Sukupuolinormien muovaaminen ei tarkoita sitä, että ihmisiltä vietäisiin oikeus oman sukupuolensa ilmaisemiseen haluamallaan tavalla, kirjoittaa Oona Haapaniemi.
Sukupuolinormatiivisuus on iskuun valmistautuvan lekan alla. Käsitteellä tarkoitetaan vallalla olevaa käsitystä, jonka mukaan sukupuolia on vain kaksi: mies ja nainen. Ja koska käsitteestä löytyy sana ’normi’, pyrkii se myös määrittämään, millaisia näiden kahden sukupuolen edustajien tulisi olla, alkaen pukeutumisesta ja päättyen käytökseen.
Se sisältää myös ajatuksen siitä, että sukupuoli on muuttumaton ja riippuu täysin siitä, mitä hameen tai housujen sisältä löytyy.
Todellisuudessahan näin ei kuitenkaan ole, vaan sukupuoli koostuu monista eri ulottuvuuksista: biologisesta (se jalkovälin ulkonäkö), psyykkisestä (mitä sukupuolta koet olevasi) ja sosiaalisesta (miten muut näkevät sinut). Suurella osalla maapallon väestössä ei ole ristiriitaa näiden ulottuvuuksien välillä, mutta on olemassa myös ihmisiä, jotka eivät kaikilta osin mene niihin XX- tai XY-laatikoihin.
Kiitos muunmuassa translakialoitteen, somekeskustelujen, vloggaajien ja Hesarin artikkeleiden, sukupuolinormatiivista ajattelua on haastettu laajalti.
Ihmiset haluavat osoittaa, kuinka ahtaita sukupuolistereotypiat ja -normit ovat, ja että asioita ei tarvitse tehdä vain siksi, että on sattunut syntymään tiettyyn sukupuoleen. Mieskin voi laittaa täyteainetta huuliin, nainen ajaa hiuksensa siiliksi, ja joku voi vuoroin näyttää feminiiniseltä ja maskuliiniselta, eikä silti määritellä itseään.
Monille nämä asiat ovat olleet jo pitkään itsestäänselvyyksiä, mutta sitten on ihmisiä, joille tieto on uutta. Joitain se hieman jopa ahdistaa.
Kun kirjoitan tätä kolumnia, Hesarin kuudenneksi luetuin teksti on mielipidekirjoitus nimeltä ”En halua olla sukupuolineutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit”. Tekstissä kirjoittaja pohtii, onko tasavertaistaminen mennyt jo liian pitkälle, ja kritisoi keskustelua, joka on syntynyt sukupuolineutraalien vessojen tarpeellisuudesta. Kirjoittaja myös korostaa, kuinka hän ’rakastaa olla nainen, isolla n-kirjaimella’.
Kirjoittaja ei varmasti ole ajatuksineen yksin. Pohdin vain, onko kukaan kertonut näille huolestuneille ihmisille, että sukupuolinormien muovaaminen ei tarkoita sitä, että ihmisiltä vietäisiin oikeus oman sukupuolensa ilmaisemiseen haluamallaan tavalla.
Kyse ei ole siitä, että joku alkaa värittämään sinisiä ja vaaleanpunaisia palleroita harmaalla värillä, vaan enneminkin sekoittaa niistä uusia sävyjä, kehittelee jopa kokonaan uusia värejä, jolloin palloja tulee lisää.
Kyse on itseilmaisun lisäämisestä, ei rajoittamisesta. Kenenkään ei tarvitse ahtautua muotiin, mihin he eivät mahdu, eikä kenenkään tarvitse olla mitään, mitä he eivät halua olla. Vaikka sukupuolikokemuksia tunnustetaan paljon enemmän kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten, on naisella oikeus olla kotona tunteistaan puhumattoman miehensä lapsia. Kukaan ei ole repimässä keltään korkokenkiä jalasta tai patalappua kädestä, ja sanomassa, että nyt menet raksalle hommiin ja ristit lapsesi Salamaksi, senkin naisoletettu.
Suvaitsevaisuuden lisääntyminen ei tarkoita sitä, että sinulta viedään mitään pois. Päinvastoin. Eikö se ole hyvä asia?
Kirjoittaja on käsikirjoittajaopiskelija, jonka harrastuksiin kuuluvat someaktivismi ja koirien bongailu kadulla.
