Song to Song on elokuva rakkaudesta, musiikista ja vapaudesta – ja sen kivuliaasta kaipuusta. Tähtinäyttelijöiden tähdittämä moniulotteinen draama vaatii tarkkaavaisen katsojan, mutta perimmiltään se käsittelee yksinkertaisia ja ymmärrettäviä kysymyksiä.
Faye on nainen, joka haluaa elää täysillä. Siksi hän sanoo jokaiselle eteen tulevalle seikkailulle ”kyllä”. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – Fayen ainoa oikea unelma, muusikon ura, ei ole edetäkseen. Kerta toisensa jälkeen Faye huomaa olevansa lähtöruudussa, vailla päämäärää.
Rooney Maran näyttelemä Faye on yksi päähenkilöistä yhdysvaltalaisohjaaja Terrence Malickin draamaelokuvassa Song to Song. Elokuvan kerronta on sekoitus nykyhetkeä ja Fayen menneissä aikamuodoissa tapahtuvaa voice-overia eli puhetta, jossa hän muistelee, mitä tapahtui sen jälkeen, kun hän tutustui lauluntekijä BV:hen (Ryan Gosling) ja musiikkituottaja Cookiin (Michael Fassbender). Lisäksi omat äänensä ja persoonansa henkilökaartiin tuovat muun muassa sivuhenkilöt Rhonda (Natalie Portman) ja Zoey (Bérénice Marlohe). Näyttelijöistä vakuuttavimpia ovat muuntautumiskykyinen Natalie Portman sekä mielenkiintoisella tavalla kovuutta ja herkkyyttä yhdistävä Ryan Gosling, jonka rooli osoittautuu moniulotteisemmaksi kuin elokuvan alussa arvaisi.
Jos katsoo elokuvan virallista mainosjulistetta, voisi helposti luulla sen olevan tyypillinen ja ennalta-arvattava high school -draama. Sellainen Song to Song ei ole.
Song to Song on myös täynnä ihmissuhdesekoiluja, mutta ne on rakennettu niin ovelasti, että elokuvan juoni pitää tiukassa otteessaan loppuun asti. Aluksi henkilöhahmojen määrä ja niiden tuntemattomuus turhauttavat katsojaa, ja välillä elokuvan intensiivisyys tuntuu kaoottiselta. Taide-elokuviin tottumaton katsoja on ajoittain pyörällä päästään palkitun ja visionäärisen Malickin tarinankerronnasta. Lopussa juonikuviot kuitenkin selvenevät ja elokuva palaa tarkemmin siihen, mistä se alkoikin – muusikonalku Fayeen.
Fayen (Rooney Mara) elämä muuttuu, kun hän lähtee musiikkialalla työskentelevien BV:n ja Cookin matkaan. Kuva: SF Finland Oy
Malickin visiot näkyvät myös elokuvan musiikissa ja erikoisissa kuvaustekniikoissa. Malick näyttäisi taiteellisuuden lisäksi nauttivan yksittäisten kohtausten pitkittämisestä ja välillä elokuvan pituus – 128 minuuttia – tuntuu liioitellulta. Piristävää on, että Malick on valinnut tunnettuja musiikoita elokuvaan cameorooleihin. Cameo-kohtaukset tapahtuvat niin luontaisesti, ettei julkkismuusikoita edes välttämättä huomaisi, ellei tietäisi, kuka on kyseessä.
Parhaimmillaan hyvä elokuva saa katsojassa aikaan katarsiksen eli tunteiden puhdistumisen. Song to Song ei epästabiliteetissaan tee sellaista. Se jättää katsojalle kuitenkin kasan hyviä kysymyksiä, joihin elokuva ei anna vastausta. Onko estoton seksuaalisuus ja pakonomainen seksin harrastaminen lopulta voimavara vai ihmisen loppuun polttava liekki? Ja vaikka kiertäisi maailmaa oman alansa menestyneenä osaajana, voiko silti tuntea, ettei ole saanut mitään aikaiseksi?
Elokuvassa käsitellään yllättäen mutta onnistuneesti myös vanhempien ja aikuisten lasten välistä suhdetta. Vaikka päähenkilöt ovat itsekin aikuisia, heihin kohdistuu sama huolet, odotukset ja neuvot kuin lapsinakin. Vanhempien ikääntyessä roolit kääntyvät ainoastaan toisin päin.
Ryan Gosling näyttelee Song to Song -elokuvassa lauluntekijä BV:tä. Kuva: SF Film Finland Oy
Vapaus on elokuvan keskeisin teema. Sen perään haikailevat kaikki päähenkilöt jollain tapaa. Vapaus on subjektiivinen ja myös kulttuurillinen käsite. Song to Song muistuttaa, että vapaus voi myös helposti luiskahtaa vääriin käsiin.
Silloin sitä kuvittelee olevansa vapaa, mutta toteuttaakin lopulta jonkun toisen elämää. Se jos mikä tekee onnettomaksi.
