Merikapteeniksi kouluttautunut Martti Leinonen aloittaa seitsemännen vuotensa yliperämiehenä ympäristöjärjestö Greenpeacen laivoilla. Merillä vietettyjen vuosien ansiosta Leinonen arvostaa kotimaataan erilailla kuin ennen. Tällä kertaa Leinonen palasi noin kuukaudeksi Suomeen taltuttamaan puhjennutta ikäkriisiä.
Pitkiä aikoja ulkoimailla ja merellä viettävä Martti Leinonen kertoo Jätkäsaaressa matkustajalautan kupeessa, miksi on tällä kertaa tullut lämpimämmän ilmaston sijasta Suomeen viettämään lomapäiviään.
”Minulla oli hiljattain vähän pimeä kausi. Myöhäinen kolmenkympin kriisi ja aikuistuminen tuli, ja tajusin, että mitäs helvettiä tässä on tullut tehtyä. Sitä on elänyt kuitenkin aika rennolla vasurilla ja laittanut menemään ympäri maailmaa. Tuli sellainen pysähtymisen hetki, että mitäs nyt”, Martti Leinonen kertoo.
Leinonen ei ole ensimmäistä kertaa risteyksessä. Merenkulun ammattikorkeakoulututkinnon eli merkiapteenin tutkinnon hän opiskeli Raumalla, välivuosineen, kuudessa vuodessa. Opiskeluvuosinaan Leinonen töskenteli kauppalaivoissa ja matkustajalautoilla. Valmistuttuaan merikapteeniksi Leinonen siirtyi töihin öljytankkerille, jossa hän alkoi pohtia työnsä mielekkyyttä ja koko uravalintaa.
”Valmistumisen jälkeen ajoin raakaöljyä Suomenlahdella öljytankkerilla. Sitten hirtti vain kiinni, vaikka se olikin teknisesti mielenkiintoinen työ ja olin nähnyt merenkulkua monelta kantilta. Masennuin kun tajusin, että olin käyttänyt niin paljon aikaa sellaiseen, joka oli lopulta ihan paskaa. Petyin itseeni ja koko maailmaan”, Leinonen muistelee päätään pudistellen.
Suuntaus suotuisimmille vesille alkoi ystävän heitosta, että Leinonen hakisi Greenpeacella auki olevaa perämiehen pestiä. Kaikki tapahtui lopulta nopeasti.
”Eräs ystäväni ehdotti, että lähtisin hippien kanssa seilaamaan. Ajattelin, ettei tässä ole mitään menetettävää. Lähetin hakemuksen ja sieltä soitettiin heti seuraavana päivänä. Loppu on historiaa. Tässä ollaan edelleen”, toteaa Leinonen tyytyväisenä.
Ympäristöjärjestön tekemät tempaukset jakavat mielipiteitä ympäri maailman. Martti Leinonen korostaa laivueensa tehtäväksi lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksesta.
”Greenpeace on järkyttävän iso järjestö nykyään. Sillä on yli viisikymmentä paikallista toimistoa maailmalla. Jokaisella on omat paikalliset tappelunsa ja sitten on globaalit epäkohdat. Kaiken pohjalla on ilmastonmuutos”, Leinonen kiteyttää.
”Joskus teemme tiedettä, joskus taidetta. Joskus protesteja ja näiden yhdistelmiä. Tuemme aina jonkun paikallisen toimiston kampanjaa jossain päin maailmaa ja yritämme sillä tavalla saada informaatiota aikaiseksi. Me olemme viestin viejiä. Emme tule pelastamaan maailmaa. Me ainoastaan kerromme siitä mitä näemme ja koemme miten asiat ovat”, Leinonen painottaa.
Aktivismistaan tunnetulle ympäristöjärjestölle työskentelyn luulisi eroavan perinteisestä kauppamerenkulusta merkittävästi. Martti Leinonen vahvistaa oletuksen:
”Työympäristö eroaa kauppalaivoista kuin yö ja päivä. Kauppalaivat ovat täynnä ihmisiä jotka tekevät sitä vain rahan takia, mutta useimmat eivät viihdy siellä. Nyt saan nousta laivaan joka on täynnä vapaaehtoisia, älykkäitä, luovia hulluja. Ne ihmiset ovat laivalla sen suuri sydän.”
”Niitä ihmisiä voi kutsua sijaisperheeksi kuivalle maalle”, Leinonen huokaa.
Merenkävijöihin liitetään mielikuvatasolla lukuisia stereotypioita tatuoinneista jokaisessa satamassa odottavaan mielitettyyn ja seitsemän meren sankaruuteen.
”En tiedä kuka on keksinyt seitsemän meren käsitteen, kun niitä on maailmassa yli viisikymmentä. Mutta olen seilannut ainakin niillä seitsemällä isoimmalla”, Leinonen naurahtaa.
”Silloin kun hakeuduin alalle, niin uskottelin itselleni olevani immuuni niille vanhoille stereotypioille. Sitä lähti hakemaan sellaista maailmaa, jota ei ole ollut olemassa vuosikymmeniin. Nykyaikainen kauppamerenkulku on hyvin erilaista, ja se on hyvin paljon lähempänä normaalia ammattia. Eikä siellä oikein näe maailmaa. Ei ehdi.”
Mielikuvaa eri satamissa merimiestään kaipaavista heiloista Leinonen ei teilaa suoraltaan.
”Myönnettäköön, kun on pitkiä jaksoa merellä ja kun puolet muista laivalla on naisia, niin muutama tyttöystävä on löytynyt töistä. Sitten on seurusteltu ympäri maailmaa, sekoiltu ja pussailtu. Mutta onhan sellainen perinteinen suhdetoiminta aika vaikeaa, kun puolet vuodesta on poissa. Kyllä se minulle sopii, mutta en olekaan mikään ekspertti sillä saralla. Riippuu keneltä kysyy, mutta ihan hyvin on mennyt tähän asti”, Leinonen pyörittelee pilke silmäkulmassa.
Pitkiä aikoja samojen ihmisten kanssa vaativassa työssä ja vaativassa ympäristössä kuluttaanee henkisiä voimavaroja.
”Pitää olla vähän hullu, tai kyllä se auttaa. Jos tähän touhuun lähtee, niin kyl se vähän elämää muokkaa. Ne jotka haluaa yhdeksästä viiteen työajan, perheen, koiran jo volvon, kyllä ne sitten jäävät yleensä maihin ennemmin kuin myöhemmin”, Leinonen arvelee.
Merimiehenä olo altistaa tietynlaiselle erakoitumiselle, jopa yksinäisyydelle. Laivalla ollaan samanaikaisesti sekä töissä, että vapaa-ajalla, ja eleteään eri rytmissä muuhun yhteiskuntaan verrattuna. Martti Leinonen myöntääkin joskus olevansa kateellinen muille normaalia elämänrytmiä viettäville, mutta toteaa kateuden kohdistuvan myös omaan elämäntyyliinsä.
”Kyllä minä olen kateellinen. Kaikella on puolensa. Vastaavasti ymmärrän sen draamallisen ja elokuvamaisen viehätyksen omaa työtäni kohtaan: mies tekee mitä huvittaa ja blaablaa. Mutta kääntöpuoli on se, että olen menettänyt peruselämän. Sen mitä näen ystävilläni. Tietysti kaikkeen tottuu, mutta en pääse elämään sitä normielämää”, Leinonen punnitsee.
Paljon ja pitkiä aikoja ulkomailla viettäneiden kuulee usein puhuvan jonkinlaisesta juurettomuuden tunteesta. Leinosen kokemus on päinvastainen.
”Mitä enemmän tuolla maailmalla sekoilee, sitä enemmän tajuaa olevansa suomalainen. Siitä ei ikinä pääse eroon, ainakaan minä. Suomea oppi vasta arvostamaan, kuinka hieno maa tämä onkaan.”
”Se mikä meidän sukupolvelle tulee itsestään, eli hirveä kasa asioita, joista edelliset sukupolvet ovat taistelleet, niin kukaan ei osaa arvostaa niitä juttuja jotka on aina meille tässä ollut. Ennen kuin ne menettää. Ja sitten kun asuu ulkomailla ja mukautuu muiden systeemeihin, niin sitten vasta tajuaa miten hieno paikka Suomi on ja mitä kaikkea hienoa saa kun täällä asuu”, Leinonen luettelee.
Kotimaan vierailunsa aikana Leinonen on keskittynyt hoitamaan kuntoaan, niin henkistä kuin fyysistä. Lenkkeilyn ja punttisalilla hikoilun lisäksi Leinonen on tapaillut ystäviään ja päätyi ostamaan asunnon itäisestä Helsingistä – luonnollisesti meren välittömästä läheisyydestä. Tämä kaikki on kirkastanut silmien intoa tulevaisuutta kohden, ainakin hieman.
”Hakeako oikeaa työtä vai jatkaa. Ja jos sitä sattuu vielä olemaan elossa 20 vuoden päästä, niin on tullut pohdittua miten näitä hommia tekee ja missä sitä on. Toistaiseksi jatkan tällä linjalla, vaikka ostinkin asunnon Suomesta. Kai se liittyy tähän aikuistumiseen”, Leinonen päättää.
Seuraavaa määränpää onkin sitten tropiikissa. Reilun kuukauden tauko Suomessa on virkistänyt mielen, vaikkakaan kovin tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia Leinonen ei halua linjata.
”Kohta pitäisi lähteä Esperanza -laivalle vapauttamaan kollegani ukrainalainen yliperämies. Suuntaamme Brasiliaan Amazonjoen suistolle. Se mitä teemme liittyy jotenkin pienoissukellusveneisiin ja pohjan kartoittamiseen. Tarkkoja yksityiskohtia ei oikein voi kertoa”, toteaa Leinonen salaperäisenä.
