Ruotsin poliittinen tilanne on tällä hetkellä kirjaimellisesti vaakalaudalla. Perinteiset vasemmiston ja porvariston blokit eivät enää pysty saamaan enemmistöasemaa valtiopäivillä.

6770718951_7ac4665dbd_b (1)

Stefan Löfven. Kuva: Anders Löwdin

Joulukuun kolmantena päivänä pitämässään lehdistötilaisuudessa pääministeri Stefan Löfven sanoi, ettei entinen blokkipolitiikka enää toimi. Lisäksi hän ilmoitti uusintavaaleista sekä peräänkuulutti laajempaa vastuuta yhteiskunnan asioiden ajamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi blokkirajojen murtamista joiltain osin.

Stefan Löfven (S) yritti syksyn hallitustunnusteluissaan lähestyä keskustaa ja kansanpuoluetta, tuloksetta. Poliittisten asiantuntijoiden mukaan yhteistyösopimus pitäisikin nyt löytyä kahden suurimman puolueen, sosiaalidemokraattien ja maltillisen kokoomuksen, välillä.

Entisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin porvaripuolue, Moderaterna, oli syyskuun vaalien auttamaton häviäjä. Maltillinen kokoomuspuolue menetti kahden hallituskauden jälkeen 23 paikkaa parlamentissa. Ruotsin valtiopäivät koostuvat yhteensä 349:stä edustajapaikasta, joista punavihreällä blokilla tällä hetkellä on 158 ja porvariallianssilla 142 paikkaa.

Pääministeri Stefan Löfvenin punavihreän hallituksen budjettiehdotus kaatui joulukuun alussa ruotsidemokraattien vastustukseen. Ratkaiseva asema äänestyksessä oli ruotsidemokraattien 49:llä edustajalla. He äänestivät opposition budjettiehdotusta vähemmistöhallituksen ehdotuksen sijaan vastalauseena Löfvenin hallitukselle ja sen ajamalle maahanmuuttopolitiikalle.

Syyskuussa 2014 järjestettyjen parlamenttivaalien suurin voittaja, ”vågmästare”, oli oikeistopuolue Sverige Demokraterna (SD). Ruotsidemokraateista tuli Ruotsin kolmanneksi suurin puolue ja heidän edustuksensa valtiopäivillä kasvoi 29:llä paikalla. Samalla kasvoivat myös heidän itsetietoisuutensa ja poliittiset vaatimukset.

Ruotsin poliittiset puolueet ovat erittäin ideologisia.Tähän mennessä yksikään muu puolue ei ole halunnut tehdä yhteistyötä, saatikka sitten hallitusyhteistyötä, ruotsidemokraattien kanssa.

Ruotsidemokraatit nähdään jopa radikaalimpina kuin muut pohjoismaiset populistipuolueet.

Viimeisimmän mielipidemittauksen Dagens Nyheter:in mukaan ruotsidemokraattien kannatus on noussut lähes 18 prosenttiin. Mediassa pääministeri Löfven on syyttänyt puoluetta fasistiseksi. Ruotsin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuohuu samaan aikaan kun ruotsidemokraatit ovat julistaneet vaalijahdin maan toiseksi suurimman puolueen paikasta.

Ruotsin uudet valtiopäivävaalit pidetään 22.3.2015. Edellisen kerran vaalit on uusittu Ruotsissa vuonna 1958.

 

Lähteet ja linkit:

http://www.dn.se/val/nyval-2015/den-leende-nationalismen/
http://fof.se/artikel/forskarna-ar-eniga-sd-ar-inte-fascister
http://www.aftonbladet.se/kultur/article20012410.ab
http://yle.fi/uutiset/tutkija_ruotsin_uusintavaaleista_blokkiraja_on_ylitettava/7668164
http://sv.wikipedia.org/wiki/Riksdagsvalet_i_Sverige_2014

Kuva: http://pamflett.wordpress.com/2012/01/27/overbevisa-mig-garna-stefan-lofven/