Lentolippujen hankinnan jälkeen alkoi ajatus vaihtoon lähdöstä konkretisoitumaan entistä enemmän. Silti en vieläkään ymmärtänyt lähteväni mihinkään. Tai no, ymmärsin kyllä odottaa pahinta, mutta en tajunnut jättäväni kotiani kuukausiksi.
Olin hyvässä tilanteessa lähtöä edeltävissä valmisteluissa ja tehtävissä. Matkavakuutus oli hoidettu, Kelan kanssa asiat olivat sujut ja Erasmus-raha oli tulossa, vaikkakin myöhässä. Raha-asiat jännittivät minua eniten. Olin viettänyt kesän työharjoittelussa normitöiden sijaan, joten ylimääräistä pätäkkää ei paljon tyynyhöyhenien väliin ollut jäänyt. Asiaa ei myöskään auttanut se, että opintotuestani leikattiin yli puolet pois koulutusuudistuksen myötä. Onneksi sentään sain asumistukea vaihtoa varten.
Ymmärsin kyllä odottaa pahinta, mutta en tajunnut jättäväni kotiani kuukausiksi.
Tottahan toki kaikki järki-ihmiset ymmärtävät, että ihminen on tehokkaimmillaan, mitä vähemmän rahaa hän saa. Perhana, että ne siellä kolmansissa maissakin työskentelee niin, että kärpästen piirittämät pallovatsat paukkuvat! Opiskelijoilta sopiikin leikata! Tienaavat tuilla niin, että urheiluautot vinkuu ja maksat poksahtelevat shampanjakorkkien kanssa tasatahdein! Laiskat paskat, menisivät oikeisiin töihin. Opiskelisivat vapaa-ajallaan, maksaisivat sen asuntolainalla ja olisivat jo OIKEISSA töissä! Palomies, poliisimies, johtajamies, asianajajamies, mitä näitä oikeita ammatteja ja niiden nimikkeitä onkaan! Minusta ei mitään radiojuontajanaista ja TV-julkkimotarta muovata!
Noin, nyt on hieman päästelty asiatekstin luoman hupsutteluaukon paineita ulos, joten voidaan palata takaisin normaaliin ohjelmatarjontaan.
Vaihdossaoloaikani oli yhtäkkiä lyhentynyt vähän reiluun kolmeen kuukauteen. Alun perin tarkoitus oli olla vaihdossa syyskuun puoli välistä tammikuun puoli väliin. Olin varautunut piipahtamaan kotiin jouluksi. Mutta sitten selvisikin, että tammikuussa Englannissa ei olisi pakollista opiskelua, joten pariksi viikoksi Englantiin palaaminen ja rahan polttaminen poukkoiluun edes takaisin ei oikein houkuttanut.
H-hetki läheni ja oli aika katsoa, miten päästä Helsingistä Heahtrow:n kautta Falmouthiin ja lopulta kämpälle.
Tirautin kyyneleen, jos toisenkin turvatarkastuksessa, alahuuli väpättäen, kun hyvästelin tyttöystäväni.
Huomasin vasta ottaa selville kuinka pitkä välimatka on Lontoosta Falmouthiin. Autolla matkaa tulisi kuutisen tuntia! Ensimmäistä kertaa tajusin maan suuruuden. Ennen kuin kerkesin edes tarkistaa julkisen liikenteen hintoja, huomasin sähköpostin Falmouthin koululta, jossa tarjottiin kyytipalvelua lentokentältä suoraan kampukselle ja sieltä kämpälle. Olin valmis samantien ottamaan tarjouksen vastaan, kunnes huomasin hinnan: 40 puntaa. Se tuntui paljolta, kunnes joku tuttu minulle tokaisi, ettei se ole summa eikä mikään verrattuna julkisen liikenteen hintoihin ja palveluihin.
Ajattelinkin, että lähtöön liittyvien järjestelyjen, pakkaamisen ynnä muun seassa olisi mukavaa, jos joku vain kädestä pitäen kuskaisi minut lentokentältä suoraan petiin. Ennen lähtöä piti lentokenttäkuljetuspalvelulle ilmoittaa lennon numero ja monelta olisi paikalla. Maksoin kiltisti ja jäin odottamaan matkustuspäivää.
14. syyskuuta klo 07:45 oli lähtöni kohti tuntematonta. Tulevaisuus yleensä on melko tuntematon paikka, mutta se tuntui entistä painavammalta sanalta tämän lähdön kanssa. En ole Suomesta fyysisesti irtaantunut kuin maksimissaan viikon verran kerrallaan elinaikanani, joten tämä oli täysin uusi kokemus.
Tirautin kyyneleen, jos toisenkin turvatarkastuksessa, alahuuli väpättäen, kun hyvästelin tyttöystäväni. Onneksi elämme kuitenkin kakkosella alkavaa vuosituhatta, jolloin aikuinen mies saa herkistellä melko vapaasti. Ennen vanhaan olisi tämmöinen pehmis ammuttu ojan reunalle, sidottu ruumis kiinni pommilla varustettuun pulkkaan ja potkaistu mäkeä alas vihollisten eturintaman jalkoihin. Tai jotain vastaavaa leijonaristifantasiaa.
Heathrow’lle saapuessani oli vastassa keltaisiin huppareihin sonnustautuneita yliopiston kakkosvuosilaisia ottamassa meitä vaihto-oppilaita vastaan. Heidän tehtävä oli kerran tunnissa kerätä tulleet vaihtarit, lykätä heidät sukkulabussiin, joka veisi vartin päässä lentokentältä olevaan hotelliin. Hotellilla lastattiin Penryn kampukselle, jossa tulisin itsekin opiskelemaan, vievät bussit täyteen oppilaita.
Asuntoni sijaitsi 15-20 minuutin kävelymatkan päässä Falmouthin kampuksesta, mutta Penryn on taas saman ajan vievän bussimatkan päässä Falmouthin keskustasta. Tajusitko? Älä huoli jos et.
Bussimatkaan kului 6-7 tuntia, joka tuntui jo heti kättelyssä liian pitkältä, sillä en käynyt ennen matkaa vessassa lainkaan. Lisäksi olin mennyt kiskomaan vettä kuin varastoisin sitä kehooni talven yli. Olikin varsin ”kiva” yllätys huomata matkan aikana, ettei bussissa ollut lainkaan vessaa.
Jouduinkin olemaan se jätkä, joka pysäyttää etuajassa kaikkien matkan sen takia, koska en tiennyt miten tulee valmistautua bussimatkaan vaan olin kuin eksynyt 6-vuotias poika
Tulee aina mollattua naissukupuolta ja heidän edustajiensa onnettomia rakkoja, kun automatkalla pitää aina puolen tunnin välein pysähtyä pissille. Jouduinkin olemaan se jätkä, joka pysäyttää etuajassa kaikkien matkan sen takia, koska en tiennyt miten tulee valmistautua bussimatkaan vaan olin kuin eksynyt 6-vuotias poika. Matkalla tutustuin Exeterin koulussa opiskelevaan aussipoikaan, jonka kanssa puitiin Suomen ja Australian eroja. Aika vierähti kivasti ja rupesin jo asennoitumaan siihen, että Englanti tulee olemaan ykköskieleni jouluun asti ilman pakokeinoja suomen kielen kautta.
Mitä pidempään matka kesti, sitä enemmän maisema alkoi näyttämään televisiosta tutuilta maisemilta. Where are you, Postman Pat?! Hitaasti maisema muuttui entistä vihreämmäksi ja jopa sademetsämäiseksi, korkeuserot kasvoivat, ja sää tuntui muuttuvan sateisemmaksi, vaikka ei satanutkaan. Tämä oli nyt sitä oikeaa Englantia. Kuuden jälkeen illalla olimme viimein perillä Penryn kampuksella, josta sain koulun sponssaaman taksin kotiovelleni.
Uudessa kodissani olin klo 19. Koko päivän matkustelu tuntui kehossa, varsinkin lautasissa, jotka olivat painautuneet penkkiin miltei niin kauan kun oli ulkona ollut valoisaa. Huoneeni oli ahdas, täynnä maalauksia, mutta kodikas. Vuokraemäntä oli juuri ostanut uuden sängyn, jotta ei tarvinnut lattialla makoilla. Asunnossa oli yksi vieraille tarkoitettu käyttämätön huone, jonne sulloa ylimääräisiä tavaroita pystyäkseni liikkumaan huoneessani.
Kerkesin hieman jututtamaan Lucya ja Dania, englantilaista pariskuntaa, jotka kämpän omistivat ja asuttivat. Heillä oli myös kissa nimeltä Wilson, joka teki minuun heti lähtemättömän vaikutuksen. Mukavaa porukkaa eikä mitään arveluttavia juttuja tullut vastaan.
Ottaessani yhteyttä Facebookin välityksellä pariskuntaan, Lucy ja Dan ilmoittivat olevansa liberaaleja jo heti toisessa lauseessa. Se tuntui oudolta. Ihan kuin minua ei huolittaisi asumaan, jos en ajattelisi samoin. Sain kuitenkin eräältä tutulta selvityksen siitä, että briteille on ihan normaalia ilmoittaa poliittisen suuntautumisensa hyvin aikaisessa vaiheessa tapaamista. Suomessa tämä ilmoitettaisiin vauvan synnyttyä. Puoliksi neonatsi vauva onkin yleinen ongelma Suomessa.
Nyt kiepsahti kirjoitteluni reippaasti typeryyden puolelle, joten ehkä parempi käydä lähikaupassa, suihkussa ja mennä nukkumaan. Aamulla olisi aikaa sitten tutustua omaan kampukseen ja Falmouthin kaupunkiin ylipäätänsä.
Brexit my hiney!
Here’s the same text in English.
After purchasing my plane tickets, my mind started to turn towards the exchange period. Still, I felt like I wasn’t leaving my comfy sofa.
My preparations were going well, filling in paperwork and what-not. Travel insurance – check, Erasmus grand – coming, panicking about money – already shitting my pants. I spent my summer as an intern in a radio station so I had no money saved in socks nor between mattress. Furthermore, the government didn’t help my situation by cutting all student’s allowances in half.
Of course, everybody knows that a simple-minded citizen is more productive when they have less money. Heck, they work so hard in the third world countries to keep the flies buzzing around their bellies. You should take cuts from the students! Making it rain with their allowances, driving Ferraris and cutting champagne bottles with swords like there’s no tomorrow! Lazy shits! They should do some the real work sometime! Why don’t they study in their spare time, pay their mortgage and be part of the work force? Fireman, policeman, manager, lawyer, REAL jobs! I’m never gonna be a radio hostess or a famous female TV personality!
That was my attempt at trying sarcasm.
First, I thought that my exchange period was 6 months but it decreased to just over three months. I was planning to fly back home for Christmas and come back to England to finish things up, but those couple of weeks left in January are optional. Sounds like a waste of money and energy to fly back and forth, but still, three months is the longest time I’ve ever spent abroad.
It was time to find out how to get from Helsinki to Heathrow and all the way to Falmouth, to my flat. I find out that it takes 6 hours to get from London to Falmouth by car. This was the first time I really noticed how large country England really was. Before I had time to plan more I got an email about a pick-up service provided by the Uni. The price of this service was about 40 pounds. It felt like a lot, but someone knew better and told me it’s nothing compared to the price of public transport in England. In the middle of packing, money arranging and all the hustle and confusion, it would have been nice if somebody could have just taken me by the hand and pull me all the way to the University with zero effort on my end. So, I paid for the damn thing and started waiting for the “zero hour”.
In the 14th of September, 07:45 a.m. the trip to unknown started. Most of the time “the future” is unknown territory but today I really felt the weight of the word. Well, there’s a first time for everything I guess.
I got very emotional and misty eyed when I went to the security checkpoint and turned my head to see my lovely girlfriend waving in the distance. I’m glad that I live in the 21st century where a grown man can shed a tear without having his ass handed to him. Back in the day, they would have just shot me in the back of the head and kicked me on to a sled, strapped with explosions and pushed the sled straight to the enemy line.
When I arrived at Heathrow there were students from Falmouth University with yellow hoodies welcoming all the exchange students. The plan was to fill a shuttle bus with students every hour. The shuttle bus would take us to a hotel nearby to another bus that would take five to six hours to get to all the way from London to Penryn Campus, my home campus, where I would be studying. It’s a 15 to 20 minute bus ride from Penryn Campus to the town of Falmouth and another 20 minutes to walk to my flat.
I didn’t go to the bathroom before jumping on the bus so now my bladder was dangerously full.
The first amateur mistake and we haven’t even really left London: I didn’t go to the bathroom before jumping on the bus so now my bladder was dangerously full. It was also fun to find out that there wasn’t any toilet on the bus. I always make fun of women and their ridiculously small bladders; there’s always bathroom breaks every half an hour! This time, I became the little kid who starts to cry if the bus doesn’t stop at every gas station in a 5-mile radius.
On the bus ride, I sat next to an Aussie guy who was going to be a student of Exeter University. We’re talking about the differences of Australia and Finland and realised that our nations aren’t so different after all. Time went by quite quickly and it was nice to treat English as my native language for now on.
Every hour we came closer to Falmouth the scenery started to look like I’ve seen it on the telly. Where are you, Postman Pat?! The colours got greener, the flat roads changed to rolling hills and the weather got damper and damper. This was the real England. A little after 6 pm the bus arrived at Penryn campus, where I got a free taxi ride straight to my new home. 
I arrived on the doorstep of my new home at 7 pm. I felt like I was traveling for the whole day (I suppose because I had been). My soft Finnish ass was sore as hell.
The house is a multi-family residential type of building. My room is upstairs, it’s tight and full of paintings but still kinda cosy. My landlady had bought a new bed before she left so no need for sleeping on the floor like she did (I guess). There’s a room next to mine which belongs to another student and yet another room which is a guest room. I had a chat with English couple, Dan & Lucy who live downstairs and own the house. There’s also an old and delightful male cat called Wilson. With him around it feels more like a home. All around they’re great people living inside these walls.
It seemed weird to me that they mentioned they are liberals.
Before I came here I contacted Dan and Lucy asking about everything related to the house. It seemed weird to me that they mentioned they are liberals. First it felt like a warning, like if I wouldn’t think politically in the same way I would be kicked out of the house. But one of my friend told me it’s normal that English people tell you their political tendency right after handshake. I also get weirded out easily, so this was clearly my bad. In Finland, everything political would only come out on the 10th date or whilst your wife is in labour. That’s why we have a huge epidemic of neo-Nazi babies.
That statement was so stupid, it’s probably better to just go to the local market, shower and get straight to bed. There’s a full day ahead to visit my campus and the town of Falmouth.
