Millaista oli nähdä hautajaissaattueita kulkemassa läpi Helsingin? Miten ruumishuoneen kauhut vaikuttivat kaupunkilaisten mieliin? Miltä tuntui piilotella lähes tuhatta kivääriä asunnossaan? Tai lopulta kokea sodan päättyminen ja tuntea sen jättämät fyysiset sekä henkiset arvet?
Annoin Tuomas Hopun, Samu Nyströmin ja Laura Kolben sekä Jarmo Niemisen kirjojen johdattaa askelteni suuntaa halki kotikaupunkini katujen eräänä arkipäivänä.
Kuvien ja kirjoissa esiintyneiden ihmiskohtaloiden kautta ymmärrän jälleen hieman paremmin sodan keskelle joutunutta ihmistä – asui hän sitten Helsingissä vuonna 1918 tai jossain päin maailmaa sata vuotta myöhemmin.
1. Mäntymäki 2. Runeberginkatu 3. Hietalahdenkatu 4. Neitsytpolun ja Tehtaankadun risteys 5. Tarkk’ampujankatu 6. Ritarihuone 7. Mariankatu 8. Pitkäsilta
Mäntymäki
Helsinginkadun liikenne on vilkastumaan päin ja kaupunkimme näyttäytyy kauniina kirkkaana pakkaspäivänä. Jäällä on kymmenittäin ulkoilijoita.
Kierrokseni alkaa päinvastaisessa järjestyksessä kuin sata vuotta sitten. Tuolloin monen kaupunkilaisen viimeinen matka alkoi Koleraparakeilta ja vei halki kaupungin päättyen Mäntymäelle. Punaisten järjestämät hautajaiset Mäntymäen päällä olivat usein näyttäviä surujuhlia aivan sodan viime hetkiin asti.
Maaliskuun kymmenentenä päivänä 1918 Mäntymäelle haudattiin 30 Helsingin Punaisen Kaartin taistelijaa. Hautajaiskulkue taittoi pitkän matkan läpi kaupungin. “Rauha heidän tomulleen” -muistolause johti kulkuetta, jonka reitti vei Runeberginkadun, Fredrikinkadun, Bulevardin, nykyisen Mannerheimintien ja Helsinginkadun kautta Mäntymäelle.
Punakaartilaisen hautaus Mäntymäellä. Kuva: Kansan Arkisto
Mustavalkokuvassa on juhlallisen näköisiä ammattikuntien lippuja ja viirejä, jotka kohoavat ihmisten päiden yläpuolelle. Töölönlahden huvilat näkyvät taustalla. Tuimakatseiset miehet tuijottavat suoraan kameraan. Väki on kerääntynyt tiiviiseen puolikaareen maan uumeniin vievän montun reunalle.
Muutama nainen seisoo kuvan oikeassa reunassa hattuja myöten mustissa. Yhden naisen kainalon alta kurkistaa lapsi. Lapsi katsoo pystyssä nököttäviä puulankkuja ja niiden ympärillä olevia kukka-asetelmia. Myös lapset ja nuoret joutuivat keskelle sodan tapahtumia, joista tuli kaupunkilaisille arkipäivää keväällä 1918.
Mäntymäelle haudatut punaiset siirrettiin vuoden 1918 aikana Malmin hautausmaalle. Nykyään monien entisten hautojen paikalla kulkee Helsinginkatu.
Runerberginkatu 14
Ruuhka-aika alkaa olla kiivaimmillaan, mutta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rakennuksen edessä ihmiset ja liikenne kulkevat sulavasti kohti arki-iltaa.
Vuonna 1918 näillä main sijaitsivat kansan suussa Koleraparakkeina tunnetut rakennukset. Parakit oli rakennettu 1800-luvun puolella koleraepidemiaa ennakoiden. Sisällissodan Helsingissä ne toimivat yleisinä ruumishuoneina.
Kaatuneita kuljetetaan hevoskärryillä kokoamispaikalle
koleraparakeille tunnistettavaksi. Kuva: Kansan Arkisto, kuvaaja: Ilmari Wasenius.
Sodan eri vaiheissa niin valkoisten kuin punaistenkin ruumiit saattoivat virua pidempiäkin aikoja Koleraparakeilla. Kiivaimpien taisteluiden ulkopuolelle jääneet kaupunkilaiset kohtasivat sodan kauhut juuri Runeberginkatu 14:ssä etsiessään omaisiaan. Kuolleiden vihollisten kohtelu oli epäinhimillistä molemmilla puolilla sodan aikana. Aikalaisten kuvauksia niin valkoisten kuin punaistenkin ruumiiden hoidosta.
“He tekivät kaikkensa saadakseen näiden usein äärettömän vaikeasti tunnettavien vainajien henkilöllisyyden todistetuksi, he huolehtivat siitä, että nuo silvotut ruumiit pestiin ennen kuin äidit ja vaimot tulivat omaisiaan etsimään…”
– Von Bonsdorff 1919.
“Ulkopuolella oli puinen pissaputka, uteliaisuuteni heräsi ja menin katsomaan, pissaputkassa oli metrinkorkeudella eli paksuudella Punakaartilaisten ruumiita päällekkäin…”
– Mandi ja Paavo Saarjoki 1983.
Helsingin kauppakorkeakoulu rakennettiin suunnilleen Koleraparakkien paikalle vuonna 1950.
Hietalahdenkatu 3
Hietalahdenkatu 3:ssa sijaitsee nyt vuonna 1936 rakennettu talo, eli sen rakenteet eivät kanna sata vuotta sitten tapahtuneen tragedian taakkaa sisällään.
Tapahtumapaikka muistuttaa siitä, miten sota kosketti kaikkia ihmisiä, halusi sitä tai ei. Aseista tietämättömien kaupunkilaisten ympärillä ja nurkissa pyöri aseita, joiden käyttöä moni ei hallinnut. Välillä syntyi vaaratilanteita ja myös vakavia onnettomuuksia , kun lapset olivat päässeet käsiksi aseisiin.
Tässä osoitteessa sijainneessa talossa asui punaisten vallankumouksellisen ylioikeuden syyttäjä Richard Johansson perheineen. Maaliskuun 20. päivänä vuonna 1918 Johanssonin vasta 14-vuotias tyttö Anna sai haltuunsa veljensä revolverin. Tragedia tapahtui, kun revolveri laukesi Annan käsissä surmaten perheenäidin Adelen.
Hietalahden- ja Kalevankadun kulmassa nykyisin olevaa kerrostaloa ei oltu rakennettu vielä 1918.
Neitsytpolku ja Tehtaankadun kulma
Luottamus toisiin ihmisiin oli sisällissodan aikaisessa Helsingissä koetuksella. Moni pelkäsi punaisten pahamaineista tiedusteluosastoa, joka partioi ympäri kaupunkia. Jopa ihmisten lähipiirissä saattoi tapahtua monenlaista juonittelua sekä ilmiantoja.
Punaisten tiedusteluosasto oli Neitsytpolun ja Tehtaankadun risteykseen päätyneen tohtori Oskari Rosenqvistin surman takana. Kauppaopiston johtaja Rosenqvist oli joutunut palvelijansa ilmiantamaksi ja koki viimeiset hetkensä Neitsytpolun ja Tehtaankadun kulmilla 11.-12. maaliskuuta välisenä yönä.
Rosenqvistia oltiin kuultu lyhyesti kiinnioton jälkeen Vuorimiehenkatu 1:ssä, josta matka oli jatkunut auton kyydissä kohti Merisatamaa. Pietarinkadun kohdalla autossa oli ammuttu laukaus ja Rosenqvist raahattu saman tien ulos autosta.
Myöhemmin samana yönä saatuaan ilmoituksen asiasta miliisit noutivat Rosenqvistin ruumiiin ensiapujoukkueen kanssa. Rosenqvist toimitettiin Koleraparakeille.
Neitytpolun ja Tehtaankadun risteyksessä oli rauhallista arki-iltapäivänä.
Tarkk’ampujankatu 9
Vain muutama päivä sisällissodan alkamisen jälkeen helmikuun 1. päivänä kaupunkilaiset saattoivat kuulla useita laukauksia Tarkk’ampujankadun suunnasta.
Nykytiedon valossa kenraalimajuri Carl Silfverhjelmin, 76, kotiin oli mitä ilmeisemmin saapunut punaisia takavarikoimaan kenraalilla olleita aseita. Silfverhjelm ei ollut tätä katsonut hyvällä ja tilanne oli äitynyt ammuskeluksi puolin ja toisin.
Vanhan kenraalimajurin tarinaa on kuvattu valkoisten puolella sankaritarinana, joka sai symbolisen lopun oman käden kautta tapahtuneeseen kuolemaan.
Yli kaksituntisen tulitaistelun tauottua punaiset murtautuivat Silverhjelmin asuntoon ja löysivät hänet makuuhuoneen sängyltä itsensä ampuneena.
Nykyinen talo on rakennettu vasta vuonna 1928.
Ritarihuone
Helsingissä punaisten väkivallan aallon yksi huippu osui 13.-15. helmikuuta, jolloin monen suojeluskuntalaisen taistelijan kohtalo sinetöitiin Ritarihuoneella.
Porvoon saariston kahakasta kotikaupunkiinsa takaisin pyrkimässä olleista valkoisista moni jäi kiinni punaisten vartioissa. Vangitut toimitettiin ensin Ritarihuoneelle. Sieltä teloitusryhmät veivät kiinniotetut meren jäälle Katajanokalle, Vanhankaupunginlahdelle tai Pohjoissatamaan.
Yhden miehen teloittamista ei odotettu edes meren jäälle asti, vaan hänet surmattiin Kirkkokadun ja Unioninkadun risteyksessä.
Nykyisin Suomen Ritariston ja Aatelin omistama Ritarihuone toimii kirjastona ja arkistona.
Mariankatu 26
Sata vuotta sitten yhdessä Mariankatu 26:n huoneistossa piiloteltiin salaisesti hankittua saalista.
Vaikka Helsinki oli punaisten hallinnassa aina huhtikuuhun asti, oli suojeluskuntalaisilla vilkas maanalainen toiminta. Suojeluskunnan salainen liikehdintä keskittyi Helsingissä erityisesti aseiden hankkimiseen, kätkemiseen ja miehistön kouluttamiseen.
Kahden ensimmäisenä mainitun tehtävän eteen oman panoksensa antoivat arkkitehti Knut Wasastjerna ja insinööri Allan Staffans. Miehet tekivät venäläisten kanssa suuren asekaupan ja järjestivät näin suojeluskunnalle Viaporin linnoituksesta 940 kivääriä ja 100 000 patruunaa.
Saaliiksi saadut aseet tuotiin yksityisasuntoon Mariankatu 26:een. Kiväärit oli tarkoitettu muutaman sadan metrin päässä, nykyisen Sibelius-lukion tiloissa, vankeina olleille suojeluskuntalaisille.
Kuitenkin jo ennen Helsingin valtaustaistelua punaiset saivat selville asekätkön ja takavarikoivat asevaraston maaliskuun alkupäivinä.
Mariankatu 26:n jugendtalo on rakennettu jo vuonna 1912.
Pitkäsilta ja kaupunki taisteluiden jälkeen
Kruununhaan ja Hakaniemen yhteen liittävällä sillalla vilisee ihmisten, autojen ja julkisen liikenteen virta. Kello lähenee puolta kuutta illalla ja aurinko on laskemassa horisontin taakse.
Tänne päättyy sisällissodan aikainen kaupunkikierrokseni Helsingissä. Vuoden 1918 tapahtumien kannalta vähintään kuvainnollisesti merkittävä silta, onhan sen rakenteissa edelleen nähtävissä laukausten ja tykkitulen aiheuttamia jälkiä.
Pitkäsilta toimi näyttämönä 12. huhtikuuta punavankien palautukseen liittyneessä dramaattisessa ammuskelussa, jonka aikana punaiset ampuivat tietämättä omiaan. Palautukseen oli ilmeisesti liittynyt saksalaiskomppanian juoni päästä vankien takana Pitkänsillan yli.
Yksittäisten ihmisten raa’at kohtalot olivat nähtävissä Pitkälläsillalla sekä ympäri kaupunkia taisteluiden jälkeen.
Punakaartin sairaanhoitajan päätön ruumis Pitkälläsillalla, vieressä verkkokassi. Kuva: Kansan Arkisto, kuvaaja: Tyyne Böök.
Erään nuoren tytön muistelmat kertovat perheen äidistä, joka oli ammuttu kuuleman mukaan Siltasaaren sillalla maitokannu käsissään. Ruumis oli käännetty selälleen, sillä nainen oli ilmeisesti odottanut vauvaa.
Punaisten antauduttua Helsingin asukkaat ryntäsivät kaduille etsimään omaisiaan sekä ihmettelemään taisteluiden jälkiä. Kallion ja Hakaniemen läpi vaelsi punaisten sotilaita, jotka veivät sopimuksen mukaisesti aseitaan Pitkällesillalle luovutettavaksi.
Kolme sisarustaan sodassa menettänyt Tilda Rajavuori muisteli myöhemmin 95-vuotiaana Helsinkiä taisteluiden päätyttyä.
“Minun vaan täytyi vaeltaa eteenpäin niiden ruumiskasojen ympäröimänä. Silloin enkelikin itki pilven reunalla katsellessaan maailmaa.”
Lähteet:
Tuomas Hoppu, Vallatkaa Helsinki
Laura Kolbe ja Samu Nyström, Helsinki 1918
Jarmo Nieminen (toimittanut), Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Helsingin sotasurmat 1917-1918
