Torstaisin monien postiluukuista tipahtaa Suomen suosituimpiin aikakauslehtiin kuuluva Me Naiset. Se koukuttaa tilaajansa kertomalla ajankohtaisista ilmiöistä ja ihmisistä. Kuinka lukijansa hyppysissä pitävä henkilöhaastattelu rakennetaan, siitä kertoo Me Naisten toimittaja Essi Myllyoja, 36.
Kuinka tarkasti valmistaudut henkilöhaastatteluun?
Valmistaudun aika tarkasti. Riippuu tietenkin siitä, olenko tehnyt siitä henkilöstä aiemmin juttuja. Jos en ole aiemmin haastatellut henkilöä, kaivan hänen aiemmat haastattelunsa esille ja selvitän vähän, millainen tyyppi on kyseessä ja mitä hän on aiemmin sanonut. Monesti hahmottelen haastateltavan kanssa suuntaviivoja etukäteen. Usein kysyn haastateltavalta suoraankin, että lähdetkö puhumaan tästä ja tästä asiasta.
Millainen on hyvä haastattelupaikka?
Jokin rauhallinen paikka. Jos tarkoitus on saada henkilö avautumaan vähän henkilökohtaisimmistakin asioista, niin se ei välttämättä onnistu ruuhkakahvilassa, jossa heti vieressä istuu joku toinen tyyppi. Yleensä kysyn haastateltavalta itseltään, että olisiko sinulla jokin itsellesi luonteva paikka, mihin haluaisit mennä. Tietenkin jos ihminen päästää omaan kotiinsa haastattelemaan, se on todella jees. Kotihan kertoo siitä ihmisestä myös paljon, ja ehkä siellä omassa ympäristössä on rennompi ja avoimempi.
Usein sanotaan, että toimittajan on hyvä kertoa jotain itsestään saadakseen haastateltavan rentoutumaan. Mitä keinoja itse käytät?
Vaatii tietynlaista psykologista silmää, kun yritttää saada haastateltavan rentoutumaan ja avautumaan. Aika intuitiolla olen siinä tilanteessa. Vähän katson, että mikä voisi tuohon tyyppiin vedota. Joskus saatan kertoa jotain itsestäni, mutta olen huomannut, ettei haastateltavia kiinnosta yhtään, mitä se toimittaja ryhtyy itsestään kertomaan.
Mikä on sopiva aika varata henkilöhaastattelun tekoon?
Varaisin perushaastatteluun, joka on useamman aukeaman juttu, vähintään kaksi tuntia. Sitten taas ei hirveän paljon pidempää aikaa, koska olen itse ainakin huomannut, että parin tunnin jälkeen alkaa itselläkin keskittyminen herpaantua. On hyvä, jos haastattelee pari tuntia intensiivisesti ja sen jälkeen ottaa kuvat.
Meilläkin monesti ihmisiä meikataan. Siinä kohtaa tulee tauko. Kun ruvetaan meikkaamaan, silloin on semmoista kevyempää jutustelua, ei sellaista haastattelumaista. Siinä toimittaja pystyy vielä kokoamaan ajatuksiaan, ja jos tulee mieleen jotain, pystyy kysymään.
Käytätkö nauhuria?
Käytän nauhuria backupina ja teen aina myös muistiinpanot. Meillä on kuitenkin viikkolehdessä sen verran reipas tahti, ettei aina ole aikaa purkaa nauhoituksiaan. Sen olen huomannut, että nuoremmat toimittajat käyttävät todella uskollisesti nauhuria. Itse ajattelen enemmänkin, että se, mitä muistan haastateltavan sanoneen, on kiinnostavaa. Tietenkin jos jollakin on persoonallinen puheenparsi ja haluan vangita sen juttuun, saatan tarkistaa joitain sanoja nauhalta. Aina ei kuitenkaan ehdi saman tien purkaa tai kirjoitttaa haastatteluja. Silloin on hyvä, että haastattelu on myös nauhalla.
Kuinka kokoat jutun, jos saat haastateltavalta niukat vastaukset?
Itse asiassa viimeksi eilen illalla olin juttukeikalla, joka ei mennytkään niin putkeen kuin olin ajatellut. Joskus joutuu vielä soittamaan perään ja kyselemään vähän lisää. Sitten voi tietenkin yrittää käyttää joitain kirjoitusteknisiä kikkoja, että ikään kuin huijaa lukijaa. Olen kyllä joskus tullut juttukeikalta, jonka jälkeen on tuntunut siltä, ettei tästä tule mitään. Mutta kyllä sitten jotenkin niistä jotain saa pyöriteltyä.
Tekemiäni haastatteluja ei ole jäänyt julkaisematta surkean materiaalin vuoksi.
Yksi tekemäni haastattelu tosin on jäänyt julkaisematta, ja se oli Jack Nicholsonin haastattelu. Hän puhui niin paljon uusimmasta elokuvastaan, joka ei koskaan tullutkaan Suomeen. Haastattelu oli niin tiiviisti elokuvaan sidottu, ettei meillä ollut pointtia julkaista sitä. Sinänsä on huvittavaa, että ainoa haastattelu, joka on jäänyt julkaisematta, on Jack Nicholsonin.
Onko mitään keinoja kehittää itseään paremmaksi haastattelijaksi?
Onhan niitä varmasti, mutta en ole itse käynyt mitään kursseja. Olisi hauska päästä tarkkailemaan toisia toimittajia työssään. Itse yleensä menen vain haastattelutilanteeseen ja katson mitä tapahtuu. Kun valmistaudun haastatteluun, teen kyllä taustatyötä, mutta äärimmäisen harvoin kirjoitan itselleni mitään kysymyksiä muistilapulle. Keskityn keskustelemaan sen henkilön kanssa, ja kysyn, mikä itseäni siinä tilanteessa kiinnostaa. Olen myös itse paremmin läsnä, kun minulla ei ole paperinivaskaa, jossa on valmiit kysymykset.
Mikä on haastavin vaihe haastattelua tehdessä?
Joskus joutuu kysymään ihmisen yksityiselämästä jotain ja tietää, ettei hän haluaisi kertoa niistä asioista, ja sitten silti joutuu kysymään. Välillä kirjoittaminen sujuu hyvin, jos on jokin selkeä tarina ja haastateltava puhuu jostain tietystä asiasta. Vaikeimpia juttuja kirjoittaa ovat sellaiset, joissa on joku näyttelijä X, jonka kuulumisista pitäisi kirjoittaa vaikkapa kansijuttu ja hänelle ei oikeastaan kuulu mitään ja hänestä on jo tehty aiemmin paljon juttuja. Niissä joutuu aika paljon kikkailemaan ja panostamaan kirjoittamiseen, että jutusta saisi kiinnostavan myös lukijalle.
Jos mietit itseäsi vastavalmistuneena toimittajana ja nykypäivänänä, minkälaista kehitystä huomaat verrattuna entiseen itseesi?
Nykyään pystyn olemaan rennompi, ja se varmasti välittyy myös haastateltavalle. Jos haastattelija on jännittynyt ja paniikissa, se varmasti jäädyttää myös sitä toista osapuolta. Ehkä on myös tullut rohkeutta, ettei heti luovuta, jos ei saa vastausta. Sitten vaan pitää keksiä jokin tapa kysyä se asia vähän eri tavalla. Me kuitenkin naistenlehdissä yritetään saada ihmisiä kertomaan henkilökohtaisista asioistaan ja sinänsä aika intiimeistäkin asioista. Joudumme kysymään sillä tavalla vaikeampia ja kiusallisiakin kysymyksiä, kun joudumme menemään lähelle ihmistä. On ainakin tullut rohkeutta, että uskaltaa kysyä vähän semmosia tyhmiäkin kysymyksiä.
Kuinka rohkaisisit aloittelevia toimittajia haastattelutilanteissa?
Kannattaa olla oma itsensä. Ei kannata pelätä haastateltavaa, hänelläkin on ihan tavallisen ihmisen tunteet ja pelot. Ihmiset kannattaa myös kohdata ennakkoluulottomasti. Vaikka itsellä olisikin joitain vahvoja ennakkokäsityksiä haastateltavasta, niiden ei saisi antaa vaikuttaa.
Tämä nyt kuulostaaa joltain hirveältä kliseepaskalta,mutta haastatteluihin kannattaa mennä itse vilpittömin mielin ja yrittää löytää se aito ihminen sieltä julkisuuden roolinsa takaa.
