Kun joululoma alkoi, yöunet venyivät tahtomattakin keskipäivään asti viikon sisällä. Se on normaalia minulle, olin sentään alkanut valvomaan joka ilta aikaisempaa myöhempään heti loman alettua. Joulupyhien jälkeinen ähky sai minut tuntemaan itseni tuhdiksi kaikesta mitä olin suuhuni pistänyt. Se väsytti. Pian nukahtelin jopa päiväsaikaan sohvalle mieluusti, enkä viitsinyt mennä ulos rankan vesisateen vuoksi.

Asfaltille iskeytyvät vesipisarat rauhoittavat minua ja saavat minut tietynlaiselle tuulelle – tekee mieli uppoutua lämpimään peittoon, katsoa tunnelmallisia elokuvia ja pelata videopelejä. Unen päästä saa helpommin kiinni. En tiedä mikä siinä on, mutta nautin omalla kierolla tavallani, kun on huono sää.

Huonon sään vuoksi linnut karkaavat etelään. Tämä vuodenaika vaikuttaa myös ympärilläni olevien ihmisten käyttäytymiseen. Joulun aikaan monet tutut kutsuvat ystäviään luokseen, ja kaikki ovat hyvällä mielellä – paitsi talvimasennuksen iskemät ihmiset. Heille joulu on väsyttävää ja usein kamppailua valveilla olon ja nukkumisen välillä.

Viime talvena ymmärsin paremmin, miksi jotkut ovat stressaantuneita, alakuloisia tai ehkä jopa masentuneita tähän vuodenaikaan. Tällä kertaa vietin suurimman osan joulustani kylmässä ja märässä Helsingissä. Elohopea ei suostunut tippumaan miinuksen puolelle, joten mutaiset maisemat söivät kaiken valon, ja aurinko lähinnä vain muistutti olemassaolostaan muutamalla tunnilla per päivä, kun pilvipeite sen salli.

Mua masentaa, kun ei ole lunta, koska kaikki on vaan niin pimeetä. Ja sittenkin, kun tulee lunta, niin se heti sulaa pois ja sitten on vaan märkää ja loskaa. Ei tässä talvessa ole mitään kivaa. -Samppa

En ole ainoa, jota tämä jäi häiritsemään. Sesonki-alakuloisuus vuoden pimeimpänä aikana on kollektiivista. Huomasin tämän tuttujeni ja kämppisteni kanssa vietettyjen pitkien iltojen aikana. Onneksi meillä oli toisemme, sillä kaipasimme kaikki yhteisöllisyyttä. Hankalilta tuntuvia asioita on helpointa käsitellä kertomalla niistä hyvälle ystävälle ja pohtia niitä läpi yhdessä. Kaikki meistä etsii sympatiaa sekä hyväksyntää omalle toiminnallemme jollain tasolla ja hyvä niin: ihminen on tehty ryhmäeläimeksi.

Päätin eräänä iltana lähteä ulos kamerani kanssa dokumentoimaan vuoden pimeintä ja masentavinta aikaa: talvea ilman lunta. Säätiedotus oli luvannut, että sadepilvet olisivat pian tulossa. Minulla oli noin kaksi tuntia aikaa ennen odotettua kuuroa.

Ihmiset joita tapasin kadulla kävelivät nopeaan tahtiin. Kukaan täysjärkinen suomalainen ei kuluta turhaa aikaa ulkona tämänkaltaisella säällä. Hädin tuskin pystyin näkemään vastaan tulevien ihmisten kasvoja, kun suurella osalla on pipo, kaulahuivi, taikka korkeakauluksinen takki vedetty niin, että iho on kosketuksissa mahdollisimman vähän kylmän ulkoilman kanssa. Parhaiten varustautuneilla on huppu.

Kävelin juna-asemalle ja hyppäsin junaan. Junassa oli yllättävän valoisaa. Laskin nopeasti, että minun puolellani vaunua oli noin tusina henkeä, joista jotkut jopa joutuivat seistä matkaa tehdessään. Lukuunottamatta yhtä pariskuntaa sekä yksittäistä henkilöä kaikki olivat hiljaa. Tunnelma oli kuin keskitysleirille menevällä junalla.

Tammikuussa aloitin itsetutkiskelun ja pohdinnan. Johtuiko oma  ja ympärilläni olevien suomalaisten tylsistyneisyys ainoastaan huonosta säästä ja auringonvalon puutteesta, vai onko tässä muitakin tekijöitä?

Päihitin joulun tuoman tylsyyden pienillä parannuksilla.

Huomasin omalla kohdallani ruokavalioni muuttuneen hyvin paljon suurempaan määrään sokeria ja rasvaa kuin kuin mihin olin tottunut, joten kävin myöhemmin kaupassa hakemassa kaikki mahdolliset tuotteet mistä saa oleelliset vitamiinit ja hivenaineet. Voi olla, että samanaikainen mitääntekemättömyys myös otti osansa, sillä kolmen viikon sohvaloikoiluputki ei tehnyt hyvää yleiskunnolle (kuka olisi voinutkaan arvata).

Tällä hetkellä vitamiineja täyteen pumpattu kroppani jaksaa tehdä paljon enemmän. Syynä voi olla myös se, että nyt käyn päivittäin ulkona ja liikun enemmän kuin joululoman aikana, mutta luulen myös päihittäneeni talvimasennuksen osittain vitamiinien sekä astetta paremman ruokavalion avulla.

Päihitin joulun tuoman tylsyyden pienillä parannuksilla.

Talven edetessä vesisade muuttuu lumisateeksi ja metsän tumminkin kolkka heijastaa lumenvalkoista valoa. Kärsivällisyyttä.

Jos arkiset asiat ovat ylitsepääsemättömiä tai jos talvimasennus tuntuu ympärivuotiselta, voit hakea apua klikkaamalla tästä.