Luokkaeroihin ja perhedynamiikkaan keskittyvä eteläkorealainen Parasite on vuoden parhaita elokuvia.
Mitä vähemmän eteläkorealaisen Bong Joon-hon uusimmasta elokuvasta tietää, sen parempi. Ohjaaja on haastatteluissa suositellut, että elokuva katsotaan kylmiltään ilman mitään ennakko-odotuksia.
(Seuraava kappale sisältää lieviä juonipaljastuksia.)
Parasiten voima onkin juuri sen täydellisen tyydyttävässä yllätyksellisyydessä: vaikka katsoja olisi jo nähnyt kaiken, on mahdoton arvata mihin tarina tarkalleen seuraavaksi menee. Sen takia en elokuvan tarinasta suostu muuta toteamaan kuin, että se kertoo kahdesta perheestä, köyhästä ja rikkaasta, joiden elämät kietoutuvat yhteen. Tämäkin on totta vain tarinan puoliväliin, kun äkkiväärä käänne muuttaa kaiken – tavallaan.
(Juonipaljastukset päättyvät.)
Mutta jos en aio kertoa, mistä Parasite kertoo, niin voin ehkä puhua siitä, mitä se käsittelee. Keskiössä on ainakin Etelä-Korean voimakkaat luokkaerot: köyhät ovat hyvin köyhiä, rikkaat hyvin rikkaita, eikä väliin, ohjaajan mukaan, mahdu oikein muuta. Bong tarkastelee tuota syvää kuilua näiden kahden maailman välillä ja sukeltaa sinne mitään pelkäämättä. Aihe on tuttu jo ohjaajan aiemmista elokuvista: vuoden 2013 Snowpiercer tarjoilee samankaltaisen vastakkainasettelun sci-fi-miljöössä.
Luokkaerojen teema tuodaan Parasiten tarinassa ja hienovaraisessa symboliikassa tehokkaasti esille (eräs tulvakohtaus kiteyttää täydellisesti sen, mistä elokuvassa on pohjimmiltaan kyse) ja sen varaan rakennetaan nokkelasti pari hyvin tärkeää juonielementtiä. Siinä sivussa elokuva käsittelee myös perheiden keskeistä dynamiikkaa ja vuorovaikutusta jopa yllättävällä lämmöllä ja rakkaudella, vaikka Parasite muuten on varsin ilkikurinen ja synkkä satiiri. Huumorin tasapaino synkempien hetkien kanssa on harvinaisen kohdillaan, eikä se koskaan tunnu halvalta tai syö kohtauksen tehokkuutta. Korealaisissa elokuvissa tietyt ylilyönnit tarinassa ja/tai sen tyylissä ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, joten tuohon kerrontaperinteeseen – ja ohjaajan edellisiin elokuviin – rinnastettuna Parasite on suorastaan hillitty taideteos. Ja se on silti aika villi elokuva.
Parasite on puhdasta elokuvan juhlaa, joka toimii huikeasti jokaisella alueella. Näyttelijät ovat kauttaaltaan uskottavia, eikä käsikirjoitus missään kohtaa aliarvioi katsojan älykkyyttä tai tarkkaavaisuutta. Upeasti kuvattu ja leikattu tarina vain ikään kuin tapahtuu ihanan luonnollisesti, loogisesti ja vaivattomasti. Vaikka se saattaa hieman uskottavuuden rajoja käänteillään paukuttaa, senkin se tekee tyylillä ja itsevarmuudella.
Hienoa on myös, että Parasite toimii ilman sen syvempiä tasoja: voit katsoa sen hyvin rullaavana jännärikomediamysteeridraamatrillerinä (tämä elokuva todella pakoilee genremäärittelyjä), jolla on selkeä alku ja loppu. Tämä toivottavasti auttaa sitä tavoittamaan arthouse-väkeä laajemman yleisön. Sen se ansaitsee.
Bong Joon-ho on tähän mennessä tehnyt pelkästään hyviä elokuvia. Jo hänen vuonna 2003 valmistunut Memories of Murder on puhdasverinen mestariteos ja tämä uusin on vähintään samaa tasoa. Se on hauska, aidosti yllättävä ja monikerroksinen pieni suuri elokuva.
Parasite on ehdottomasti Robert Eggersin The Lighthousen ohella vuoden 2019 elokuvakohokohtia.
Parasite tulee teattereihin Suomessa 31.1.2020.
