Tuomas Kinnunen kehitteli hardcore technon ja shamanistisen kansanmusiikin fuusiosta pohjoiseen mielenmaisemaan soveltuvan genren. Shamanistisissa rituaaleissa pyritään irtautumaan arjesta ja vaipumaan eräänlaiseen transsitilaan.
Pohjois-Hervannan seesteiseen lähiöön pystytetyssä paimentolaistyylisessä jurtassa on kotoisa tunnelma. Retkikaminassa palaa tuli, tarjolla on teetä, mehua ja pikkusuolaista, lattia on peitetty räsymatoilla sekä eläinten taljoilla. Huoneen keskellä olevalle pöydälle on aseteltu muutama kannettava ääninauhuri nauhoittamaan sen ympärillä istuvien, Hiiden Virren Vinguttajien, elektroakustista jammailusessiota.
Naapurijurtta-hanke on Tampereen yliopiston sosiaalinen projekti.
Monet soittajista näyttävät olevan omissa maailmoissaan, mutta Tuomas Kinnunen kaivelee vielä laatikkoa, jossa on erilaisia perkussiosoittimia. Hetken aikaa hän kääntelee sadekeppiä, jonka sisällä hiekka ropisee, mutta lopulta Tuomaksen käteen osuu noitarumpu, jota hän alkaa lyömään tahdissa muiden kanssa, yhtyen soittoon mukaan. Lopputulos on hypnoottinen. Sekoitus tuvalaistyylistä kurkkulaulua ajettuna kaikukoneen läpi, syntetisaattorista soitettua bassolinjaa, kaiutettua kanteletta, noitarumpua ja muita soittimia luovat toismaailmallisen harmonian, joka upottaa kuulijan siihen toiseen ulottuvuuteen, minne soittajatkin ovat jo vajonneet.
Kuuntele ääninäyte:
© Hiiden Virren Vinguttajat, 2018
Tuomas ”Teknoaidi” Kinnunen ja noitarumpu.
Konemusiikista kansanmusiikkiin
Kinnusella riittää kokemusta musiikin parissa työskentelystä. Hän on tuottanut omaa musiikkiaan pitkään ja opiskelee äänisuunnittelua Tampereen ammattikorkeakoulussa. Vuonna 2005 hän perusti Kovaydin.NET-sivuston levittämään tietoisuutta hardcore technosta, 1990-luvulla Euroopassa syntyneestä teknon alalajista, jolle tyypillisiä elementtejä ovat nopeat temmot, säröytetyt bassorummut ja synkkä äänimaailma. Valtavirran hardcoressa käytetty voimakas judeokristillinen ikonografia, kuvasto demoneista, helvetistä ynnä muusta, ei kuitenkaan koskaan tuntunut omalta. Hänelle itselleen myös kansanuskoissa nähtävä luonnonläheinen maailmankuva on ollut oleellisempi osa ajatusmaailmaa. Vuosikymmenen vaihteessa Kinnunen alkoi kuunnella enemmän kansanmusiikkia ja huomasi paljon yhteneväisyyksiä musiikkityylien välillä, kuten maalailevat äänimaisemat ja nopeat temmot, jonka jälkeen hän halusi yhdistellä niitä. Syntyi shamancore.
Sami ”Satanoid” Kekkonen soittoon syventyneenä.
Shamancoressa yhdistyvät hardcore technolle ominaiset säröytetyt bassorummut sekä ritualistiset kansan- ja maailmanmusiikit ja se saattaa olla täysin koneellista. Vaikutteita on otettu ranskalaisesta underground hard-, speed- ja flashcoresta. Shamanistiset vaikutteet kuuluvat musiikissa noitarumpuina ja muina perinteisinä soittimina tai vaikkapa kahdensadan iskun monotonisena tempona, mitä esimerkiksi siperialaisessa musiikissa saattaa kuulla. Musiikissa saattaa olla vaikkapa keskiaasialais-tyylistä kurkkulaulua tai suomalaisille tutumpaa loitsunlausuntaa tai kanteleensoittoa.
Pelkkää shamancorea ei jurtalla kuitenkaan nyt soiteta, sillä on kyse vain vapaamuotoisesta jammailusessiosta, jonne kaikki ovat tervetulleita. Hiiden Virren Vinguttajien lisäksi tiedettävästi shamancorea Suomessa ja maailmalla soittaa ja säveltää vain Kinnusen toinen projekti, Teknoaidi, joiden kanssa hän on keikkaillut muun muassa Saksassa, Venäjällä ja Isossa-Britanniassa.
”Stak Etop” kaiuttaa kurkkulaulua.
Shamanistiset transsitekniikat mukaan moderniin musiikkiin
Rave-kulttuuria on kutsuttu uusshamanistiseksi, ts. kaupunki- tai- teknoshamanistiseksi, ilmiöksi, joten on luonnollista, että shamancore on kehittynyt yhdistelemällä uusia ja vanhoja shamanistisia aineksia.
Siksi tärkeintä musiikissa Kinnusen mukaan onkin tila mihin soittaja, kuulija tai tanssija pääsee. Tilaa voisi kuvailla eräänlaiseksi transsi- tai flow-tilaksi, jossa on paljon samanhenkisyyttä muinaisien shamaanimatkojen kanssa. Tilaan pääsyä helpotetaan luomalla tapahtumapaikasta tila, jossa on mahdollisimman vähän arjesta muistuttavia ärsykkeitä.
”Se kuuluu aika vahvasti improvisoituun musiikkiin, että tekee hetkessä päätöksiä ja uppoutuu semmoseen virtaan missä ei olla niin paljon rationaalisen mielen kanssa tekemisissä ja kun se lähtee kunnolla lapasesta niin se on transsi parhaimmillaan.”
Soittorasiaksi kutsuttu kotitekoinen noiseboksi.
Parhaimmillaan shamancore onkin henkinen ja fyysinen kokemus. Shamancoren tanssiminen saattaakin joskus muistuttaa tärinää, ekstaattista tanssia, jota myös vanhoissa shamanistissa ja parantajakulttuureissa harjoitetaan. Nykyaikana esimerkiksi TRE, Trauma Release Exercise, perustuu vapinan parantavaan voimaan.
“Aika moni kysyy, että ’voiks tätä tanssia?’ niin kyllähän sitä voi, jos uskaltaa heittäytyä siihen tilaan. Tää on sellasta et joutuu oikeesti haastamaan ittensä, ylittämään ittensä, eli se ei oo sillee mitenkään kovin chilliä heilumista, mut se on samalla tosi palkitsevaa.”
Loppupeleissä kukin kuitenkin joraa omalla tyylillään. Kinnunen tulee tulevaisuudessakin tekemään musiikkia sekä järjestämään bileitä ja toivoo myös, että nuorempi sukupolvi löytäisi tiensä marginaalisemman musiikin bileisiin, eikä aina eksyisi voimakkaimmin markkinoituun tapahtumaan. Musiikissa hän ei halua tehdä kompromisseja näkyvyyden tähden.
Shamancore-projektit Facebookissa:
