Vaikka tiedämme, että asioiden täytyy muuttua, jatkamme elämää niin kuin ennenkin. Kun maailman tilan todella ymmärtää, ei oikeastaan ole enää vapaa valitsemaan, muuttaako toimintaansa ja pyrkiikö vaikuttamaan asioihin, kertoo Anton Keskinen.

”Elettiin syksyä 2019. Oli syntymäpäiväni ja olin kävelemässä kaupungilla, kun törmäsin kavereihini. He olivat menossa Elokapinan tieblokkiin. Siitä se oikeastaan konkreettisesti lähti”, kertoo helsinkiläinen 26-vuotias filosofian opiskelija Anton Keskinen.

Joitain vuosia aiemmin Anton Keskinen oli alkanut tiedostaa eläintuotannon ongelmat ja välttää eläinperäisten tuotteiden ostamista. ”Se oli enemmän passiivista vastustusta kuin aktiivista toimimista. Eläintuotannon tukemisesta pois jättäytymistä”, hän tarkentaa.

Miksi juuri ilmastonmuutosaktivismi? Anton Keskinen kertoo asian olevan kiireellisempi ja jollain tavalla helpompi saavuttaa kuin kulttuuriimme integroidun eläintuotannon lopettaminen. ”Vaikka asiat kytkeytyvät toisiinsa, ilmastonmuutos on eksponentaalinen ongelma, jonka ratkaisulla on kiire.”

”Aloin epäillä, että asiassa on enemmän kuin mistä olen tietoinen. Vaikka tiedämme asioiden tilan, jatkamme silti toimintaa samanlaisena. Tätä aloin kyseenalaistaa omassa elämässäni. Se herätti toimimaan.”


Anton Keskisen mielestä parasta Elokapinassa on toimintaan ja muutokseen keskittyminen. Kuva: Ella Burakoff

Elokapinaan törmäämisen jälkeen asiat etenivät hyvin nopeasti. Kaksi päivää syntymäpäivänsä jälkeen Anton Keskinen osallistui NVDA- eli väkivallattoman suoran toiminnan koulutukseen (non-violent direct action). Seuraavalla viikolla hän kuunteli Elokapinan ”Suuntana sukupuutto” -puheen, jäi juttelemaan ihmisten kanssa ja päätyi Helsingin paikallisryhmän kokoukseen. Elokapinan aktiivi Elina Kauppila ehdotti kokouksen jälkeen Anton Keskiselle Yhteisö ja kasvu -ryhmään liittymistä.

Pian Anton jo koordinoi ryhmää, perusti uusia ryhmiä, organisoi tapahtumia, rekrytoi lisää ihmisiä Elokapinaan, alkoi vetää koulutuksia ja käydä puhumassa kouluissa kansalaisvaikuttamisesta.

”Nykyisin käytän pääosin aikani ilmastonmuutoksen tutkimiseen ja kansalaisaktivismiin. Yliopistolla osallistun lähinnä niille kursseille, joista on tässä työssä hyötyä. Sillä mikäli annamme ilmastonmuutoksen edetä hallitsemattomasti, sitä ammattia, johon olen opiskelemassa, ei pian enää ole. Tämä asia on vain niin paljon kiireellisempi ja tärkeämpi.”

Anton haluaa herätellä ihmisiä, vaikka vähän provosoidakin. ”Olen kirjoittamassa jonkinlaista ’manifesti-esseetä’, jonka avulla haluan herätellä ihmisiä ajattelemaan ja toimimaan. Meistä jokainen voi vaikuttaa ja meidän tulee osallistua. Emme saa vain passiivisena luottaa hallituksen ja ’niiden muiden’ tekevän asioita puolestamme, vaan meidän pitää herätellä myös päättäjiä”.

Yhä useammat ihmiset ovat alkaneet kyseenalaistaa valtioiden ja suuryritysten toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämä näkyy kansalaisaktivismin nousuna.

”Myös autotiellä istuminen on rakkauden teko”

”On tullut aika kieltäytyä hyväksymästä enää tätä passiivisuutta ja pelkkiä puheita. Yleisesti ilmastonmuutokseen suhtaudutaan aika konservatiivisesti. Mikään ei oikein saisi muuttua, talouden pitäisi yhä kasvaa ja kulutuksen lisääntyä. Emme kuitenkaan voi jatkaa näin, ja olisi jo korkea aika hyväksyä tosiasiat.”

Anton Keskinen haluaa myös nostaa esille rakkauden. Toisinaan se voi olla kovaa, se voi olla vaikeaa. ”Myös autotiellä istuminen on rakkauden teko yhteisen tulevaisuutemme puolesta.”

Aktivismissa ei oikeastaan ole kyse vapaaehtoisuudesta, vaikka se vapaaehtoistoimintaa onkin. ”En koe, että minulla olisi tässä tilanteessa enää vapautta valita, koska tiedän, että asioiden tulee muuttua.”

Otsikkokuva: Pauli Putkinen