistyö – ja muita suomalaisnepalilaisia hankkeita. Suurlähettiläs Asko Luukkaisen mukaan se onkin lähetystön keskeisin tehtävä.

Kaiken kaikkiaan suomalaisissa kehitysyhteistyöhankkeissa Nepalissa pyörii noin 20 miljoonan rahallinen panostus vuodessa. Suomen suurlähetystön merkitys Nepalille onkin mittava.

Yksi tärkeä suomalainen hanke on vesijohtoverkoston laajentaminen. Hanke on tuonut vesijohtojohtoveden useisiin kyliin ja paikkoihin, joissa sitä ei aiemmin ollut. Vesijohtoveden saamisella on suuri merkitys myös naisten ja tyttöjen kouluttautumisen kannalta, sillä näin heillä jää maanviljelykseltä ja kodin tehtäviltä aikaa myös koulunkäyntiin.

Sähkökatkot ovat Nepalissa arkipäivää, ja sellainen sattui myös suurlähettiläs Asko Luukkaisen haastattelun aikana. Haastattelu jatkui sen kummempia hätkähtämättä.

Fida-lähetystorilta ostetut vaatteet tuovat arvokasta tukea Nepaliin. Ulkoministeriö tukee Fidan toimintaa siten, että esimerkiksi Fidan 15 euron paita voi tuottaa noin 100 euron panostuksen Nepalin hyväksi. Päivi Leppänen ja Kari Leppänen koordinoivat Fidan toimintaa Nepalissa.

Kari Leppäsen mukaan opetus, vesisanitaatio ja metsät ovat Suomen keskeisiä toiminta-alueita. Tulokset ovat huikeita, sillä enää viisi prosenttia tytöistä ja pojista jää Nepalissa koulutuksen ulkopuolelle.
Juomaveden ja vessan saaminen kaikille nepalilaisille ei myöskään ole enää kaukana ja suomalaiset toimijat ovatkin laittaneet itselleen tämän tavoitteen vuoteen 2017. Ymmärrys nepalilaisen yhteiskunnan toiminnasta on lisääntynyt slummikäynneillä ja keskusteluilla eri etnisten ryhmien tapaamisissa.

FiNe-hanke on Ulkoministeriön ja Metropolia AMK:n rahoittama kulttuurinen hanke, joka edistää nepalilaisten naisten ja tyttöjen asemaa. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat Yleisradio ja kathmandulainen Oscar International College. FiNe:ssä tuetaan naisten ja tyttöjen asemaa Nepalissa antamalla heille mahdollisuus kertoa oma tarinansa lyhytdokumenttielokuvissa ja monimediaisissa juttukokonaisuuksissa. Lisäksi paikallisia toimijoita koulutetaan soveltamaan voimaannuttavaa digitarina-menetelmää.

Suomalaiset opiskelijat kävivät joulukuussa Kathmandussa ja nepalilaiset tulevat vastavierailulle maaliskuussa.

FiNe-hankkeen dokumentteja nähdään YLE Areenan Kolmannessa ulottuvuudessa alkuvuodesta 2014.

Opiskelijat: Ina Mikkola, Anni Solja, Nella Taarasti, Ville Toimi ja Marleena Lehtimaa.
Ohjaavat opettajat: Teija Voudinmäki ja Lasse Keso.
Videoiden toteutus: Nella Taarasti ja Miska Engström