Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmä teetti kyselyn, jossa kartoitettiin opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelijoista lähtevän tukitoiminnan tarpeellisuutta. Kyselyn suurin yllätys oli opiskelijoiden korkea kiinnostus aihetta kohtaan.
Metropolian opiskelijoille sähköpostilla suunnattu kysely keräsi peräti yli 800 vastausta. Määrää voi pitää poikkeuksellisen suurena, sillä keskimäärin kyselyihin tulee vastauksia yli puolet vähemmän.
Mikä tässä yksittäisessä luvussa on sitten niin mielenkiintoista? Mielestäni luku kertoo siitä, ettei aihe ole ollut tarpeeksi esillä, vaikka syytä olisi. Nuorten ja nuorten aikuisten jaksamisen ongelmat ovat kyllä tiedossa ja aihetta varmasti pyöritetään moneen suuntaan oppilaitosten ja eri ministeriöiden neuvotteluhuoneissa.
Ongelman kysymykset pitäisi kuitenkin esittää opiskelijoille ja suunnitella toimenpiteitä ruohonjuuresta kumpuavien mielipiteiden perusteella. Ja mikäli mahdollista, aktivoida opiskelijoita mukaan erilaisten tukitoimintakonseptien suunnitteluun. En usko, että on pelkoa siitä, etteivät opiskelijat olisi mukana tekemässä arjestaan parempaa. Kyselyn aktiivisuus antoi siitä jo pientä esimakua.
Se ei yllättänyt, että opiskelijoiden mielestä tarvetta opiskelijalähtöiselle tukitoiminnalle olisi. Mitä se voisi tarkoittaa konkreettisesti, on suurempi kysymys, joka kiinnostaa oppilaitoksia jo pelkästään resurssien suuntaamisen vuoksi.
Käytännössä se tarkoittaisi mahdollisuutta puhua opiskeluun tai arkeen liittyvistä haasteista ennen ammattiavun puoleen kääntymistä. Opiskelijat eivät voi toimia kuten ammattilaiset, mutta jo saaminen ja mahdollisuus puhua ovat usein astumista vaikeimman kynnyksen yli, mikä voi parhaassa tapauksessa estää ongelmien patoutumisen ja sen myötä suurempien ongelmien syntymisen.
Jyväskylässä saatu tuloksia
Jyväskylän yliopistossa malli on jo käytössä, ja tulokset näyttävät lupaavilta. Siellä opiskelijat ovat kokeneet toimintatavan madaltavan kynnystä kertoa huolistaan, minkä ansiosta moni ongelma saa apua ilman ainuttakaan käyntiä ammattiavun piirissä.
Kun mietitään jo mainittua resurssipuolta tai yleisemmin sen puutetta, on huomioitavaa, että opiskelijalähtöisen toiminnan etuna ovat alhaiset kustannukset potentiaalisiin hyötyihin nähden. Sitoutumista toiminta vaatii, mutta se on varmasti itsestäänselvyys. Ilman pitkäjänteisyyttä ei rakenneta yrityksen strategiaa, saati kokonaisen yhteisön hyvinvointia. Sen vuoksi on liioiteltua odottaa ihmeitä vuodessa tai kahdessa. Kypsät hedelmät poimitaan vasta myöhemmin.
Kiteytyksenä ja suurena oppina voidaan tässäkin asiassa todeta, että ongelmiin saa parhaiten vastauksia menemällä itse niiden luokse. Ne harvoin jaksavat itse liikahtaa yhtään minnekään. Sen vuoksi on tärkeää, että oppilaitokset järjestävät riittävät toimintaedellytykset, joiden kautta opiskelijoiden on helppo toimia itsensä ja toistensa parhaaksi.
