Olet sitten sairaanhoitaja, insinööri, laulunopettaja, 7-vuotias koululainen tai 65-vuotias eläkeläinen, voi radioamatööriys viedä mennessään. Radioamatööritoiminta kun ei vaadi teknistä taustaa. Pariskunta Ritva ja Kalervo Korjus ovat radioamatööriammattilaisia. Heille se on elämäntapa.
Radioamatöörit ovat tärkeä osa radion historiaa Suomessa. 1900-luvun alussa innokkaat kokeilijat ja keksijät alkoivat kehittää radion toimintaa, rakennella itse lähetin- ja vastaanottolaitteita kotioloissa. Vuonna 1926 yleinen ja harrastetoiminta erkaantuivat omille tahoilleen ja Suomen Radioamatööriliitto ry (SRAL) perustettiin.
Kalervo Korjus rakensi ensimmäisen radionsa 7-vuotiaana vuonna 1950. Kalervolla oli lapsuudenkotinsa vaatekaapissa oma laboratorio. Ohjeet radion rakentamiseen Kalervo kävi etsimässä kotinsa lähikirjastosta, Kallion kirjastosta. Komponentteihin piti itse ansaita rahat lumppuja, pulloja ja paperia keräämällä ja viemällä kauppoihin. Radioamatöörinä Kalervo on ollut nyt 57 vuotta, lähes koko ikänsä.
SRAL:n arkisto: Ragnvald Lautkari, OH2NN, perhekuva (1920)
Radioamatöörinä oleminen on monipuolinen harrastus
Radioamatööri on tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on lupa saada käyttöönsä radiotaajuuksia ja perustaa oma asema. Toiminta ei perustu sisällön tuottamiseen tai juontamiseen radiokuuntelijoille, vaan yhteydenpitoon alan harrastajien kesken. Radioamatööriltä ei vaadita teknistä taustaa, saatikka kiinnostusta elektroniikkaa tai tietoliikennettä kohtaan. Toiminta on monipuolista ja pitää sisällään jatkuvaa sosiaalista kommunikointia ihmisten kanssa.
Radioamatööritoiminta on vaihtelevaa ja sen parista voi löytää juuri itselleen sopivan tavan harrastaa. Siinä missä toinen on kiinnostunut radion tai sähkötyslaitteen rakentamisesta, toista kiinnostaa perustaa oma asema ja löytää yhteyksiä ympäri maailman, samalla kun kehittää kielitaitoaan. Kolmatta voi kiinnostaa kokoontua kerhoasemalle tapaamaan muita radioamatöörejä. Suomessa on noin 200 radiokerhoa, jollaiseen uusi radioamatööri ensimmäiseksi liittyy, sillä kerhoilla on yleensä Viestintäviraston myöntämä radioasema. Kerhoon ovat tervetulleita kuitenkin myös radioamatöörien perheenjäsenet.
SRAL:n arkisto: Valentin Granqvist, OH3NP, kuittauskorttien täyttämä seinä vuodelta 1946.
Sosiaalinen verkosto karttuu ja pysyy yllä
Kalervo Korjuksen puolisolla Ritva Korjuksella ei ollut havaintoakaan radioamatööreistä ennen kuin tapasi Kalervon. Ritva kuitenkin seurasi ja osallistuikin aktiivisesti Kalervon harrastukseen. Myöhemmin Kalervo halusi Ritvankin virallisesti toimintaan mukaan ja päätti hieman huijata. Kalervo kertoi Ritvalle, että oli varannut tutkintoon suorittamiseen ajan ja maksanutkin jo tutkinnon suorittamismaksun. Ritva ei voinut muuta kuin mennä tilaisuuteen, kun Kalervo sen kerta oli jo maksanutkin. Kun Ritva sitten saapui tutkintotilaisuuteen, selvisi, että häntä ei ollut edes vielä ilmoitettu suorittamaan koetta.
Vuodesta 1975 lähtien Ritvakin on ollut radioamatööri, ja on sitä mieltä, että Kalervon valkoinen valhe kannatti. Ritva Korjukselle harrastus on antanut paljon, hänelle kuitenkin tärkeämpää on aina ollut muiden radioamatöörien tapaaminen, nokkakuso, kuten sitä harrastajien kesken kutsutaan.
SRAL:n arkisto: Radioamatööriys kulkee helposti perheenjäseneltä toiselle. Kuvassa Osmo Wiio, OH2TK, vasemmalta Antti ja Juha (1961) .
Radioamatöörit ovat valmiudessa poikkeustilanteita varten
Radioamatööreillä on paljon saavutuksia tekniikan puolella. Ympäri maailman radioamatöörit ovat rakentaneet erilaisia teknisiä laitteita pienemmistä härpäkkeistä satelliitteihin asti.
Yksi tärkeimmistä osa-alueista radioamatöörien toiminnassa on radiotekniikan ja radioviestinnän edistäminen. Sähkötys kulkee vaikeinakin aikoina ja radioamatööreillä on erilaisia toimintatapoja kehiteltynä maapallon kattavaan yhteydenpitoon. Suomessa radioamatöörit tekevät yhteistyötä viranomaisten kanssa ja Suomen radioamatööriliitto on Maanpuolustuksen Koulutusyhdistyksen jäsenjärjestö. Turvallisuusviestiliikennettä harjoitetaan mahdollisia uhkakuvia varten, joita voivat olla esimerkiksi sähkökatkos tai tietoliikenneyhteyksien ruuhkautuminen. Lisäksi radioamatööriliitto kuuluu Suomen Radiohistorialliseen seuraan ja yksi tärkeä toiminnan osa-alue on kriisiapu SPR:n alaisuudessa.
SRAL:n arkisto: Vuonna 1962 rakennettiin radioamatöörien ensimmäinen satelliitti, Oscar 1, jota kuvassa asennetaan kantorakettiin.
Kansainvälinen harrastus – kusoilu ja DX-peditiot
Koska toiminta on maailmanlaajuista, on oltava tutkinto, jotta osoitat olevasi pätevä harrastamaan yhteydenpitoa eri asemien välillä. Määräyksistä pitää tietää, jotta ei töpeksi. Kun on pätevyystodistus, voi anoa radioamatöörinimeä itselleen. Jokaisella amatöörillä on yksilöllinen tunnus, joka koostuu maatunnuksesta, läänistä ja henkilökohtaisesta osiosta. Näin tietää mistä maasta, mistä päin kyseistä maata on kotoisin ja kuka henkilö on kyseessä. Suomen maatunnus on OH.
Radioamatöörit pitävätkin yhteyksiä myös oman maansa rajojen ulkopuolelle ja keräilevät kuittauskortteja. Mitä kaukaisempi maa, sitä harvinaisempi ”kuso” eli radioamatööriyhteys. Radioamatööri voi myös harrastaa matkustelua, DX-peditioita, kaukaisiin ja harvinaisiin maailman kolkkiin, jonne turistirysät eivät yllä. Yhteydenpitolaitteet kun kulkevat mukana. Näistä kokemuksista radiokerhot monesti pitävät myös luentotilaisuuksia. Kalervo Korjus kertookin miten kiinnostavaa on käydä kuuntelemassa muiden seikkailuista vaikkapa autiolle saarelle tai kaukaiseen vuoristoon.
Pixabay (CC0 Public Domain): Radioamatöörin antenni pystytetty ylhäälle vuoristoon.
Yhteisissä tapaamisissa radioäänet saavat kasvot
Vuodesta 2007 lähtien Korjusten pariskunta on toiminut radioamatööriliiton arkistossa päivittämässä valokuvia ja dokumentteja sähköiseen muotoon. Kotona heillä ei enää ole laitteita, mutta radioamatöörien järjestämissä tapaamisissa he käyvät edelleen. Molemmat Korjukset ovat sitä mieltä, että parasta radioamatööritoiminnassa onkin juuri ihmisten tapaaminen.
Joskus yhteisissä kokoontumisissa voi tapahtua hassuja yhteensattumia. Ritva Korjus kertoo eräästä tapaamisesta, jossa hän oli varma, että tunnisti tutun äänen, mutta ei nähnyt yhtään tuttua kasvoa. Myöhemmin kotona Ritva kertoi Kalervolle asiasta. Kalervo totesi, että siinähän se tuttu ääni istui vieressäsi. Ritva kun oli pelkän äänen perusteella muodostanut mielikuvan henkilöstä, joka olikin aivan toisenlainen. Äänen perusteella tukevahkoksi, vain vähän yli 160 senttimetriseksi luultu henkilö, paljastuikin pitkäksi ja hoikaksi.
Kalervo ja Ritva Korjuksen omat kuittauskortit ja OH-tunnukset.
Radioamatööritoiminta sopii aivan kaikille
Nuorimmat radioamatööritutkinnon suorittaneet ovat koululaisia, 9–10-vuotiaita. Vanhimmat radioamatöörit ovat eläkeikäisiä. Nykyään tekniikkaa on vielä vähemmän, kun radiolaitteita ei enää tarvitse rakennella itse, vaikka monet radioamatöörit toteavat, että se itse rakennettu laite on paras.
Radioamatööritoiminta vaatii kuitenkin hieman pidemmän tutustumisajan, mutta innostaa helposti mukaan. Radioamatööritoiminta sopii perheille, pariskunnille ja yksin asuville, jokaiselle toiminta voi muodostaa laajemman perheen ja toimintayhteisön. Myös erityisesti näkövammaisille harrastus on sopiva.
Kalervo Korjus kertoo radioamatööritoiminnan olevan niin iso maailma, että sitä ei pysty yhdellä sanalla kuvailemaan. Parasta on ottaa asiasta selvää itse esimerkiksi radioamatööriliiton sivujen kautta ja lähteä toimintaan rohkeasti mukaan.
Kalervo Korjus keräilee sähkötysavaimia, joilla voi harjoitella sähköttämistä eli morsetusta.
Lähteet: Kalervo ja Ritva Korjus, Radioamatöörin esittelylehti, www.sral.fi
Kalervo ja Ritva Korjus.
