Suomen ehkä tunnetuin metalliyhtye Children of Bodom soittaa viimeisen keikkansa nykyisellä kokoonpanolla tulevana sunnuntaina.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä yhtye ilmoitti yllättäen, että bändi lopettaa toimintansa nykyisellä kokoonpanolla tämän vuoden lopussa. Basisti Henri Seppälä, kosketinsoittaja Janne Wirman ja rumpali Jaska Raatikainen jättävät yhtyeen. Kitaristi-laulaja Alexi Laihon ja kitaristi Daniel Freybergin tulevaisuuden suunnitelmista luvattiin kertoa myöhemmin lisää.

Noin 25 vuoden jälkeen, tuhansien keikkojen ja kymmenen albumin jälkeen Henkan, Jannen ja Jaskan on aika astua takavasemmalle ja jatkavat nyt erisuuntaan elämässään. Kaikki kolme jäävät kaipaamaan faneja ja tukijoita kaikista maista ja kaupungeista, joissa bändi on soittanut”, ilmoituksessa kerrottiin.

Children of Bodom perustettiin vuonna 1993 ja kuuluu Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin metalliyhtyeisiin. Homma laitetaan pakettiin Helsingin Jäähallilla 15.12. Liput tapahtumaan maksavat 59 euroa.