Moni suomalaista huippuideoista on syntynyt saunassa. Saunan voima on siinä, että se rentouttaa ja saa ihmisen olemaan avoin – niin ajatuksille kuin asioillekin. Tämän pääsi huomaamaan myös Taajuuden toimittaja Joonas Piiroinen. 

saunakuva_645px

Asun kerrostalossa, jossa selvästi yli puolet asukkaista on ulkomaalaisia. Asukaslistasta päätellen suurin osa on kotoisin mitä luultavimmin Euroopan ulkopuolelta. Muuttaessani taloon olin hiukan ihmeissäni. Olinhan asunut ennen muuttoani koko ikäni omakotitalossa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Muuten asia ei ole minua sen kummemmin haitannut tai häirinnyt.

Pari kuukautta sitten päätin lähteä ensimmäistä kertaa talomme lenkkisaunaan. Halusin rentoutua ja tuulettaa ajatuksiani oikein kunnolla. Ajattelin, että ei siellä varmasti ole paljon edes ihmisiä. Asuuhan täällä niin paljon niitä ulkomaalaisia!

Lähestyessäni saunan pukuhuoneen ovea pukuhuoneesta kuului runsasta puheensorinaa. Päästyäni ovesta sisään kourallinen outoa kieltä puhuvia kasvoja tuijotti minua.

En saanut aluksi sanaa suustani, mutta lopulta kasvot tervehtivät minua hymyillen.Minä ja neljä ulkomaalaista olimme astumaisillamme suomalaisuuden yhteen ilmentymään – laudoilla ympäröityyn saunaan. Ei hetkeäkään, kun istuin saunan laiteilla kaksi nepalilaista ja kaksi sambialaista molemmilla puolillani.

Saunailta kesti lähes puolitoista tuntia. Tulin sinä iltana kotiin hämmentyneenä, mutta iloisena. Koulu, työ, vapaa-aika, tyttöystävät, ruoka ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on. Siinä vain osa aiheista, joista puhuimme poikien kanssa saunan lauteilla.

Uudet saunakaverini saivat minut mietteliääksi. Niin monia ulkomaalaisia vieroksutaan, koska heistä on vaikea saada otetta. He elävät omissa piireissään, omien tapojensa ympärillä. Näin moni suomalainen ajattelee ulkomaalaisista. Tällainen ajattelutapa on huono, sillä jos käännämme ajattelun roolit päinvastoin, päädymme samaan lopputulokseen suomalaisten suhteen. Olemmehan me suomalaisetkin omien tapojemme ympärillä eläviä, ja meistä on vaikea saada otetta. Emme katso edes aina toisiamme silmiin, saatika puhumme tai vastaamme toisillemme kunnolla.

Tunnistan itsestänikin näitä piirteitä, mutta suoriuduin uusien saunakavereideni tapaamisesta ihan hyvin. Kaikilla oli nimittäin lopulta hauskaa. Jos haluat avartaa itseäsi, tietojasi ja asennettasi, suosittelen tutustumaan vaikkapa siihen naapuriin, joka puhuu outoa kieltä. Kohtaa tämä vieras ensin ihmisenä, tee sen jälkeen omat johtopäätöksesi. Itse päädyin tähän kohtaamiseen ikään kuin sattumalta, mutta nyt teen sen jo mielelläni. Kokeile sinäkin. Eihän siinä mitään menetä?