METKAn Speksi tulee taas! Metropolian opiskelijat ovat jälleen kyhänneet kasaan huikean esityksen. Näiden kuvien mukana pääset näkemään, millaista oli harjoituksissa vajaa viikko ennen ensi-iltaa. Tervetuloa mukaan!

Alkulämmittelyssä lavalla on vilinää.

Opiskelijan elämään kuuluu opiskelun lisäksi paljon muutakin. Usein kuulee ihmisten muistelevan, kuinka opiskeluaika oli heidän elämänsä parasta aikaa. Speksin kaltaiset tapahtumat ovat omiaan yhdistämään ison koulun eri koulutusohjelmat keskenään. Kenellä tahansa on mahdollisuus lähteä mukaan ja tutustua muihin opiskelijoihin.

Backstagella olevien näyttelijöiden on välillä hyvä tsempata lavalla olevia.

Vaikka ensi-ilta lähenee kovaa vauhtia, tunnelma harjoituksissa on jännityksen lisäksi innostunut ja positiivinen. Kaikki ei ole vielä valmista, mutta kellään ei ole mitään hätää. Speksin tekeminen on ennenkaikkea yhteistyötä. Speksin hauskuus piileekin siinä, että kaikki tehdään tiiviisti yhdessä lyhyessä ajassa.

Tunteella ja taidolla.

Näyttelijät, tanssijat, muusikot, koreografit, puvustajat, maskeeraajat, lavastajat, käsikirjoittajat, tuottajat ja ohjaajat. Joidenkin työpanos on suurempi kuin toisten, mutta kukaan ei voi väittää, etteivätkö kaikki olisi täysillä mukana. Lopputulos on varmasti yhtä tärkeä kaikille.

Lavastus syntyy tiimityönä.

Mukana on opiskelijoita monista eri koulutusohjelmista. Liiketalous, kulttuurituottaminen, laboratorioanalytiikka ja monia muita eri koulutusaloja ovat tekemässä yhtä ja samaa luovaa projektia. Termi ”Thinking outside of the box” sopii hyvin tähän. Jokaisella on oma tapansa tehdä töitä, joten ideat eivät lopu kesken.

Ohjaajat ja tuottajat antavat välipalautetta: Hyvin te vedätte!

Vaikka ideoita ja näkemyksiä on monenlaisia, tekeminen on silti yksinkertaista. Kaikilla on yhteinen päämäärä: tehdään tästä Speksistä muistamisen arvoinen. Parasta on nähdä, kuinka ollaan yhdessä saatu aikaan jotakin toimivaa.

Välillä voi ottaa rennommin.

Projektin jälkeen kaikille jää varmasti oudon tyhjä olo. Mitä sitä nyt tekee, missä illat kuluvat tästä eteenpäin? Hyvät muistot ja fiilis kuitenkin jäävät. Kova työ ja stressi kyllä palkitaan. Töitä joutuu tekemään aina, ihan sama kuinka mukavaa se tekeminen olisi. Työtäkin on vain erilaista.

Kuka laulaa ja mitä? Tule katsomaan niin se selviää!

METKAn Speksi ihmettelee tänä vuonna, että Mikä Mikä-Mikä-Maa? Päänsä kolauttanut Peter Pan seikkailee Disneystä tutuissa maisemissa ja tapaa mitä erikoisimpia hahmoja. Hauskuus on taattua, sillä myös yleisö voi osallistua näytelmään huutamalla omstart! Tämän vuoksi jokainen näytös on erilainen ja toinen toistaan hauskempi.

Mikä Mikä-Mikä-Maan näytökset kulttuuriareena Gloriassa kello 19.

Ensi-ilta: 3.4.

Muut näytökset: 4.4.-5.4. ja 10.4-11.4.

Liput 12€/15€/20€.