Siis mitä mä siellä teen, en kai joudu nolaamaan itseäni julkisesti? Muun muassa nämä kysymykset nousivat pintaan kuullessani tapahtumasta, johon huhujen mukaan on syytä osallistua. Pakkasin GoPro -kameran mukaan ja lähdin ottamaan asiasta selvää.

Metropolian ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestetään vuosittain opiskelijatapahtuma, joka tunnetaan nimellä fuksiaiset. Tapahtuman järjestäjänä toimii Metropolian opiskelijakunta Metka. Tänä vuonna fuksiaiset pidettiin 26.9. Helsingin Kaivopuistossa, ja tämä tapahtuma oli herättänyt suurta kiinnostusta ja useita kysymyksiä opiskelijoiden keskuudessa. Netistä ei etukäteen löytynyt juurikaan tietoa fuksiaisten sisällöstä tai ohjelmasta ja olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan kyseistä tapahtumaa paikan päälle.

Helsinkiläinen elokuva- ja televisioalan opiskelija Elisabeth Keinänen päätyi haastatteluuni juuri ennen fuksiaisten alkua. Halusin tietää, mitkä odotukset hänellä tapahtumaa kohtaan olivat.

’’Meillä on niin hyvä tiimi, että on kiva lähteä yhdessä juhlimaan. Odotukset ovat erittäin korkeat, vaikka en tiedä vielä mitä tulen tekemään, luultavasti ainakin pyörimään paljon ympäriinsä’’, kuului vastaus. Hieman kuitenkin huoletti, että pysyykö porukka koko ajan yhdessä vai ei.

Fuksiaisissa on joka vuosi vaihtuva teema, ja opiskelijoiden toivotaan pukeutuvan sen mukaisesti. Parhaiten pukeutuneet palkitaan virallisilla jatkoilla. Tämän vuoden teemana olivat piirroshahmot, ja kaikki tapahtumaan osallistuneet elokuva-alan opiskelijat pukeutuivat yhtenäisiin Pikachu-asuihin.

Utelin Elisabethin mielipidettä teemasta ja hän piti sitä ’oikein hyvänä, mutta se olisi kyllä voinut olla spesiaalimpikin.’’

Kaivopuistoon saapuessamme meidät laitettiin suorittamaan kahdessa ryhmässä erilaisia tehtäviä osana rastikierrosta. Tehtäviin kuului muun muassa pallonheittoa, frisbeekisa, räpyläkävelyä ja laulamista. Rastipisteistä sai kerättyä itselleen haalarimerkkejä ja niissä pääsi tutustumaan eri opiskelijakuntien jäseniin.

Fuksiaispäivään kuului olennaisena osana myös aamusta asti jatkunut sade. Lannistiko tämä tunnelmaa? ’’No kyllä tämä nyt on vähän ikävää, mutta yritän pitää positiivisen mielen,’’ Elisabeth toteaa.

Positiivista mieltä tarvitaankin, sillä korkeakouluopiskelu on toisinaan kuluttavaa, ja on hyvä osata pitää hauskaa ja muistaa vapaa-ajan tärkeys opintojen ohessa. Metropolia järjestääkin usein erilaisia opiskelijoilleen suunnattuja tapahtumia, joista varmasti löytyy jokaiselle jotain. Viimeiseksi tahdoinkin tietää mitä mieltä Elisabeth on yleisesti opiskelijatapahtumista.

’’Opiskelijatapahtumat ovat oikein jees! Mulla on ollut vähän sellainen käsitys aiemmin, että me elokuva-alan opiskelijat ollaan vähän omissa oloissamme ja saatetaan jäädä jostain pois, mutta ihan superkivaa että näitä järjestetään. Tykkään kyllä.’’

(Artikkelikuva: Ossi Kallio)