Pyytelen ihan liikaa anteeksi. En tee sitä siksi, että onnistuisin jatkuvasti loukkaamaan muiden tunteita tai olisin toistuvasti tahtomattani epäkohtelias.
On enneminkin sääntö kuin poikkeus, että pyydän anteeksi, jos seison jonkun kulkuväylällä kaupassa. Pari päivää sitten pyysin poikaystävältäni anteeksi sitä, että hiukseni olivat likaiset, ja etten jaksa koskaan meikata, jos tiedän olevani koko päivän kotona. Olen siis vilpittömästi pyydellyt anteeksi sitä, että vien tilaa muilta, ja miltä näytän.
Hauskaa (ja kammottavaa) on, että olen huomannut myös muiden naisten tekevän samaa. Kun jatkuvaan anteeksipyyntöjen tulvaan havahtuu, se alkaa tuntua vähintäänkin absurdilta.
Miksi meillä on tarve vähätellä omaa olemassaoloamme?
Uskon, että syy löytyy siitä, miten tyttölapsia on kasvatettu kautta aikojen. Meitä kannustetaan olemaan tunnollisia siinä, mihin ikinä ryhdymmekään, eikä äänekkäitä, rämäpäisiä tyttösiä katsota kovin hyvällä. Poikien räväkästä käytöksestä sen sijaan on olemassa jopa sanonta: ”pojat ovat poikia”. Tyttöjen kuuluu olla kilttejä ja miellyttäviä, nättejä ja hiljaisia, helposti taskuun taitettavia kukkasia. Vaikka vastustaisikin 1950-luvulle jämähtänyttä naisen mallia, on miellyttäjän roolista vaikea päästä irti.
Mediassakin samalla tavalla käyttäyviä miehiä ja naisia kuvaillaan eri tavoin: vahvatahtoinen ja kunnianhimoinen mies on ”vahvatahtoinen” ja ”kunnianhimoinen”, nainen taas ”vaikea”. Lakiuudistusta vastustava miespoliitikko ”jyrähtää”, nainen ”valittaa”. Hilary Clintoniakin kuvailtiin Yhdysvaltojen mediassa jatkuvasti sanalla ”noita-akka”, vaikkei hän ollut sen ’pahempi’ kuin miespuoliset presidenttiehdokkaat.
Kun nöyristelemättömyys yhdistetään naisella ikäviin adjektiiveihin, niin onko ihme, että sitä pyytelee kaikkea jatkuvasti anteeksi? Ei kukaan meistä halua olla hankala nalkuttaja.
Jatkuvalla itsensä vähättelyllä ei kuitenkaan valitettavasti saavuta mitään. Sillä on kurjia seurauksia: omat ideat ja ajatukset jäävät helposti taka-alalle, kun keskittyy eniten siihen, että on miellyttävä. Ennen kaikkea jatkuva pahoittelu vähentää arvoasi muiden, mutta myös itsesi silmissä.
Pyydän, ei, vaadin kaikkia – erityisesti naisia – lopettamaan turhan anteeksi-sanan hokemisen. En keksi ainoatakaan järkevää syytä sille, miksi minun pitäisi pyytää muilta anteeksi tahraa paidassani, kärkeviä mielipiteitäni tai omaa olemassaoloani. Säästetään se a-sana niihin tilanteisiin, jolloin sille oikeasti on tarvetta
