Helsingin Pilailu-puodissa, Pitkänsillan kupeessa on hämärää ja hiljaista puolenpäivän aikaan perjantaina. Pari työntekijää kuiskii naamiaisasujen seassa tiskin toisella puolella. Esillä on kaikenlaista tavaraa hirviönaamareista toinen toistaan värikkäämpiin peruukkeihin. Hyllyillä on myös pikkutuhmaa tavaraa: lapsiystävällisen näköisillä kylpyankoilla onkin pakkauksen mukaan penis!
Jukka Huopainen on työskennellyt Pilailu-puodissa noin 10 vuotta. Helsingin Siltavuorenrannassa sijaitsevan puodin perusti Jukan isä Tauno Huopainen vuonna 1969. Onnistunut sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 2000, kun Jukka otti Pilailu-puodin johdon käsiinsä. Vanhempi Huopainen palkittiin vuonna 2004 Vuoden Yrittäjä -palkinnolla.
Helsingissä sijaitseva Pilailu-puoti on ensimmäinen Suomen seitsemästä puodista. Vielä tänäkin päivänä Pilailu-puoti, tuttavallisemmin ”Pilis”, tuo maahan pilailu-, karnevaali-, naamiointi- ja teatterimeikkaustarvikkeita, naamiaisasuja sekä taikatemppu-, jonglööraus- ja sirkusvälineitä. Jukka Huopaisen tehtäviin kuuluu muun muassa tavaratilausten tekeminen, sähköpostin selailu ja työtehtävien jako muille puodissa työskenteleville.
Minkälainen on Pilailu-puodin vuosi? Kesällä haetaan rekvisiittaa erityisesti polttareihin. Syksyllä on edessä Halloween, ja sen jälkeen tulevat perinteiset pikkujoulut ja joulu. Alkuvuosi on Piliksessä hiljaista aikaa, mutta kevään tullen penkkarit ja vappu saavat naamiaisasukaupan käymään kuumana. Myös pääsiäisenä on normaalia enemmän vilskettä, mutta ei kuitenkaan merkittävästi.
”Isompia tilauksia tekevät firmat, jos on tarvetta esimerkiksi 200 cowboy-hatulle”, Huopainen sanoo. Pilailu-puodissa myydään asukokonaisuuksia, mutta rekvisiitan asuihin saa valita itse.
Huopaisen mukaan merirosvoksi mielivä saa ihan itse päättää, haluaako hän kantaa kädessään miekkaa vai rommipulloa.
Tällä hetkellä Pilailu-puodin nettisivuilla mainostetaan ihoasua. Ihoasut ovat erityisesti polttariporukoiden suosiossa. Puku on vaikuttava näky yksinkertaisuudessaan ja ihonmyötäisyydessään, ja sen paremmin se toimii, mitä useammalla se on yllä. Ihoasussa ei ole lainkaan suu- tai silmäaukkoja, mutta kangas on kuulemma sen verran ohutta, että hengittäminen ja näkeminen onnistuu ilman niitäkin. ”Ihoasu on aika kylmä vaate, mutta alle mahtuu tavaraa, kun ostaa vähän isomman koon.” Asusta löytyy noin 10 erilaista mallia eri väreissä ja kuoseissa. Hyvää lisäilmettä antavat esimerkiksi aurinkolasit.
Mutta mikä on Pilailu-puodin kestosuosikki? ”Pierutyyny. Siitä tykkäävät lapset ja aikuiset.” Jukka ryntää tiskin taakse ja näyttää, miten tämän päivän pierutyyny toimii. Kehitys on mennyt hurjasti eteenpäin: pierutyynyä tarvitse enää itse puhaltaa vaan se täyttyy itsestään. Puhallettavan pierutyynyn ongelma oli, kun puhaltelun mukana tyynyn sisään lentävä sylki liimasi tyynyn seinämät yhteen. Mahtavaa tuotekehittelyä!