”Minulla ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja”, Ilkka Malmberg vastaa kysyttäessä, miten hän päätyi ammattikirjoittajaksi. ”Kirjoittaminen saattaa hyvinkin olla ainoa homma, johon elämässä pystyn. Muuta en ole toistaiseksi keksinyt.”
Onnekseen Malmberg, 60, osaa hommansa hyvin: Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja palkittiin helmikuussa Suomen Kulttuurirahaston kulttuuritekopalkinnolla. Hänen syväluotaavat ja oivaltavat reportaasinsa ovat vieneet hänet milloin hampurilaisaterialle nebraskalaisen pikkukylän tavernaan, neliraajahalvaantuneen miehen sairasvuoteelle kirkkonummelaiseen hoitokotiin tai pahasanaisen rekkakuskin kyydissä Euroopan moottoriteille.
Nyt Malmberg kuitenkin istuu Sanomatalon kahvilassa ja antaa neuvon kaikille aloitteleville kirjoittajille: ”Ei pidä mennä vain paikkoihin, joissa viihtyy. Pitää mennä paikkoihin, jotka haastavat ja joissa joutuu kamppailemaan.”
Matkustaminen on alun perin Lahdesta kotoisin olevalle Malmbergille tuttua. Veri veti maailmalle jo heti lukion jälkeen, ja Malmberg teki useita matkoja muun muassa Pariisiin, Kreikkaan ja Etelä-Amerikkaan asti. Koti-ikävä oli usein valtava. ”En ole koskaan kirjoittanut niin paljon kuin silloin kirjeitä kotiin.”
Nuori mies elätteli hataraa toivetta virkamiehen tai diplomaatin urasta, mutta päällimmäisenä mielessä oli vahva ajatus: Suomeen hän ei jäisi. Ihanteena oli vapaa moniosaaja. ”Jos silloin olisi ollut diginomadeja, jotka vaihtavat asuinpaikkaa vain tietokone ja kovalevy mukanaan, olisin valinnut sen tien”, hän kertoo.
Nuoruuden reissuissa harmittaa kuitenkin matkojen kesyys. ”Olisi pitänyt uskaltaa heittäytyä enemmän. Esimerkiksi 70-luvun Pariisi oli aivan turvallinen paikka – toisin kuin Lahti!”
Rohkeutta on kuitenkin monenlaista. ”Nuorena en yhtään arastellut ottaa osaa illanistujaisiin vieraalla kielellä, mitä nykyään jännittäisin. Vastaavasti nykypäivänä minua kiinnostaisi mennä mukaan maailman kriisipesäkkeisiin, kun taas nuorempana se olisi pelottanut ihan valtavasti.”
Kotimaahansa nuoren miehen juurrutti lopulta Sanomain toimittajakoulu ja siitä poikinut ura Helsingin Sanomissa. Siinä työssä Malmberg onkin viihtynyt jo yli 30 vuotta.
”Sinänsä hauska paradoksi, että olin niin suuntautunut kansainväliseen maailmaan, ja mitä olen nyt? Suomessa asuva, Suomesta suomeksi kirjoittava!” Malmberg summaa.
Matkustelu on silti yhä osa työtä. ”Parhaita ovat yksinäiset reportaasimatkat, kun saa oikein rauhassa havainnoida. Silloin näkee enemmän.”
Jutunteossa Malmberg painottaakin juuri havainnoimista ja huomioiden kirjaamista ylös. ”Ihan jo aistihavaintoja kannattaa kirjoittaa muistiin, sitä kautta voi välittää paikasta kuvan lukijalle.”
Malmberg itse kantaa aina mukanaan muistikirjaa, johon tallentaa ajatuksia, huomioita ja jutunaiheita. Monet näistä aiheista päätyvät ennemmin tai myöhemmin reportaaseina Kuukausiliitteeseen. ”Asiat, huomiot ja tarinat unohtuvat aika nopeasti. Jos jokin asia tekee vaikutuksen, kirjoita se ylös!”
Fiktion kirjoittaminen ei Malmbergilta sanojensa mukaan kuitenkaan luonnistu. ”Nuorena kuvittelin toistuvasti viettäväni pitkän aikaa jossain ulkomailla ja tulevani sitten pois valmiin käsikirjoituksen kanssa”, hän toteaa. Suunnitelmassa oli kaksi suurta aukkoa: hän ei osannut aloittaa, eikä hänellä liiemmälti ollut, mistä kirjoittaakaan.
”Maailmahan on täynnä ihmistarinoita, kunhan vain näkee omaa tarinaansa pidemmälle. Mutta etenkin nuorena se on vaikeaa.”
Nykyään fiktio ei houkuta, koska Malmberg haluaa tehdä leipätyötään kunnolla, ei vain toisella kädellä. Juttuihinsa hän on valmis heittäytymään täysillä: ”Kyllä hyvästä reportaasista olisin valmis antamaan yhden nivelen pikkurillistäni – jos se vain kivuttomasti otetaan.”
Malmbergin pöydällä lepäävät kädet kuitenkin todistavat, että ainakin toistaiseksi Suomen huipputason reportaaseihin riittävät sinnikkyys, lahjakkuus – ja muistikirja.
