Ennen kaikenlaisille tavaroille löytyi oma huoltoliike. Ei tarvinnut heti rynnätä ostamaan uutta imuria pienen vian ilmaannuttua. Kaikki pyrittiin korjaamaan. Televisiokorjaajat tekivät jopa kotikäyntejä vanhan satakiloisen töllötimen sanottua sopimuksensa irti kesken Loirin kaatumisen.
Tänä päivänä yleisin korjauskehotus on ”osta uusi”, vaikka vika olisi kuinka pieni. Halvemmalla pääsee. Samalla ihminen yrittää keksiä ratkaisua kaiken maailman ympäristöongelmiin, joihin kuuluu muun muassa roskaaminen ja luonnonvarojen liiallinen tuhlaus. Kierrätys on jokaisen luontoystävän vastaus tähän kaikkeen, ja siksi kirpputorit ovat tulleet uudelleen muotiin. Työttömyydellä ja jatkuvalla talouden laskullakin voi toki olla omat vaikutuksensa asiaan.
Yhä useampi käy kirpputoreilla ostoksilla ja vie sinne tavaraa myyntiin. Itsekin ostan vaatteeni ja tavarani kirpputorilta. On hauskaa olla pihi. Olen käynyt läpi satoja kirpputoreja Suomessa ja ulkomailla, enkä kykene vieläkään ymmärtämään sitä, kuinka turhaa tavaraa maailmassa voi olla.
Asiaa ei helpota tieto siitä, että joku orpo piru on maksanut turhakkeesta täyden hinnan. Kävellyt Kampin ostoskeskuksilla pikavipit takataskussa ja löytänyt jotain niin siistiä, että se on ollut pakko ostaa. Ja sitten samainen hölmö vielä kuvittelee saavansa mokomasta tuotteesta rahansa takaisin.
Jokainen meistä tietää, että kirpputoreilta löytyy paljon turhaa roinaa, josta yritetään päästä pilkkahintaan. Joitakin myyntiartikkeleita ei ottaisi kuvitelmissaankaan omaan kotiinsa edes ilmaseksi, saatika sitten että maksaisi niistä. Usein tällaiset tuotteet ovat jonkinlaisia koriste-esineitä. Kerran kirpputorilla tuli esimerkiksi vastaan lasikuppi, johon oli asetettu pystyyn kuiva oksa. Hinta oli peräti kympin.
Kyseinen ”aikaa nähnyt oksa” ei piironkini päälle tullut eikä tule. Ei tule hassua posliinikissaa, ei muovista muovailtuja epäsikiöitä, ei hatusta heitettyjä kirjaimia eikä ainakaan muovisia hedelmiä, joita ei voi edes syödä. Jotkut ovat kuulemma syöneet, mutta kakkaaminen on sen jälkeen ollut tuskallista.
Ylitarjonnan lisäksi tyhjänpäiväiset härpäkkeet ovat kohtuuttoman kalliita. Yleensä niiden hinnoittelusta vastaavat samat Tantat, jotka ovat valmiita valittamaan pienestäkin hinnannoususta ja jokaisesta plussapisteestä, joka sattuu unohtumaan ostosten yhteydessä.
Näillä Tantoilla on pokkaa tinkiä tavallisessa ruokakaupassa, jossa hinnat on etukäteen sovittu ja joihin tavallinen myyjä ei pysty vaikuttamaan. Kyllä pitäisi olla oikeus antaa alennusta, kun pussin kulmaan on tullut kuluma.
Uskallapa pyytää alennusta siitä kympin muoviruususta, jonka Tantta on seitsemänkymmentäluvulla saanut raveissa lohdutuspalkinnoksi. Ruusu alkaa olla kohta antiikkia, ellei ole jo. Ei. Alennusta ei tule. Pelkästään tinkiminen, joka kuuluu torikulttuurin kulmakiviin, tuntuu olevan kuolemantuottamusta vakavampi uhkaus.
Voi olla, ettei kukaan myy tämän jälkeen minulle halvalla mitään, mutta alkaahan tuota turhaa roinaa ollakin jo hyllyt pullollaan. Tajuan kuitenkin sen verran, etten hulluuspäissänikään yritä rikastua mokomalla roinalla, saatika tyrkyttää sitä toisten ihmisten tielle.
