Suomalaiset rehvastelivat alkoholikulttuurillaan, yrittäen nuhdella alaikäisiä alkoholin käytöstä. Alkoholisteiksi luokittellaan spurgut, kun taas muiden kännisekoilut lasketaan perustissutteluun. Onko siis nuorella mallioppineella alkoholistilla mahdollisuutta selviytyä? Tässä Ellenin tarina.
On vasta iltapäivä ja Ellen seisoo Lapin Kulta-tuoppi kädessä naureskellen tutun baarimikon kanssa. Kilistelemme muovisia Lapin kulta-tuoppeja ja ryystämme niistä pillillä energiajuomaa. ”Pitää juoda pillillä, että nousee paremmin päähän”, Ellen 15v. oli neuvonut, hankittuaan ensimmäiset omat Olvin lonkerot. Kolmisen kappaletta.
”Se oli ihan perkeleen kivaa. Juuri, niin kivaa kun olin odottanut! Se nousuhumala, kun tuntee alkavansa päihtyä. Sitä tulen aina kaipaamaan. Rakastin humalaa yksinkertaisesti niin paljon”, Ellen sanoo.
”Olin varmaan vuoden juonut, kun huomasin, että se on koko elämäni.”
Ellenin rakkaus sai alkunsa jo ensimaistissa. Kuudentoista iässä Ellen kiskoi viinapullon kahdesti viikossa ajoittaen sen kavereiden seuran takia viikonloppuun. Lukion kakkosella viinaa meni monta kerta viikossa eikä syyksi juoda tarvittu seurallisia elementtejä. Illat päättyivät mihin tahansa ja Ellen saattoi herätä mistä vain: ratikasta tai metrosta, jolla Ellen pääsi kätevästi suoraan kouluun. Rautatieaseman lattialta, jossa herätyskello herätti Ellenin töihin. Sokoksen edestä, josta aamuvuoron vartija siivosi hänet.
”Jos en ollut joka päivä kännissä, niin olin ainakin krapulassa. Siinä kohtaa huomasin, että millään ei ollut mitään väliä. Saatoin vaan itkeä kotona ja täristä, kun en päässyt juomaan. Olin varmaan vuoden juonut, kun huomasin, että se on koko elämäni. Kaikki mikä liittyi ryyppäämiseen, oli tärkeää, kaikki muu oli tiellä.”
Ellen tiesi kyllä, että juominen oli ongelma, muttei halunnut lopettaa sitä. Hänestä tuntui täysin absurdilta ajatukselta nauttia elämästä selvin päin. Ellenin täytettyä kaksikymmentä hän sai mieluisan työn, ja hänen kumppaninsa lopetti juomisen.
”Töiden takia mulla oli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että elämä menee eteenpäin.”
”28.11.2015 mun oli tarkoitus olla kuukausi selvin päin. Sitä ennen olin ollut maksimissaan neljä päivää selvillä, ja se oli ison työn takana sekin. Mutta siinä vaiheessa, kun se rikoskumppani, jonka kanssa yleensä join, yhtäkkiä elääkin hyvää ja ilosta elämää juomatta, niin se näytti mulle, että se voi olla jollain tasolla mahdollista. Töiden takia mulla oli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että elämä menee eteenpäin.”
Kuukauden tauon jälkeen Ellen huomasi, että hänellä ei ollut enää paha olo koko ajan, hän pystyi hoitamaan työtehtävät hyvin eikä hän enää vihannut itseään joka ikinen päivä. Olo oli parempi kuin ikinä. Ellen oli ymmärtänyt, että jos hän haluaa tehdä jotain muuta kuin juoda, niin hän ei voi juoda ollenkaan.
”Pari kuukautta meni helposti, kun tiesin tekeväni vain hyvää itselleni. Viides kuukausi oli pahin. Olin ollut melkein puoli vuotta raittiina, ja silti oli koko ajan vierotusoireita. Se oli epätoivosta aikaa, kun tuntui koko ajan siltä, että tulen aina varmaan haluamaan alkoholia. Olin tottunut juomaan kaikkialla ja missä tahansa tilanteessa, ja siksi niin sanottuja triggereitä oli kaikkialla. Esimerkiksi mun tekee mieli juoda, kun kävelen Alkon ohi.”
”Vaikka Ellen huomasi jo kuusitoistavuotiaana olevansa alkoholisti, alaikäisenä avun hakeminen oli ongelmallista.”
Mielikuvaan alkoholistista ei kuulu nuoruus, siksi nuoren alkoholistin voi olla hyvin vaikeaa saada oikeanlaista apua ja ymmärrystä. Apua Ellen sai ystäviltä ja aikuisiässä nuorisoasemalta. Vaikka Ellen huomasi jo kuusitoistavuotiaana olevansa alkoholisti, alaikäisenä avun hakeminen oli ongelmallista. Ellen koki, että sosiaalipalveluissa häntä rangaistiin ja uhkailemalla koitettiin pitää kurissa. Kotona taas asia kuitattiin sanomalla sen kuuluvan nuoruuden teinipelleilyyn.
”Se apu mitä mulle on tarjottu, on ollut poliisin apu. Poliisin auttava käsi on vienyt mut putkaan. Se ei paljon auta alkoholisoitunutta alaikäistä yhtään mihinkään. Alaikäisen tapauksessa sen avun pitäisi tulla kodin sisältä. Ystäviltä sain kuitenkin tietyn realismin. Ne toppuuttelivat mua ja antoi ymmärtää, et nyt ollaan menty liian pitkälle.”
Ellen kuten monet muutkin suomalaiset ovat eläneet ympäristössä, joka on antanut suotuisat mahdollisuudet alkoholismille kehittyä. Useat suomalaiset ovat sokeita näkemään, milloin kaverilla tai itsellään menee yli. Alkoholin liikakäyttö on Suomessa hyväksyttyä ja jopa ylistettyä, joten aikuiset olivat inspiroineet Elleniä jo pienestä pitäen.
”Mä en ollut ikinä nähnyt aikuisia niin iloisina mitä ne oli humalassa. Sen näki kaikissa juhlissa. Mä ajattelin, että toi on varmasti hauskinta mitä on. Suurin onnen tila. Lähtökohtaisesti me nähdään spurgut alkoholisteina ja kaikki muut vaan vetää peruskännejä. On peruskauraa ottaa yliannostus alkoholia, mutta jos muita aineita käyttää vähääkään, on heti sekopää narkkari.”
”Toki se pelottaa, kun kaikki on niin pienestä kiinni, meneekö tämä pieleen.”
Ellen on ollut raitis nyt yli kaksi vuotta. Hän ei kuitenkaan missään vaiheessa jättänyt baareissa käymistä. Hän voi pitää hauskaa joi hänen seuransa sitten energiajuomaa, kaljaa tai shotteja. Ellen on viimein uskaltautunut aloittaa tulevaisuuden suunnittelun.
”Mun tulevaisuus on muuttunut ihan täysin raitistumiseni myötä. Nyt voin nähdä, että mulla on tulevaisuus. Nyt mulla on mahdollisuus tehdä ihan mitä tahansa paitsi juoda. Mä tiedän, että hommat ovat hanskassa niin pitkään, kun pysyn juomatta, mutta jos lipsahdan, mun tulevaisuus tulee olemaan ojan pohjalla makaamista. Toki se pelottaa, kun kaikki on niin pienestä kiinni, meneekö tämä pieleen. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että ei tämä varmaan mene.”