Joulun lähestyessä saattaa monille tulla mieleen elokuvista tuttu ajatus hankkia perheelle lemmikkieläin lahjaksi.
Kenties lapset ovat toivoneet omaa karvakaveria jo pitkään tai puolisolle on iskenyt pahemmanlaatuinen lemmikkikuume? Asian voisi ratkaista nopeallakin aikataululla – kissanpentujahan saa netistä nopeasti ja lähes ilmaiseksi, kun käy vaan hakemassa pois. Eikö totta?
Kissan hankkiminen joululahjaksi voi parhaassa tapauksessa olla ihana ja onnistunut kokemus niin perheen kuin kisunkin kannalta. Tämä kuitenkin toteutuu vain sellaisissa tapauksissa, joissa päätös on vakaasti harkittu, koko perheen kanssa on keskusteltu ja kissan hoitoon sekä tarpeisiin on perehdytty etukäteen.
Onko kehräävä joulupaketti hyvä idea? Alla on lueteltu muutamia asioita, joita on hyvä harkita huolellisesti ennen päätöksen tekemistä.
1. Pitkäaikainen perheenjäsen
Kissat elävät yleensä 10-15 vuotta, joskus ylikin. Koko niiden elämän ajan ne tarvitsevat hoitoa, ruokintaa, eläinlääkärikäyntejä ja hoivaa. Omistajana sinulla on vastuu kissan terveydestä ja hyvinvoinnista. Oletko valmis sitoutumaan tähän koko viiksiniekkasi eliniäksi?
2. Ilmainen lemmikki?
Kissanpentuja saattaa saada lähes ilmaiseksi, mutta karvakaveri tulee silti maksamaan melko monta rahaa elämänsä aikana. Voidakseen hyvin sen täytyy läpi elämänsä saada laadukasta ruokaa, kissanhiekkaa sekä säännölliset rokotukset ja muut eläinlääkärin rutiinitoimenpiteet. Kisu saattaa myös sairastua ja tällöin eläinlääkärilasku voi nousta korkeaksi.
3. Ei ilmaista kokeilujaksoa
Kissat eivät ole kiertotavaraa, jotka voi hetken mielijohteesta ottaa ja heittää pois, jos tuleekin katumapäälle. Ne ovat eläviä, tuntevia olentoja, joihin harvemmin sisältyy vaihto- tai palautusoikeutta. Eläimen dumppaaminen tienvarteen tai lähimpään löytölään alkuinnostuksen loputtua ei välttämättä takaa Vuoden kissanomistaja -palkintoa.
4. Kuka kattia hoitaa joulun jälkeen?
Tammikuun saapuessa viimeisetkin joululomat loppuvat, mutta kissan hoidon- ja huomiontarve ei. Perheen tai puolison kanssa kannattaakin keskustella jo etukäteen siitä, miten kattimattia hoidetaan ja kuka siitä on vastuussa. Esimerkiksi ruokintavuorot ja hiekkalaatikon tyhjennykset on hyvä sopia hyvissä ajoin – näin kisu pysyy tyytyväisenä elämäänsä, ja vältätte myös perheriidat siitä kuka tänään nakitetaan siivoamaan sen jätökset.
Lisäksi: varo hämäriä myyjiä
Mikäli päädytte siihen tulokseen, että kyllä, olette todella valmiita sitoutumaan kehruumoottoriin ja sen tuomiin kommervenkkeihin koko sen eliniäksi, voi kissakaverin etsintä alkaa. Muista kuitenkin hankkia kissa vastuulliselta myyjältä, esimerkiksi rekisteröidyltä kasvattajalta tai löytöeläinkodista.
Merkkejä, jotka kertovat ongelmista ovat muun muassa rekisteröimättömät (paperittomat) rotukissat ja alle luovutusikäisinä (14-viikkoisina) luovutettavat pennut. Myös myyjä, joka välttelee kysymyksiäsi liittyen esimerkiksi kissan terveyteen tai elinympäristöön on itsessään varoitusmerkki. Merkit voivat viitata esimerkiksi pahamaineiseen pentutehtailuun, ja ne kannattaa ottaa vakavasti.