Päädyin taannoin lukemaan Twitteristä ketjua, jossa suivaantunut 9-vuotiaan pojan äiti avautui useamman twiitin verran lapsensa koulussa saamasta karusta kohtelusta. Kyseistä lasta ei oltu esimerkiksi kiusattu tai syrjitty, vaan poika oli saanut huonosta käytöksestään jälki-istuntoa.
Lapsen äidille jälki-istunto ei maistunut. Tyylipuhtaan curling-vanhemman lapsi ei nimittäin toimi väärin. Curling-vanhemman lapsen teoille on aina jokin orgaaninen selitys ja oikeutus.
Tämä kolumni on turboahdettu sympatialla. Tämä sympatia ei tosin ole osoitettu vanhemmille, vaan opettajille.
Elämme aikaa, jossa yhä useammat vanhemmat toimivat lapsilleen enemmänkin hovimestareina kuin kasvattajina. Intohimoisimmat huoltajat tuntuvat vaativan tätä samaa roolinvaihdosta nyt myös opettajilta. Kouluissa painitaan vaikeiden oppilaiden lisäksi vaikeiden vanhempien kanssa.
Curling-vanhempien perspektiivissä opettajat näyttävät olevan liian julmia ja kylmiä, eivätkä niin sanotusti ”vaan tajuu”
Siinä missä järkevä vanhempi saattaisi nähdä jälki-istunnossa loistavan paikan oppia, curling-vanhempi painaa suojelukaasun pohjaan ja ajaa vauhdilla suoraan päin seinää.
Curling-vanhemman kasvatusfilosofiassa punaisten Wilma-merkintöjen ja jälki-istuntojen sijaan tulisi jakaa lähinnä tsemppipeukkuja ja kannustuskeksejä. Opettajakoulutuksessa painopistettä pitäisi siirtää tieteellisestä ammattikirjallisuudesta Paulo Coelhon tuotantoon.
Jos oppilas heittää kopiokoneen ikkunasta, olisi korvausvaatimusten ja puhuttelun sijaan parempi katsoa laajempaa kokonaiskuvaa, ja kehua mieluummin hyvää ja voimakasta heittoa! Pulpetin sisään virtsaavaa oppilasta tulisi torumisen sijaan halata, ja kiittää hienosti osoitetusta henkisestä hätähuudosta.
Siinä missä järkevä vanhempi saattaisi nähdä jälki-istunnossa loistavan paikan oppia, curling-vanhempi painaa suojelukaasun pohjaan ja ajaa vauhdilla suoraan päin seinää.
Development Psychology-lehti uutisoi vuonna 2018 Sveitsissä ja Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta, jossa tutkittiin curling-vanhemmuuden vaikutuksia lapseen. Tulokset osoittivat, että vanhemman sinänsä hyvä aikomus tuottaa lähes aina täysin päinvastaisia tuloksia. Tutkimuksen mukaan 10-vuotias curling-vanhemman lapsi kärsii muun muassa keskimäärin heikommasta koulumenestyksestä sekä lukuisista tunne-elämän ongelmista.
Olen nähnyt työni kautta kymmenittäin sellaisia lapsia, joille kukaan ei ole koskaan sanonut ei. Se ei muuten tee hyvää. Siksipä totean: jos sinä vanhempana et pysty lausumaan tuota vaikeaa taikasanaa, niin anna sitten edes opettajan tehdä niin.
Opettajan ammatti on yksi tärkeimmistä maailmassa. Mielestäni olisi kohtuullista, että sitä työtä saisi toteuttaa rauhassa.
Curling-vanhemmat, antakaa olla!
Kirjoittaja on Metropolian käsikirjoittajaopiskelija
