Tampereella järjestettävä Blockfest-festivaali julkaisi maanantaina ensimmäiset artistikiinnityksensä ja samalla he tiedottivat festivaalin muuttuvan tänä kesänä K18-tapahtumaksi.

Viime kesänä Blockfest oli työllistänyt poliiseja runsaasti. Poliisi oli kirjannut yli sata rikosilmoitusta huumeisiin liittyen ja kymmeniä alaikäisiä oli epäiltyinä. Poliisilta tai Tampereen kaupungilta ei kuitenkaan tullut toivetta asettaa tapahtumalle ikärajaa, vaan idea oli lähtenyt festivaalin järjestäjiltä.

Noin 10 prosenttia festivaalin asiakkaista ovat viime vuosina olleet alaikäisiä, joten festivaalin järjestäjä Kalle Kallonen uskalsi tiimeineen tehdä tämän päätöksen. Isoin syy muutoksen taustalla on asiakkailta saatu palaute.

Uudistus antaa Blockfestille mahdollisuuden panostaa erillaiseen alueviihtyvyyteen ja palveluihin. Muunmuassa anniskelukarsinat voidaan poistaa ikärajan myötä, mikä tulee auttamaan myös jonotilanteisiin.

Blockfestillä 21.-22.8 esiintyvät esimerkiksi amerikkalaiset Playboi Carti, Denzel Curry, DaniLeigh sekä Saweetie. Myös kotimaista osaamista festivaaleille pääsee näyttämään muun muassa Kube, Juno, Gettomasa ja Etta.

Vuosittain loppuunmyydyn Blockfestin liput tulevat myyntiin perjantaina.