Milleniaalit haluavat tehdä selkeän pesäeron vanhempiin sukupolviin. Se näkyy esimerkiksi lasten hankkimisessa. Haluaako sukupolvi Y saada lapsia vai onko realistinen ekoteko olla lisääntymättä?
Päästyäni kahdenkympin puolivälin kieppeille huomasin Facebook-feediltäni jännittävän ilmiön. Sukupolveni, milleniaalit, olivat aiemmin päivitelleet sosiaalisessa mediassa pääasiassa kuvia reissulta ja juhlimasta, vastuuntuntoisimmat jopa opiskeluistaan ja lemmikeistään. Viimeisimpänä ilmiönä feedilleni on kuitenkin alkanut ilmestyä vauva- ja kihlauutisia. Aiemmin ikätoverieni suhtautumisen naimisiinmenoon on tiivistänyt meemikulttuurista tuttu sutkautus: ”Naimisiinmeno ennen kahtakymmentäviittä vuotta on kuin juhlista lähteminen ennen kello yhdeksää.” Samaan kategoriaan menee epävarmuus onnittelujen paikallaan olosta, jos korviini kantautuu vauvauutinen. Nuorempana en tosissaan tiennyt kuuluuko nyt onnitella vai pahoitella, kun sukupolveni edustaja kertoi olevansa raskaana.
Nuorempana en tosissaan tiennyt kuuluuko nyt onnitella vai pahoitella, kun sukupolveni edustaja kertoi olevansa raskaana.
Eräs tuttavani kertoi taannoin Iltalehden haastattelussa harrastuksestaan, joka sattuu olemaan lentokoneiden oksennuspussien keräileminen. Hän itse kommentoi harrastustaan artikkelissa seuraavasti: “Täytän kohta 34. Milleniaalit voivat tehdä tällaista: keräävät oksennuspusseja, eivätkä tee lapsia.”
Milleniaalilla, eli Y-sukupolvella, tarkoitetaan länsimaissa 1980-luvun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneitä. Milleniaaleja yhdistävien piirteiden määrittely tulee yleensä ulkopuolelta ja mediassa milleniaaleja usein kuvataan laiskoiksi, itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi.
Voisiko kuitenkin ajatella, että sukupolvellani on omat syymme elämäntavallemme. Lapset hankitaan omia vanhempia myöhemmin, jos ollenkaan. Työelämässä titteleitä enemmän kiinnostaa palaute, työn mielekkyys ja mahdollisuus kehittää itseään. Perinteisten perhemallien sijaan milleniaalit kokeilevat erilaisia asumismuotoja, avoimia suhteita ja jopa parisuhteista pidättäytymistä. On hienoa, että ympärillä vallitsee vapaus elää omannäköistänsä elämää – mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa. Joku keräilee oksennuspusseja, jonkun tavoite on kiertää jokainen Aasian maa reppureissaten ja joku perustaa Start up-yrityksiä toistensa perään. Kaikki on mahdollista.
Perinteisten perhemallien sijaan milleniaalit kokeilevat erilaisia asumismuotoja, avoimia suhteita ja jopa parisuhteista pidättäytymistä. On hienoa, että ympärillä vallitsee vapaus elää omannäköistänsä elämää – mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa.
Suuria ikäluokkia edustava nainen kysyi minulta hiljattain, että miksi en ole nuorena naisena huolissani syntyvyyden laskusta ja aionko osallistua synnytystalkoisiin. Hyvin hämmentyneenä vastasin, että olen huolissani, mutta en voi hankkia lasta vain, jotta maahamme saataisiin uusi veronmaksaja. Mainitaan nyt vielä, että asiahan ei hänelle kuulu. Perheenlisäystä koskeviin uteluihin ei kukaan – sukupuolta katsomatta – ole velvollinen vastaamaan.
Milleniaalit ovat edeltäjiään tiedostavampia ilmastokysymysten suhteen. Yksi ilmeinen syy tähän on, että meillä saatavilla enemmän tietoa, kuin aiemmilla sukupolvilla heidän ollessaan nuoria. Olemme myös ensimmäinen sukupolvi, jonka nuoruudessa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät konkreettisesti. Parin vuoden takaisen ruotsalaisen yliopisto Lundin tekemän tutkimuksen mukaan paras keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on hankkia vähemmän lapsia. Tutkimuksessa vertailtiin laajasti eri elämäntapavalintojen vaikutusta hiilijalanjälkeen.
Ilmastonmuutos pelottaa itseänikin ja yritän parhaani mukaan elää elämää, joka vahingoittaisi maapalloa mahdollisimman vähän. Käytännön läheisiä keinoja on paljon: pyöräileminen, kierrättäminen, lähiruoan suosiminen, vaatteiden ostaminen käytettynä ja lentomatkojen pitäminen minimissä. Kuitenkin päässä pyörii ekoteoista suurin: entä jos en koskaan hankkisi lapsia. Onko minulla oikeutta lisätä kuluttajia maailmaan, joka jo valmiiksi kärsii ylikulutuksesta?
Lapsuudenystäväni, myöskin milleniaali, sai hiljattain lapsen. Kummityttöni on pienen pieni, kaunis ja viaton olento. Suren ajatusta, jossa mielikuvituslapseni ei saa ystäväni lapsesta samanlaista sydänystävää, kuin hänen äitinsä on minulle ollut. Mieleeni hiipii välittömästi ajatus – ehkä minäkin joskus haluan yhden tällaisen. Kuvaillaanhan milleniaaleja muutenkin itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi.
Kuvat: Pexels.com
