Joulun merkitys kristillisenä syntymäjuhlana on jo monilta hukkunut lahjavuorten alle. Nykyisin joulu merkitsee monille joululahjojen antamista ja erityisesti niiden saamista.

Moni on kuitenkin herännyt ajatukseen kulutuksen vähentämisen kanssa, joka on vahvasti ristiriidassa joulun kulutushysterian kanssa. Tähän ahdistukseen kokosimme aineettomien lahjojen muistilistan, jotta mielenterveytesi säilyisi vielä seuraavan vuoden puolelle. 

Lahja hyväntekeväisyyteen

Näin joulun aikaan hakukoneet tarjoaa liudan hyväntekeväisyysjärjestöjen aineettomien lahjojen kampanjoista. Erityisesti juuri järjestöt ovat panostaneet ostamalla mainostilaa hakukoneista, sillä googlen hakumainoksista kaikki olivat hyväntekeväisyysjärjestöjen varaamia. Tässä huomaamme, että bisnes on löytänyt myös aineettoman joulun.

Perinteisistä järjestöistä esimerkiksi Kirkon ulkomaanapu tarjoaa perinteisiä toisenlaisia lahjoja ja Pelastakaa lapset tarjoilee toivelahjoja toivekaupassaan. Voit siis valita haluatko lähettää perheelle vuohen helpottamaan pakenemista köyhyyden kierteestä tai lahjoittaa oppikirjat köyhän perheen lapselle.

Lahjaksi elämys

Mikäpä ei olisikaan fiksumpaa kuin ostaa kesän festariliput ennakkoon. Monesti liput ovat myös talvella early bird -hinnoittelun ansiosta halvempia kuin keväällä. Teatterilipuista ja museokortista riittää odottelun aiheita pitkin vuotta. 

Lahjaksi palvelu

Itse tehty on ilmaista ja saaja arvostaa panostusta moninkertaisesti. Oli sitten kyseessä yhteinen dinneri tai ikkunoiden pesu, on lahja varmasti hyödyllinen. Laiska ihminen tietysti ostaa jonkun ammattilaisen tai sukulaisen hoitamaan tehtävän. 

Lahjaksi aikaa

Kiireisessä elämässä ammattilaiset ohjeistavat varaamaan kalenterista aikaa rentoutumiselle. Kutsu siis ystävät kylään, lupaudu lenkkeilyseuraksi tai lähde paistamaan makkaraa luonnonpuistoon.

Yhteistä kaikille aineettomille lahjoille kuitenkin on toisen muistaminen ja yhteisen ajan järjestäminen, joista myös lahjanantaja voi päästä nauttimaan. Ja luonnollisesti tämä kaikki ilman turhia käärepapereita ja krääsää.