Aamulla ajoissa herääminen on monelle tahmeaa, ja noin joka kahdeksannelle ihmiselle se on mahdottomalta tuntuva ponnistus, mainitaan psykiatrian dosentti Timo Partosen unta, nukkumista ja unettomuutta käsittelevässä terveysluennossa vuodelta 2016. Kysyin nykkumisesta facebookissa tammikuun aikana 2018 toteutetussa kyselyssä. Reilut kuusikymmentä prosenttia vastanneista kertoi menevänsä nukkumaan vasta kahdentoista tietämillä tai jopa myöhemmin.
Kello viisi aamulla omakotitalossa on hiirenhiljaista. Tuntia aiemmin perheen kaksi kissaa yrittivät herättää isäntäväkeä puremalla nenänpäästä. Nyt kissat ovat ulkona metsästämässä makoisampaa aamupalaa.
Yö on ollut eloisa. Perheen nuoret aikuiset, nuorinta tytärtä lukuun ottamatta, ovat olleet hereillä pitkälle aamuun. Lukion pitkää matematiikkaa suorittava tytär on kaivannut isän apua vielä aamukahdelta. Vanhin poika on valvonut tapansa mukaan pidempään — puoli neljän aikaan aamulla talossa leijui vastapaistetun pannukakun tuoksu.
Kello kuusi aamulla on parasta aikaa harjoitella.
Isä nousee kuudelta. Keittiössä on täysi kaaos yön valvojien jäljiltä. Tiskikone on täynnä puhtaita astioita, tiskipöytä taasen pursuaa likaisia. Taustalta kuuluu pianonsoittoa. Perheen nuorin tytär harjoittelee, kuten joka aamu.
Äiti menee aamupesulle puoli seitsemältä. Mennessään hän kolistelee kahden muun makuuhuoneen ovea. Huoneista kuuluu vaimean uninen tuhina. Kaikkien pitäisi olla liikkeellä seitsemään mennessä.
Äkkiseltään näyttäisi siltä, että nuoremmat sukupolvet ovat siirtyneet myöhäisempään vuorokausirytmiin kuin vanhempansa.
Helsingin yliopiston unitutkijaa, dosentti Tarja Stenbergiä haastatellessa selviää, että meillä jokaisella on oma sisäinen kellomme, jota auringonvalo tahdistaa noin 24 tunnin eli aurinkovuorokauden mittaiseksi. Jotta asia ei olisi yksiselitteinen, niin ihmislajin oma sisäinen kello on hieman pidempi kuin kaksikymmentäneljä tuntia. Lisäksi vuorokauden mitta on jokaisella ihmisellä yksilöllinen. Vuorokausi voi olla pituudeltaan vaikkapa 24 tuntia ja viisitoista minuuttia tai 24 tuntia ja minuutti. Yhteiskunnan muuttuminen yhä valoisammaksi säätää myös sisäistä kelloamme.
Ihmiset voidaan jakaa kolmeen eri vuorokausirytmiä noudattavaan kronotyyppiin: aikaisiin, myöhäisiin ja päivällä parhaiten toimiviin keskityyppeihin.
”Kyseessä on geneettisesti peritty ominaisuus. Samalla tavalla kuin toisella on siniset silmät ja toisella ruskeat silmät, tämä on yksi ihmisen ominaisuus”, kertoo Stenberg.
Stenbergin mukaan ei ole aivan sama, milloin on oikea aika mennä unille. Meidän tulisi nukkua siihen aikaan, kun keho asettaa meidät tilaan, jossa on hyvä levätä. Tällöin aineenvaihdunta muuttuu katabolisesta anaboliseksi — kulutamme vähemmän ja rakennamme enemmän. Myös verenpaine laskee valveillaoloajan tasosta.
Kello kaksi yöllä on sopiva lounasaika.
Myöhäiselle ihmistyypille sopii se, että nukkumaan mennään vasta keskiyön jälkeen. On kuitenkin huolehdittava siitä, että nukkuu yhtäjaksoisesti ja riittävästi. Alle kuuden tunnin unilla univajeen riski kasvaa. Facebookissa tammikuun 2018 aikana toteuttamassani kyselyssä 45 ihmistä 70:stä nukkui vähemmän kuin 6 – 7 tuntia.
”Ihmisen fysiologia on hyvin sopeutuvaista tiettyyn rajaan asti. Tällä hetkellä ihmiset uhittelevat näiden rajojen kanssa: kuinka vähän voidaan nukkua, kuinka pitkään voidaan valvoa tai kuinka rytmiä voidaan sekoittaa. Kun raja ylitetään, niin silloin tulee erilaisia haittavaikutuksia tai sairauksia”, muistuttaa Stenberg.
Voisiko työtä tehdä joustavammin eri vuorokauden aikoina?
”Ilman muuta, se olisi erinomaisen kustannustehokasta. Työteho olisi parempi ja vältyttäisiin monilta sairauksilta. Sosiaalinen puoli saattaa tulla ongelmalliseksi. Jos työpaikoilla pystytään joustamaan, niin olisi yksi ongelma vähempi.” pohtii dosentti Stenberg.
Se, miten yhteiskunta pyörii, ei ehkä ihan täysin sovi omaan optimaaliseen rytmiin, ja se aiheuttaa välillä haasteita.
Digitaalisen viestinnän opiskelija, Janne Pelkonen, mainitsee, että kämppäkavereiden hyvin erilainen rytmi voi lisätä yksinäisyyttä. Yhteiselosta on vaikeaa saada mitään irti, jos toinen vetää sikeitä aina silloin, kun toisella on luppoaikaa.
Kaikkien työteho ei välttämättä ole päivällä kaikkein paras.
”Se, miten yhteiskunta pyörii, ei ehkä ihan täysin sovi omaan optimaaliseen rytmiin, ja se aiheuttaa välillä haasteita. Kun alkaa tulla hämärää, aivot käyvät vähän korkeammilla kierroksilla ja tuntuu, että saan paljon enemmän aikaiseksi. Yleensä kaikki, mikä vaatii enemmän luovuutta, tapahtuu illalla”, kertoo puolestaan mediatuotannon opiskelija Arssi Jalonen.
Yhteiskunta ei voi pyöriä siten, että jokainen tekee mitä haluaa”.
“Nukkumista pitää opetella. Kun menee sänkyyn ajoissa ja herää ajallaan, ei tule turhanaikaisia ongelmia elämään. Yhteiskunta ei voi pyöriä siten, että jokainen tekee mitä haluaa”, eläkeläinen Heikki Muhonen sanoo.
Kello 20.00. Liikunta auttaa nukahtamaan
Aamu- ja keskityypin ihmisille nykymuotoinen mukainen yhteiskunta on rytmiltään helppo, mutta iltaihmisten täytyy miettiä, mikä on oikea lepoaika. Vanhemman ja nuoremman sukupolven suhtautuminen poikkeavaan vuorokausirytmiin vaihtelee paljon. Karkeasti voisi sanoa, että jokainen on oman aikakautensa lapsi. Opitut normit pysyvät elämässä mukana.
Kaikkiin ammatteihin tai työpaikkoihin joustavat työajat eivät sovi, vaikka yhä useammilla aloilla keskustellaan parhaillaan työaikojen muuttamisesta. Tavoite jokaisella on kuitenkin selvitä omasta panoksestaan yhteiskunnassa. Haitaksi ei ole, jos samalla pyrkii kunnioittamaan omaa hyvinvointia.
Viiden aikaan iltapäivällä omakotitalon ovi käy ahkerasti. Toiset palaavat työstä, toiset lähtevät harrastuksiinsa. Kaikki ovat kotona viimeistään iltakymmenen jälkeen. Perheen vanhemmilla ja nuorimmalla tyttärellä on nukkumaanmenoaika lähellä, lopuilla perheenjäsenistä on päivä vasta puolivälissä. Vasta aamuviiden aikaan talo hiljenee – hetkeksi.
