Alkaa olla se aika vuodesta, kun isot herrat valmistautuvat juhlatunnelmiin. Kengät kiillotetaan, prenikat asetellaan nätisti riviin vasemman tissin yläpuolelle ja äidille viedään paita silitettäväksi. Mietitään ennen nukkumaan menoa niitä tuhansia erilaisia tapoja toivottaa presidentille hyvää itsenäisyyspäivää.
Pasilan lasiseinäisessä konttorissa villitsee kauhea kohina. Mietitään kuumeisesti kameroiden sijoittelua. Juontajien tietoisuutta uusimmista juhlapukeutumistyyleistä tentataan jatkuvalla syötöllä. Tavallinen ihminen ei moisesta ymmärrä mitään, mutta ei sitä kehtaa myöntääkään. Sillä ei ole mitään väliä, mitä Presidentinlinnan portailla istuvat juontajat sanovat tulevista vieraista. Kotona kuitenkin näytellään normaalia fiksumpaa ja nyökytellään juontajien sanoille. Poikkeustapauksessa joku saattaa olla eri mieltä kuin juontaja. Vastalauseen esittänyt ihminen nähdään perheen keskuudessa tulevaisuuden itsenäisyyspäivien suurena kriitikkona.
Sinänsä Linnanjuhlissa ei ole mitään vikaa. Mitä pahaa siinä olisi, että eliitti kokoontuu kansan verorahoilla ryyppäämään, paukuttelemaan henkseleitä ja vertailemaan kirkkaana kiiluvia mitalejaan.
Ainoat mitalit, joille annan arvoa, ovat veteraanien mitalit. Veteraanit ovat tehneet mitaliensa eteen muutakin kuin irtisanoneet työntekijöitä.
Onneksi rivikansalaisen tarvitse osallistua mokoman ”velvoitteeseen”. Suomen valtion omistama medialaitos pitää huolen siitä, että kansalainen voi todistaa isänmaallisuutensa istumalla nätisti sohvalla ja katselemalla tapahtumaa telkkarista. Tavallisen kansan ei tarvitse juoda kallista konjakkia, poltella paksuja sikareita, pukeutua ylihinnoiteltuihin vetimiin eikä pistää itseään mitalin neuloilla.
Moni on kysynyt minulta, miten itse järjestäisin nämä juhlat. Mitä jos minä olisin presidentti? Moni on veikannut, että oltaisiin aika nopeasti osa Ruotsia, mikä ei ole lainkaan mahdoton vaihtoehto. Isännöinti olisi kuitenkin asia erikseen.
Aluksi vaihtaisin samppanjan sahtiin ja sikarin Aroma-sätkään. Tilaisuuden avaisivat jonossa ensimmäisenä tapittavat Pekka, Mikko ja Jukka. Kukaan ei tunne heitä, ja ihan hyvä niin. Kenenkään ei tarvitsisi juhlissa teititellä, eikä kättelijöiden tarvitsisi paleltua pakkasessa. Jono mahtuisi sisälle.
Miehien ei pakolla tarvitsisi muistuttaa Korkeasaaresta karannutta pingviinilaumaa. (Ping)Viini tarjoiltaisiin talon puolesta. Ei siihen erillistä pukua tarvita. Säästäisin varmaankin ihan piruuttani juhlapaikan lämmityskuluissa ja tekaisisin vielä korttiin erikseen tekstin ”Ei lämmin luita riko, joten suosimme villapaitaa.”
Juhlat olisivat niin ”mahtipontiset”, etteivät tavalliset kansalaiset jaksaisi niitä katsellakaan. Tekoviisaudesta ei olisi silloin mitään hyötyä. Kivaa kuitenkin olisi.
