Kukapa ei olisi koukussa johonkin televisiosarjaan. Sarjoja seurataan intensiivisesti, tapahtumia spekuloidaan ahkerasti ja niihin kiinnytään eri tavalla kuin elokuviin. Mikä on televisiosarjan asema suhteessa elokuvaan?
”Televisiosarjoja katsotaan kotisohvalla kalsareissa”, kertoo uransa ”freshinä prinssinä” aloittanut näyttelijä Will Smith Graham Nortonin keskusteluohjelmassa.
Annetaanpa Smithin kommentille hieman taustatietoa. Suosittu Bel Airin prinssi, vuosina 1990–1996 esitetty tv-ohjelma, toi tänä päivänä supertähden aseman saavuttaneen Smithin suuren yleisön tietoisuuteen. Norton pohtii show’ssaan yhdessä Smithin kanssa, mikä mahtaa olla syy siihen, miksi sarjoja rakastetaan aivan eri tavalla kuin elokuvia.
Elokuva on puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin kestävä paketti. Televisiosarjan jakso kestää kahdestakymmenestä minuutista tuntiin. Yhdellä tuotantokaudella jaksoja on kymmenestä kahteenkymmeneenviiteen. Sitä voi pikaisesti naurahtaa yhdelle Simpsonit-jaksolle, tai nauttia elokuvan veroisesta tunnin annoksesta Game of Thronesia.
Kukapa ei olisi ollut koukussa johonkin tv-sarjaan? Tv-maratonit ovat ihania. Joskus päivä lempisarjan parissa on äärimmäisen tarpeellinen. Toisaalta välillä on mukava seurata sarjaa sen ilmestymistahdissa: jännittää ja spekuloida tulevia tapahtumia.
Televisiosarjassa on kokonaisuudessaan enemmän tunteja kuin elokuvassa, mikä on kerronnallisesti iso etu. Asiat voidaan selittää rauhassa, ja hahmon kehitys tapahtuu kahden tunnin sijaan neljässä tuotantokaudessa. Hahmoihin ehtii tutustua niin hyvin, että samastuminen on ehdotonta.
Minä koin varhaisteini-iässäni voivani ryhtyä vampyyrintappajaksi, ja olen aina ollut sitä mieltä, että meissä on Bart Simpsonin kanssa jotain samaa.
Sarjoissa on tilaa usealle hyvälle hahmolle. Elokuvassa sivuhahmon sukupuoli tai ihonväri voi määrittää hänen luonteensa. Kaikki tietävät heti, kuka on kauhuelokuvan ensimmäinen ruumis. Sarjoissa sivuhahmoihinkin syvennytään kunnolla – ja hahmoista tulee ystäviä. Television katselun onkin väitetty auttavan yksinäisyyteen.
Sarjan katsominen yksin tuntuu helpommalta kuin elokuvan. Katson todennäköisemmin yksin muutaman jakson Doctor Whota kuin yhden parituntisen elokuvan, vaikka se veisi yhtä paljon aikaa. Elokuvaan keskittyminen tuntuu vaativan enemmän panostusta katsojalta.
Kotisohva ja jääkaappi ovat television valttikortit. Lempisarjaa ei mennä katsomaan elokuvateatteriin, vaan sitä todella katsotaan sohvalla kalsareissa löhöten. Elokuvaakin voi katsoa kotona, mutta se on aina suunnitellumpaa: elokuvanautinnolle varataan oma aikansa, seuransa ja dippimakunsa.
Tv-sarjojen ”hypetys” on tämän päivän trendi, ja minä ainakin innostun useammin sarjoista. On minulla lempielokuvani, mutta en ole koskaan puinut koko iltaa ystävieni kanssa, mitä Bruce Willisin hahmolle tapahtuu tulevassa Die Hardissa.
