Ihmisten pitkä odotus palkittiin, kun Iso Roba avattiin monipuolisen ja näyttävän tapahtuman kera.

13.1.2018 Iso Roobertinkatu täyttyi uteliaista ihmisistä, kun Helsingin kaupunkiympäristön ja SUN Roba katufestivaalin järjestämä tapahtuma avasi Iso Roban uudessa loistossaan.  Remontin aikana katu oli saanut aivan uuden ilmeen. Korjaustöiden ja kehittämisen ansiosta katu on saanut ilmastokadun statuksen.

Roban avajaiset houkuttelivat noin 5000 kävijää kävelykadulle.

Iso Roobertinkadulle oltiin järjestetty paljon erilaista toimintaa ja aktiviteettia, kuten taidetta, musiikkia, käsityöpajoja ja muuta kulttuuria. Myös kadun yritykset ja yhdistykset olivat lähteneet ilolla mukaan tapahtumaan. Kadun varrella oli lukuisia kahvintankkauspisteitä ja muita ruokakojuja, joista vierailijat pystyivät nauttimaan erilaisia herkkuja. Myös kadun liikkeet lähtivät mukaan erilaisten tarjousten muodossa.

Teatteri Ilmiö loi runoja yhdessä vierailijoiden kanssa.

Tapahtuman vierailijat herkuttelivat muun muassa grillimakkaralla.

Tapahtumassa oli paljon erilaista toimintaa sekä ulkona kadulla että sisätiloissa. Sisällä sai nauttia musiikista, taiteesta ja tanssista muun muassa Etelä-Helsingin kansanopistolla ja kenkäkauppa Unna’s:ssa. Kävelykadulla sai ihastella Tero Annanollin yhteisötaideteosta nimeltään ”Tyynen peitto”. Teos koostuu peittomaisesta kudelmasta, joka on valmistettu kierrätys- ja säänkestävistä materiaaleista, kuten sähköjohdoista, muovi- ja kahvipusseista. Teos on nostettu kadun ylle vaijerein ja siihen on kiinnitetty aurinkoenergiavalaisimet.

Kävelykadun seinään oli heijastettu Merle Karpin videotaideteos ”Heijastuksia Robasta”. Teoksessa näkyi kuvia Iso Roobertinkadusta vuosien takaa. Kävelykadun musiikista piti huolta Dj:t Richard Scott & Late Night Lilli Rose. Tapahtuman henkeäsalpaavimman esityksen meille oli loihtinut tuliteatteriryhmä Tulikansa. Heidän esityksensä koostui rytmikkäästä ja elävästä musiikista, jonka he soittivat palavilla soittimillaan. Esitykseen kuuluivat myös erilaiset tulitemput, joita he toteuttivat pitkillä kepeillä, ketjuilla, naruilla, keiloilla ja palloilla. Esitys oli erittäin näyttävä, koska siihen oltiin saatu yhdistettyä musiikki ja tulinen sirkus samaan pakettiin.

Maisemia Robalta vuosien takaa teoksessa ”Heijastuksia Robasta”.

Dj:t Richard Scott & Late Night Lilli Rose nostivat Iso Roban tunnelman aivan uudelle tasolle.

Tulikansa oli kirjaimellisesti liekeissä! Mahtava esitys sai ihmiset pysähtymään ja seuraamaan näyttävää tuliteatteria.

Remontin ansiosta Iso Roobertinkatu koki ulkoisen muodonmuutoksen, mutta mielenkiintoisempana seurauksena katua voidaan kutsua ilmastokaduksi. Ilmastokaduilla kehitetään ja kokeillaan uusia ratkaisuja leikata energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä valmiiksi rakennetussa asuinympäristössä. Kehittävää työtä tehdään yhdessä alueen kiinteistöjen, yritysten ja asukkaiden kanssa. Ilmastokatu-hanke toimi Helsingin Iso Roobertinkadulla ja Vantaan Tikkurilan aseman seudulla vuodesta 2015 kesään 2017 saakka. Yrityksille, taloyhtiöille ja muille kiinteistöille tarjottiin energiatehokkuusneuvontaa ja aurinkosähkökartoituksia. Aurinkopaneelien hankinta pyrittiin tekemään kiinteistöille mahdollisimman vaivattomaksi, ja sen ansiosta kantakaupungin ensimmäinen asunto-osakeyhtiön aurinkovoimala otettiin Iso Roban Ilmastokadulla käyttöön kesällä 2016. Kadun asukkaat pienensivät hiilijalanjälkeään henkilökohtaisella ilmastotreenillä, jossa kokeiltiin arkea helpottavia uusia tapoja, palveluita ja laitteita.

Vieraat saivat hypätä kuntopyörän selkään ja polkea sähköä avajaisten valoteokseen.

Avajaisten vierailijoihin uusi Roba teki vaikutuksen. Vastavalmistunutta katua kuvailtiin muun muassa ”ihan mahtavaksi” ja ”tuhat kertaa paremmaksi”. Vieraiden mukaan katu on nykyään paljon viihtyisämpi uusien liikkeiden ansioista, ja tuntuu, että elämä on palannut sille takaisin. Itse olen samaa mieltä vieraiden kanssa, että katu on nykyään erittäin viihtyisä ja kaunis, ja sitä kävellessä tuntuu, kuin olisi tupsahtanut aivan eri kaupunkiin. Mielestäni on aivan mahtavaa, että tällaisia ilmastokatu -hankkeita on ryhdytty Suomessa toteuttamaan. Niitä on saatava lisää!