Kävelen ruokakaupan vihanneshyllyjen välissä katsellen tarjontaa ja heitän kärryyni ruukkusalaatin. Hetken päästä huomaan sen olevan luomua. Voi ei! Lähden äkkiä hieman nolona ja vaivihkaa vaihtamaan sen vastaavaan niin sanottuun normaaliin tuotteeseen. Toivottavasti kukaan ei näe, ajattelen. Miksi toimin näin? Eikö ole niin, että meidän pitäisi juuri käyttää luomu- ja lähiruokaa?

Luomutuotteet ovat poikkeuksetta kalliimpia kuin niin sanotut tavalliset ruoat. Yritän saada ruokalaskumme minimoitua, sillä nelihenkisen perheemme rahat tuntuvat olevan aina lopussa. Yhteisten ja omien kulujemme lisäksi taloutta rasittavat teini-ikäisten tyttöjemme menot. Perheessämme on (kuitenkin) kaksi työssäkäyvää aikuista. Huoleen ei pitäisi olla syytä, mutta kaikki mitä tulee, myös menee.

Kuinka paljon minun pitäisi sijoittaa enemmän rahaa ruokaan, jotta voisin tehdä eettisen ja ekologisen valinnan heittämällä kärryyni luomusalaatin ja noutamalla lähiruokakassin kotiin? Onko minulla varaa tähän “ylellisyyteen”? Kotona päätän selvittää asian. Aion rakentaa peruselintarvikkeista ruokakorit hintavertailua varten. Kahvia, teetä, maitoa, leipää, kananmunaa, juustoa ja jauhelihaspagetin aineet, sekä tietysti hieman vihanneksia. Kauppakassit mukaan ja nokka kohti lähintä supermarkettia.

Kiertelen ympäri kauppaa kärryjen kanssa yrittäen etsiä tuotteita hyllyistä. Pienen harhailun jälkeen löydän etsimäni ruoka-aineet ja olen pian kirjannut hinnat ylös. Koska luomutuotteiden pakkauskoot ovat erilaiset kuin tavallisten, on vertailu tehtävä kilo- ja litrahintoihin perustuen. Valitsen koriini halvimmat tarjolla olevat tuotteet. Kurkun joudun jättämään pois vertailusta, sillä tuotetta ei ollut saatavilla luomuna. Huomasin myös, että kaupassa ei ole aivan yksinkertaista löytää tavaramäärän keskeltä halvinta tuotetta. Osin luomutuotteet ovat myös huonosti havaittavissa. Paikoin löytämistä helpottaa hyllyjen reunoissa vihreät LUOMU-laput. Verrattuna muiden tuotteiden yltäkylläiseen määrään luomuvalikoima on todella kapea.

Pienimuotoisten laskutoimitusten jälkeen voin todeta, että tavallisen korin yhteenlaskettu kilohinta (joka toimii tässä tapauksessa vertailulukuna) on 105,58 euroa, kun taas luomun hinta on 150,93 euroa. Ero lukujen välillä on todella suuri! Tavalliset tuotteet saa 30% halvemmalla kuin luomun. Eroa kasvattaa hyvin paljon tässä tapauksessa myös se, että supermarketeissa on peruselintarvikkeita usein tarjouksessa. Testiruokakorissani luomuista vain kirsikkatomaatit olivat tarjoustuotteita.

Valitettavasti hintaero on niin huomattava, että perheellämme ei näillä kulutustottumuksilla ole mitään mahdollisuuksia siirtyä kokonaan luomuruokaan. Joitakin luomu-valintoja voisimme kuitenkin tehdä.

Selvitettyäni luomutuotteiden hinnat ryhdyn etsimään lähiruokakassia, jota perheemme voisi käyttää. Siispä netin ääreen ja tutkimaan. Facebookista löytyy ilmeisen suosittu REKO-ruokarinki, jolla on kymmeniä pisteitä pitkin Suomea. Jos ymmärsin oikein, meillä lähin mahdollisuus tuotteiden noutoon on noin viiden kilometrin päässä. Sen ei pitäisi olla matkana mahdoton, mutta toteuttamisen äärirajoilla mennään ajankäytön kanssa. Meillä on aikaa käydä siellä vain puoli tuntia, joka toinen viikko. Yllättävää, että lähiruokakassin kanssa hinta ei edes ehtinyt tulla esteeksi, ennenkuin  homma tyssäsi käytännön järjestelyihin.

Kakki kuluttamisemme perustuu kuitenkin arvovalintoihin. Tässä elämäntilanteessa olen valmis tekemään niiden eteen jonkin verran uhrauksia.

Voin mielelläni sijoittaa hieman rahaa luomuruokaan ja ostaa kaupasta mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettua ruokaa, jotta voisin elää edes hippusen verran eettisemmin. Olen onnellinen niiden ihmisten puolesta, joilla on mahdollisuus, halu ja jaksamista tehdä joka kerta nämä valinnat. Erityisesti pienituloisilla henkilöillä tätä mahdollisuutta ei aina ole, vaikka halua riittäisi. Pikkuhiljaa kysynnän kasvaessa tuotanto muuttuu ehkä eettisempään suuntaan ja volyymin kasvaessa myös luomu- ja lähiruoan hinnat hieman alenevat. Toivottavasti myös näiden ruokien saatavuus helpottuu ajan myötä.

Korin sisältö litra- ja kilohinnottain:

TUOTE tuote tavallinen luomu
maito 0,95€ 1,15€
kirsikkatomaatti 5,16€ 5,96€
salaatti 1,29€ 1,59€
sipuli 1,80€ 4,10€
tumma leipä 4,69€ 6,63€
kananmuna 2,05€ 5,72€
voi 2,98€ 11,95€
juusto 10,97€ 17,05€