Göteborgissa opiskeleva suomalainen Emmi on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kiertää maailmaa ja tehdä erilaista vapaaehtoistyötä niin Venäjällä, Irlannissa kuin Hongkongissakin. Ulkomailla ollessaan Emmi kiinnostui yhteiskunnallisista asioista ja ehti työskennellä myös hakukonejätti Googlelle. Erilaisten töiden pariin häntä on ajanut ajatus siitä, että asioille voi oikeasti tehdä jotain: ”Se on tosi siistiä, kun joku asia oikeasti muuttuu.”
Ystäväni Emmi asuu Göteborgissa. Emme ole jutelleet aikoihin, joten on mukava kuulla, miten hänellä menee. Soitan Emmille Skypellä ja hetken kamera on musta. Yhtäkkiä näen hänet ja hän näkee minut ja vilkutamme toisillemme.
Mitä kuuluu? Mitä puuhaat siellä Göteborgissa?
”Tällä hetkellä mun titteli on rauhan ja konfliktin tutkimuksen kandidaatti. Sitten musta tulee vielä globaalin tutkimuksen maisteri.”
Olet ehtinyt asua jo monessa paikassa. Muistan, että kävit lukion Karkkilassa. Mitä sen jälkeen tapahtui?
”Lukion jälkeen menin Helsingin Evankeliseen opistoon ja opiskelin siellä valtio-opin ja poliittisen historian perusopintoja. Sen jälkeen hain Helsingin yliopistoon, mutta en päässyt. Sitten sen innoittamana hain vapaaehtoistöihin Venäjälle.”
Aika radikaali ratkaisu. Siellä on varmaan ollut mielenkiintoista.
”Se oli hyvin opettavainen kokemus. Se oli ensimmäinen paikka missä asuin ulkomailla ja ensimmäinen kerta, kun puhuin englantia. Työ oli todella haastavaa.”
”Mieleenpainuvinta oli ehkä se, kuinka vaikeaa yhdellä äidillä oli. Hän oli yksinhuoltajaäiti, hänellä oli kehitysvammaiset kaksoset ja hän joutui hoitaa niitä ihan yksin. Mulla ei ollut mitään kokemusta lastenhoidosta, mut vaan lähetettiin sinne auttamaan sitä perhettä. Mä olin ainut ihminen, jonka se äiti näki, kenen kanssa hän oli vuorovaikutuksessa niiden sen lasten lisäksi. Hän purki muhun sen vaikeuden ja ahdistuksen, mikä hänellä oli siinä tilanteessa, minkä mä kyllä täysin ymmärrän.”
Tuollainen kokemus varmasti muuttaa ihmistä, varsinkin 20-vuotiasta nuorta.
”Huomasin muutoksen ihan konkreettisissa asioissa: kielitaito parani. Tajusin myös, etten halua asua Suomessa. Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin alkoi myös kasvaa. Mä jotenkin pidin siitä, että sain tutustuttua uusiin ihmisiin eri puolilta maailmaa.”
Minne sitten muutit?
”Hain Malmön yliopistoon opiskelemaan rauhan ja konfliktin tutkimusta. Ja sitten mä muutin sinne kolmen vuoden tutkinnon ajaksi. Sen jälkeen päätin sitten hakea opiskelijavaihtoon Hongkongiin.”
Mitä teit Hongkongissa?
”Opiskelin Kiinan politiikkaa ja tein myös vapaaehtoistyötä. Opetin paikallisessa lukiossa englannin kielen kurssia. Opiskelujen jälkeen etsin itselleni etätyön kääntäjänä ja matkustin Itä-Aasiassa muutaman kuukauden.”
Emmi katukoirien kanssa Myanmarissa.
Oliko sinulla pahoja kulttuurishokkeja?
”Kyllä, mutta suurin kulttuurishokki iskee minuun aina, kun palaan Suomeen. Maailma on niin erilainen Suomeen verrattuna. Myös hyvin kummalliset asiat voivat olla kulttuurisidonnaisia. Esimerkiksi Mongoliassa se, että mies on maskuliininen, niin siihen yhdistettiin se, että sä ratsastat hevosella ja poltat vihreää tupakkaa. Mikä on sitten taas meidän kulttuurissa Suomessa ihan eri juttu.”
Mikä sinua Aasiassa kiinnosti?
”Kirjoitin kandin Malmön yliopistossa Pohjois-Korean pakolaisten kokemasta väkivallasta Kiinassa ja sain tätä kautta harjoittelupaikan Etelä-Koreasta järjestöstä nimeltä PSCORE eli People for Successful Corean Reunification.”
”Silloin kun mä tein sitä tutkintoa, niin mä käytin sen järjestön tutkimuksia ja materiaaleja. PSCORE keskittyy Pohjois-Korean ihmisoikeuksiin ja auttaa niitä pakolaisia, jotka on saapuneet Etelä-Koreaan, esimerkiksi tarjoaa niille englannin kielen opetusta ja tällaista. Olin Soulissa kolme kuukautta.”
Millaista oli olla pohjois-korealaisten pakolaisten keskuudessa?
”Joitakin asioita en ollut tullut ennen miettineeksi: pakolaisista ei esimerkiksi voi välttämättä julkaista kuvia sosiaalisessa mediassa. Heidän kasvonsa pitää yleensä blurrata, usein heidän yhä Pohjois-Koreassa olevien perheidensä turvallisuuden takia.”
”Myös päivittäinen Korean kulttuuri ja tavat ovat hyvin erilaisia Suomeen verrattuna. Yksi niistä pohjois-korealaisista pyysi mut illalliselle ja tarjosi mulle elävän mustekalan, joka maksoi 40 euroa. Mä en kehdannut kieltäytyä.”
Mitä tuon harjoittelujakson jälkeen sitten tapahtui?
”Palasin Eurooppaan ja päätin etsiä uuden työpaikan. Laitoin cv:ni nettiin ja aloinkin pian saada soittoja työnvälittäjiltä. Joku kysyi, että haluatko tulla Irlantiin töihin. Ja se oli Googlelle se työ.”
”Google on hakukoneena niin suuri, että sillä on tiettyjä käytäntöjä hakutuloksiensa siivoamisen suhteen. Jos ihminen huomaa, että hänen omalla nimellään löytyy epämieluisia tuloksia, hän voi täyttää Googlelle right to be forgotten -hakemuksen. Minun työtäni oli käsitellä ja tehdä päätös sen poistamisesta hakutuloksista.”
”Olin vastuussa Suomen ja Ruotsin ja englanninkielisten alueiden – ja välillä kaikkien muidenkin alueiden – right to be forgotten -hakemuksista. Sinne tulee erilaisia hakemuksia. Mitä nyt voi kuvitella, mitä ihmiset haluaa – mitä sä et halua että netissä on. Alastonkuvia, kostopornoa, kaiken maailman seksuaalista asiaa, rikoksia.”
Millaista oli palata Eurooppaan?
”Se oli tietysti kulttuurishokki, mutta tavalla, jota en ehkä osannut ennakoida. Irlanti on maana hyvin vanhoillinen ja uskonnollinen.”
”Siis kyllä mä tiesin, että se Irlannin tilanne on huono, mutta oli se isku vasten kasvoja. Kun on asunut niin monessa maassa, ja sitten sä muutat sellaiseen ns. sivistyneeseen länsimaahan ja sitten se onkin sovinismin mekka. Ei vaikka Korea tai Venäjäkin, ei nekään ole sellaisia sukupuolten välisen tasa-arvon maita, mutta koska mä itse ymmärsin sen kielen siellä Irlannissa, mä ymmärsin kaiken, mitä mun ympärillä tapahtui. Kaikki ne pienet keskustelut. Venäjällä ja Koreassa sä pystyt vaan olemaan kuuntelematta niitä.”
”Yleinen asenneilmapiiri, sen huomaa pienistä asioista. Se ilmenee monella tavalla, en voinut vaikka avoimesti koskaan sanoa, että olen feministi.”
Löytyikö sieltä ketään, joilla olisi ollut sama arvomaailma?
”Löysin Abortion Rights Campaign -jrjestön, joka ajoi abortin laillistamista Irlannissa ja liityin siihen vapaa-ehtoiseksi.”
”Siitä tuli jotenkin semmoinen adrenaliini, semmoinen ryöppy kun sinne meni. Mä odotin sitä aina kuin kuuta nousevaa aina kun oli seuraava tapaaminen.”
”Lisäksi tein vapaaehtoistyötä paikallisessa koirakeskuksessa, Dogs trustissa, joka keskittyy kodittomien koirien hoitamiseen ja niille uusien kotien löytämiseen.”
Kuinka sinulla riitti aika ja motivaatio tuohon kaikkeen?
”No koska mä ikävöin niin kovasti mun omaa koiraa Karkkilassa.”
Oikeastaan se syy, miksi mä soitin sulle, oli viime syksynä alkanut MeToo-kampanja. Somessa pamahti esille #Dammenbrister ja suomenkielisille foorumeille syntyi #MeMyös-hanke. Sullahan on jotain tekemistä asian kanssa. Kerro siitä.
”Siitähän tuli se Facebook-ryhmä kanssa ja musta tuli sen ylläpitäjä, yksi niistä. Mä autoin siinä kanssa muissa jutuissa, esimerkiksi kun eduskunnalla oli täysistunto ja keskustelu seksuaalisesta häirinnästä, niin sitä varten me lähetettiin näitä tarinoita kaikille kansanedustajille. Tänä vuonna siitä on tosiaan julkaistu kirja, Tästä saa puhua (2018), jota olen ollut mukana tekemässä.”
”Mun mielestä se on tärkeää, että kun siitä nyt vihdoinkin keskusteltiin, niin sitten piti kanssa pitää huoli, ettei se keskustelu lopu mihinkään. Siksi se oli äärimmäisen tärkeää.”
Miltä susta tuntuu olla mukana tuollaisissa hankkeissa?
”Se on se sama tunne, joka mulla oli Irlannissa, kun työskentelin Abortion Rights Campaignissa. Asiat voivat vielä muuttua ja se, että sä itse teet jotain – asioille voi oikeasti konkreettisesti tehdä jotain. Se on tosi siistiä, kun joku asia oikeasti muuttuu.”
”Kyllä musta tuntuu, että suurimmalla osalla ihmisistä on joku asia, mitä ne haluaisi tehdä. On se sitten ihan koirien auttaminen.”
Mitä kohti sä nyt etenet? Miltä sun tulevaisuus näyttää?
”Opiskelen maisterin tutkintoa. Ehkä saan omalta alalta työpaikan.”
Millainen ihminen sä haluaisit olla?
”Mä haluisin olla mukava ja semmoinen johdonmukaisesti oikeudenmukainen. Haluan olla myös kriittinen ihminen. Jos minut jostain muistettaisiin, niin toivottavasti siitä, että olen fiksu.”
Millainen sun mielestä olisi se maailma, missä voisit elää ilman tarvetta muuttaa asioita?
”Maailma on valmis silloin kun kaikki olisi oikeasti täysin tasa-arvoisia. Kaikki ihmiset.”
