”Kun kantapäät irtoaa kivestä, niin pelko loppuu. Alkaa selviytymismoodi. Aika hidastuu ja on täysin keskittynyt ja fokusoitunut olo.” Näin kuvailee base-hyppääjä Roope Mahosenaho kokemusta hyppäämisestä.
Base-hyppääminen on hyppäämistä laskuvarjolla kiinteältä alustalta. Base tulee sanoista building, antenna, span ja earth. Hypyt tehdään korkealta vuorelta, tornista, antennista tai muusta korkeasta lähtöpaikasta. Laskuvarjoja on vain yksi ja se avataan joitakin sekunteja kestäneen vapaan pudotuksen jälkeen.
Roope Mahosenaholle base-hyppääminen on shokkihoitoa tylsään ja suorittavaan arkeen. Hän vitsailee olevansa villi-ihminen, jota masentaa ja kyllästyttää, jos arki on jämähtänyttä suorittamista. Kun kaikki tuntuu turhalta ja aivot ovat sumussa, Mahosenaho alkaa suunnitella ja valmistella uutta hyppyä.
Lajin harrastajat eivät ole halukkaita riskeeraamaan henkeänsä, päinvastoin base-hypyssä koetaan vahvasti hallinnan ja onnistumisen tunteita ja hypyt suunnitellaan tarkasti. Hyppyyn vaikuttaa sää, hyppypaikka, varusteet, kokemus, taidot ja moni muu asia. Erityisesti uudet hyppypaikat vaativat tarkkaa suunnittelua.
Jos tekee asiat oikein ja järkevästi niin pystyy jäämään henkiin.
Joillekin hyppypaikoille kiivetään kuusi tuntia. Matalampiin torneihin tai kallioille pääsee nopeamminkin. Mahosenahon mukaan matkalla pelottaa. Hänellä, kuten monella muullakin hyppääjällä, on korkeanpaikan kammo. ”Kun hyppy alkaa, pelko unohtuu ja jännitys laukeaa, tulee todella tietoiseksi kaikesta ja aistit herkistyvät. Ilmassa kokee ja tuntee elävänsä todella vahvasti”, kuvaa Mahosenaho hypyn aikaista flow-tilaa.
Kirjassaan Flow Leena Matikka kuvaa, kuinka Flow-tilassa täydellinen hetkeen ja tilanteeseen uppoutuminen johtaa tietoisuuden tasolle, joka poikkeaa tavanomaisesta. Ihminen vapautuu epävarmuudesta ja huolista ja uskoo omien kykyjensä riittävän tehtävän suorittamiseen. Flow-tilassa aistit ovat normaalia herkemmät ja tarkemmat, mutta ihminen kykenee suodattamaan turhan informaation pois ja käsittelemään vain tärkeitä vihjeitä.
Hypyn jälkeisissä adrenaliinipärinöissä Mahosenaho haluaisi hypätä heti uudelleen. Hyvä olo hypystä saattaa kestää joistakin päivistä viikkoihin. Hyppäämisessä läpikäydyt vahvat tunteet sekä onnistumisen ja riemun kokemukset yhdistävät eri maista, ammateista ja taustoista tulevia hyppääjiä.
Laji on tunnettu vaarallisuudestaan. Base hyppääjiä kuoli viimeisen 10 vuoden aikana keskimäärin 23 vuodessa. Kuolemaan tai onnettomuuteen on usein syynä inhimillinen virhe, esimerkiksi laskuvarjossa oleva solmu. ”Jos tekee asiat oikein ja järkevästi niin pystyy jäämään henkiin, se on mahdollista. Fysiikan lait huolehtivat, että jos pakkaa oikein, niin varjo aukeaa.” sanoo Mahosenaho.
Mahosenaho on nähnyt omin silmin hyppääjän kuoleman ja kokenut yhden läheltä piti -tilanteen. Italiassa hän vasta-alkajana hyppäsi taidoilleen liian vaikeasta kohteesta, mutta selvisi säikähdyksellä. ”Monta asiaa siinä sekunnin aikana ehti miettiä, kun tajusi, että on hengenvaarassa.”
Kuolevaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen on antanut Mahosenaholle perspektiiviä, ja arjen ongelmat tuntuvat hänestä aika pieniltä. Mahosenaho tiedostaa elävänsä täällä vain kerran ja haluaa siksi nähdä ja kokea paljon. Hän katsoo maailmaa avarakatseisesti ja laaja-alaisesti. ”Tässä harrastuksessa joutuu käyttämään luovuutta ja pidän itseäni luovana taiteilijatyyppinä”, lopettaa Mahosenaho keskustelumme.
Lähteet:
https://bfl.baseaddict.com/list
Leena Matikka 2013. Flow – Anna mennä ja onnistu. Jyväskylä: Docendo.
