Pohjois-Haagalainen kerrostaloasukas löysi maanantaina aamuyöllä ikävän yllätyksen vessastaan.
Pohjois-Haagassa Ida Aalbergin tiellä sattui yllättävä tapaus maanantaina aamuyöllä, kun kerrostalon asukas kohtasi käärmeen astuessaan kylpyhuoneeseen.
Hätäkeskus sai ilmoituksen tästä kello 4.18, ja pelastuslaitoksesta lähetettiin eläinpelastusyksikkö hoitamaan tilanne.
Pelastuslaitos kertoo, että käärme saatiin poistettua asunnosta helposti, sillä kyseessä oli rauhallinen käärmeenpoikanen.
”Otin sen pihdeillä ja laitoin ämpäriin ja kansi kiinni, ei tehnyt vastarintaa”, kertoo eläinpelastaja. Käärme oli löytyessään maannut kylpyhuoneen nurkassa, vessapaperirullien keskellä.
Kello kahdeksalta eläin oli viety Korkeasaaren eläintarhaan. Tämä oli eläinpelastajan mukaan ensimmäinen kerta, kun hän on kohdannut vessanpöntöstä tulleen boan. Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikön vastaava palomies Marko Lassila kertoo, että asunnosta löytyvistä käärmeistä tulee hälytyksiä korkeintaan kerran vuodessa.
Korkeasaaren kuraattorin mukaan kyseessä on kuningaspyton, eli yleinen lemmikkikäärme. Tietoa eläimen omistajasta ei ole, mutta eläinpelastajan arvion mukaan omistaja löytyy varmaankin samasta kerrostalosta.
Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.