Landys Roimolan suurin toive on, että roskamateriaali, kuten hänen työnsäkin, loppuisi jonain päivänä kesken.
Tavalliselta vaikuttavan töölöläisasunnon katutasossa sijaitsee kuvataiteilija Landys Roimolan työhuone.
“Ennen työhuoneeksi muuttumista tila on toiminut pyykkitupana. Taloyhtiössä toivottiin, että täällä tapahtuisi jotain jännittävää. Olen työskennellyt täällä neljän vuoden ajan”, Roimola kertoo.
20-vuotiaana Landys Roimola palkittiin Taidekeskus Salmelan nuorten kuvataiteilijoiden kilpailussa, jonne hän osallistui muita 10 vuotta nuorempana kilpailijana. Kaksi vuotta myöhemmin voitto taidekilpailussa johti Imatran Teatterin julkisivuteoksen tekemiseen. Naisen kädenjälki on ollut myös nähtävillä Flow Festivaaleilla vuonna 2014, sekä Provinssissa vuodesta 2016.
“Profiili nuorena naistekijänä on ollut sekä hyvä juttu, että rasite. Asian esiin tuominen on ikään kuin tunnustus, mutta toisinaan se tuntuu raskaalta”, Roimola kommentoi nuorena saavutettua menestystä.
Toistaiseksi nimetön teos päätyy uuteen Post Bar -yökerhoon tammikuun 2019 aikana. Kuva: Oona Mattila
Ennen kaikkea Roimola tunnetaan tavastaan käyttää taidokkaasti roskaa materiaalina.
“Roskasta tehdään paljon, mutta taideteoksista usein näkee, mistä ne on tehty. Pyrin itse siihen, ettei se enää näkyisi lopputuloksessa, ja että teos tulisi sillä tavalla mielenkiintoiseksi. Pointtina on luoda jopa kokonaan uusi materiaali.“
Työhuoneen täyttää mallinukkea muistuttava hahmo. Post Bar -yökerhoon matkalla oleva teos on Roimolan mukaan luonteeltaan erikoinen yöeläjä.
“En ole tavannut vielä häntä, joten en tiedä hänen nimeään”, taiteilija avaa keskeneräistä teostaan.
Roskasta tuli taiteilijalle tärkeä työskentelyväline sattumuksen kautta.
“Ensimmäisen teoksen roskasta tein, kun lähdin hakemaan Salmela-teokselle muotoa ja pohjaa. Kolmiulotteisten teosten pinnan alla olevalla materiaalilla ei ollut väliä, koska sitä kukaan ei nähnyt. Tehdessä tajusin, että lopputuloksesta tuli mielenkiintoisempi, kuin olin pinnalle oikeasti ajatellut“, hän kertoo.
Roimola arvioi tulleensa kierrätysmateriaalin käytön kautta myös taitavammaksi.
“Pystyn tarttumaan oikeastaan mihin vaan materiaaliin. Tilanne on kääntynyt jopa niin, että minulle soitetaan: ‘Mul ois tällasta ja meil ois tällasta, voisitko tehdä tästä jotain’. On hauskaa, että tästä on tullut juttu.”
Roskan tekee mieluisaksi Roimolan mielestä myös se, ettei materiaalin tuhoutumisesta tarvitse stressata.
“Kun materiaalia on paljon, ei pelkää tarttua siihen. Voi kokeilla rauhassa ja ei tarvitse pelätä, että tuhoaa satojen tuhansien eurojen arvoisen materiaalin”, hän hymyilee.
Provinssi-festivaalilla vuonna 2016 edustanut Norsu-teos painaa kahden suomalaisen vuodessa tuottaman jätemäärän verran. Kuva: Stiina Väänänen
Aalto-yliopistossa muotoilualan kauppatieteitä opiskelevan Roimolan joululoma on kulunut valinnaiskurssin motivaatiokirjettä valmistellessa. Hän ei välty hymyilemästä mainitessaan valinnaiskurssin nimen: “How to change the world”.
Vaikka tyyli kierrätysmateriaalia käyttävänä kuvataiteilijana löytyi vahingon kautta, ekologisuus ja kätevyys kulkevat tekemisessä käsi kädessä. Roimolan suurin toive onkin, että jonain päivänä häneltä loppuisivat työt. Ettei olisi enää materiaaleja, mistä tehdä.
“Monesti tuntuu, että ihmiset ovat turhautuneita syyllistämiseen ja ajattelevat maailman olevan jo tuhoutunut. Yksilötasolla toivoisin ihmisten kuitenkin ymmärtävän, että pienillä asioilla on merkitystä: lajittelet roskat, kun käyt kaupassa, et pistä banaania pussiin vaan pistät tägin suoraan banaaniin”.
Maria Mutete -teos suunniteltiin suojaamaan kongolaisnaisen palaneita kasvoja. Kuva: Nikita Tikka
Pirteä keskustelu Roimolan kanssa on vakavoitunut hetkeksi.
“Ihminen on rakennettu niin, että se haluaa pitää kiinni saavutetuista hyödyistä ja mukavuudesta. Rakastan itsekin esimerkiksi matkustamista, mutta tiedän, ettei se vain voi olla niin. Jonkun pitää vain päättää, että nyt palaamme keskiajalle – sä et enää saa sitä avokadoa mikä on roudattu tuolta, nyt syöt tätä perunaa mikä täällä nyt on. Suuret linjat tapahtuvatkin lopulta eduskunnassa”, Roimola pohtii.
“Jonkun pitää vaan päättää, että nyt palaamme keskiajalle. Sä et enää saa sitä avokadoa mikä on roudattu tuolta, nyt syöt tätä perunaa mikä täällä on.”
Ekologisuuden lisäksi teokset käsittelevät muun muassa naisten asemaa ja yksinäisyyttä.
“Tarinoita on joka puolella. Taiteen pitää olla visuaalisesti kiinnostavaa, kaunista, rumaa tai mitä ikinä – minulle se kuitenkin tarvitsee tarinan taustalle, jotta se olisi voimakas. Katsoja saa sitten etsiä siitä eri levelit”, nainen kertoo.
5. tammikuuta vuonna 2015 Helsingin Sanomat kirjoitti kongolaisnaisesta, jonka kasvot poltettiin sodassa sotilaiden toimesta. Roimolan luettua artikkelin hän ei voinut olla toimimatta. Syntyi Maria Mutete -teos, joka on samannimisen naisen kasvoille suunniteltu koru.
“Olen aina miettinyt paljon asioita. 10-vuotiaana huolestuin ensimmäistä kertaa siitä, että voinko piirtää, jos puut kaadetaan paperin takia. Herkistyn helposti”, nainen pohtii.
Palkitsevinta Roimolalle ovat olleet sähköpostit, joissa ihmiset kertovat pysähtyneensä miettimään hänen teoksiaan.
“Niistä viesteistä minäkin opin paljon, katsojien ansiosta.“
Kuka?
○ Landys Roimola, kuvataiteilija
○ Syntynyt vuonna 1992 Kolumbiassa, kasvanut Lappeenrannassa
○ Asuu ja työskentelee Helsingissä
○ Valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan Ammattikorkeakoulusta
○ Opiskellut myös graafista suunnittelua
Helsinki Design Schoolissa sekä tällä
hetkellä muotoilun kauppatieteitä Aalto Yliopistossa
○ Työgalleria nähtävissä osoitteessa www.landysroimola.com
