Toisen sukupolven maahanmuuttaja ja valtiotieteiden maisteri Ajdin, 30: ”En kokenut syrjintää mutta en myöskään kokenut olevani samalla aaltopituudella suurimman osan kanssa”
Toisen sukupolven maahanmuuttajat ovat keskittyneet varsin voimakkaasti tietyille alueille Helsingissä. Suurin osa heistä on noin 30-vuotiaita ja jollain on kovinkin vaikea löytää jalansijaa Suomesta, vaikka ovatkin maan kansalaisia. Ajdin, 30 kertoo hänen kokemuksistaan ja jakaa ajatuksensa siitä, mikä tähän on hänen mielestään vaikuttanut.
Maahanmuuton toisella sukupolvella tarkoitetaan yleisesti tiettyyn maahan muuttaneiden maahanmuuttajien lapsia. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan heitä oli viime vuonna Suomessa noin 81 000. Heistä melkein yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla ja Helsingissä jopa neljännes. Jopa 56 prosenttia Helsingin toiseen sukupolveen kuuluvista henkilöistä asui vuoden 2020 lopussa koillisessa tai itäisessä suurpiirissä.
Ajdinin vanhemmat muuttivat Suomeen 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissodan seurauksena. Hän varttui Helsingin Malmilla ja asuu siellä vieläkin.
”Perheeni on kotoisin Bosniasta ja he muuttivat tänne sotaa pakoon. He asuivat Helsingissä jo silloin kuin minä synnyin. Malmilla oli heidän saapuessaan vastaanottokeskus ja he tykästyivät alueeseen niin paljon että halusivat vuokrata sieltä kodin.”
Tilastokeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan erityisesti 1990-luvulla Suomeen suuntautuneen maahanmuuton ensimmäinen kohde oli Helsinki ja sen sisällä Malmi yksi suosituimmista.
”Malmilla oli mielestäni helppoa. Alueella asui enemmän maahanmuuttajaperheitä kuin suomalaisia ja tämä helpotti ryhmäytymistä huomattavasti koska en kokenut olevani yhtään erilainen kuin muut. Vieressä oli Pukinmäenkaaren urheilupuisto, jossa sain jalkapalloa pelatessa suurimman osan nykypäivänkin ystävistäni.”
Ajdin valmistui vuonna 2019 valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta ja hän oli perheensä ensimmäinen korkeakoulun käynyt. Tutkimuksista tiedetään, että maahanmuuton toinen sukupolvi menestyy usein elämässään paremmin kuin heidän vanhempansa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita tyytyväisyyttä omaan elämäntilanteeseen tai vahvaa samaistumista ympäristöön.
”Yliopistossa koin ensimmäistä kertaa elämässäni haasteita sopia joukkoon. Olin viettänyt suurimman osan elämästäni enimmäkseen maahanmuuttajataustaisten ihmisten kanssa ja opiskelemaan lähdettyäni piirit olivat hyvin erilaiset. En kokenut syrjintää mutta en myöskään kokenut olevani samalla aaltopituudella suurimman osan kanssa. Oli vaikeaa keskustella muusta kuin kouluun liittyvistä asioista.”
Ajdin uskoo, että hänen vanhempiensa ”ryhmäytymistyyli” on välittynyt myös hänelle sijainnin, perheystävien ja 90-luvun olosuhteiden vuoksi.
”Minun ja elinikäisten ystävieni vanhemmat tulevat kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti todella erilaisista olosuhteista ja luonnollisesti välittävät tietynlaisia oppeja ja ajatuksia alemmalle sukupolvelle. Esimerkiksi moni bosnialainen on tosi nationalistinen ja toimintamme on erittäin yhteisöllistä täällä Helsingissä. Vanhempieni mukaan maahanmuuttajat pitivät yhtä heidän saavuttuaan tänne ja koen että kohdallani on käynyt samoin. Siksi varmaan ensimmäiset yliopistoystävänikin olivat ulkomaalaistaustaisia koska oli luontevaa keskustella heidän kanssaan. Nyt jälkeen päin ajateltuna olisi ollut hyvä tajuta aikaisemmin, että elää mukavuusalueella ja yrittää poistua sieltä. Monella ystävistäni on paljon vaikeampaa ryhmäytyä muualla kaveriporukkamme ulkopuolella ja tiedän että kyseinen ilmiö on sitäkin laajempi.”
Jere Ovaskainen
