näyttää 90 tuloksen(tulokset)
Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Suomesta Naton isäntämaa

1990-luvulta lähtien Suomessa on käyty julkista keskustelua maan suhteesta Natoon eli Pohjois-Atlantin liittoon. Kysymyksen keskeisin huomiopiste on, tulisiko Suomen liittyä Naton jäsenmaaksi vai ei. Suomi on Naton rauhankumppani, ja yhteensovittanut kalustoaan Naton kanssa, mutta ei ole hakenut jäsenyyttä. Suomen puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbeg allekirjoitti 4. syyskuuta 2014 kohutun isäntämaasopimuksen rauha- ja kriisinajan yhteistyöstä Naton kanssa. Aiemmin …

Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Avioero, tie parempaan elämään

Joka toinen solmittu avioliitto päättyy eroon. Asia, jota ennen pidettiin häpeällisenä, voi nykyaikana olla suuresti elämänlaatua parantava muutos. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 koko Suomessa päättyi 5605 avioliittoa. Lukema oli kolminkertainen sotaa edeltäneisiin vuosiin verrattuna. Nämä huippulukemat tarkoittivat, että solmituista avioliitoista vain vajaat 13 prosenttia päättyi eroon, kun avioliittoja solmittiin koko maassa yhteensä 44 380. 1960-luvulla …

Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Kätilö tekee työtä sydämellään

Kädet tärisevät. On varhainen iltapäivä Kätilöopiston sairaalassa, ja kätilöopiskelija Heli Rajamäki rauhoittelee nuorta ensisynnyttäjää. Pian tuskanhuudot vaihtuvat toimintaan. Ohjaavan kätilön kädet ovat turvallisesti Helin käsien päällä, kun terve vauva liukuu maailmaan. Heli itkee onnesta yhdessä tuoreiden vanhempien kanssa ja on entistä varmempi siitä, että hän on oikealla alalla. Ensimmäinen synnytys on takana.     [soliloquy id=”4105″] …

Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Mielenterveyden tuki mukanasi

Mielenterveystalo tarjoaa tutkittua tietoa ja erilaisia oma-apuohjelmia sekä opastaa hakemaan oikeantasoista tukea asuinpaikasta riippumatta. Mielenterveystalo.fi on ainutlaatuinen palvelu koko maailmassa. Vuonna 2006 alkanut kokeilu mielenterveyden nettipalvelusta kasvaa ensi vuoden loppuun mennessä koko Suomen kattavaksi.  Mielenterveystalon kattavuus keväällä 2014. Kellokosken sairaalassa työskennelleiden lääkäreiden Matti Holin ja Grigori Joffen sekä psykologi Jan-Henry Stenbergin ajatuksena oli luoda Suomeen mielenterveyttä …

Taajuus
Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Verkko ravistelee kauppoja

Verkkokauppojen suosion kasvu ja kivijalkamyymälöiden ahdinko puhuttavat suomalaisia. Aihe sai lisää tulta alleen Stockmannin irtisanomisuutisten ja myynnin laskun myötä. Ovatko verkkokaupat uhka vai mahdollisuus?  Suurin syy keltaisten kassien vähenemiseen kaupunkikuvassa on Stockmannin tavarataloryhmän johtajan Maisa Romanaisen mukaan kuluttajien ostovoiman ja -halujen kuihtuminen sekä uudet toimijat, kuten verkkokauppa. Helsingin Sanomissa viime kuussa julkaistussa artikkelissa kerrotaan myös 330 …

Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Täällä ei ketään tuijoteta

Helsingin metro kulkee keskimäärin 80 kilometrin tuntivauhtia kuljettaen itäisten kaupunginosien asukkaat vaivattomasti ydinkeskustaan. Sonu Sharma, 22, oli seitsenvuotias, kun uudet metropysäkit Puotila, Rastila ja Vuosaari avattiin vuonna 1998. Pienen ekaluokkalaisen arkeen uusi kotipysäkki, Rastila, vaikutti siten, että äiti pääsi kulkemaan työmatkat Helsingistä Espooseen sutjakammin. [soliloquy id=”4552″]   Metron sijaan matkaan nykyisen herttoniemeläisen kanssa Vuosaareen autolla. …

Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Keskittämällä miljoonasäästöjä

Julkisessa terveydenhuollossa tapahtuu säästämistä niin suuressa mittakaavassa, että miljoonien säästöt saattavat kadota lehtien pikku-uutisiin. Yksi tällainen säästökohde on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päätös keskittää sen koko sairaalatarvikkeiden varastointi yhteen suureen logistiikkakeskukseen.   [soliloquy id=”4066″]     Mistä keskittämisessä on kyse, Husin Logistiikkakeskuksen päällikkö Juha Pajunen? Meilahden sairaala-alueen keskusvarasto keskitettiin vuonna 1994 pesulalta vapautuneisiin tiloihin. Helsingin …

Työ tekijäänsä opettaa
Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Opettaako työ tekijäänsä?

Mikä on työhistorian merkitys: muuttuuko työnteko helpommaksi ikävuosien ja työkokemuksen kartuttua? Haastattelimme viittä eri-ikäistä ja erilaisissa tehtävissä työskentelevää suomalaista. 1. Mikä on positiivista työyhteisössäsi? 2. Mikä on haastavaa työssäsi?   Nainen, 25 vuotta. Työskennellyt päiväkodissa kaksi vuotta. 1. Arvostan työpaikkani motivaatiota, avoimuutta ja ammattitaitoa. Nämä vaikuttavat lapsiryhmämme ilmapiiriin. Aloitin työni vastavalmistuneena ja koen, että sain ympäriltä …

Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Maailman tunnetuin klovni

Ronald McDonaldina esitelty pellepukuun pukeutunut henkilö on toiminut kautta McDonald’sin historian symbolisen hahmona. Ronaldin tarina juontaa juurensa 1960-luvun alkuun, jolloin washingtonilaisella televisiokanavalla toiminut säämies, Willard Scott, sai lisätyön esiintyä Bozo-klovnina lastenohjelmassa. McDonald’s in johtoportaikko havaitsi Scottin näyttelijänlahjat ja pian Bozo pääsi McDonaldsin mainoskampanjaan. Televisiokanava päätti lopettaa Bozon lastenohjelman, joka samalla vaikutti McDonaldsin kampanjaan. Hampurilaisketju ei …

Artikkelit Yhteiskunta Yleinen

Taiteellista kasvatusta

”Anteeksi, onko tässä vapaata?” Helsinkiläisen taidekorkeakoulun ravintolassa vapaita paikkoja riittäisi yksinäisempäänkin istuskeluun, mutta ystävällisen kysymyksen esittänyt nainen ei selvästikään karta tuntemattomien ihmisten kohtaamista. En malta jatkaa lehteni lukemista, vaan yritän mielessäni arvuutella pöytäseuralaiseni koulutusohjelmaa. Pelkistetyn rento pukeutuminen ja ystävällinen keskustelutyyli olisivat voineet naisesta jotain paljastaakin. ”Olen kotoisin Turusta, ja opiskelen visuaalista kulttuurikasvatusta Aalto-yliopistossa.” Muutama virke jutustelua …