Artikkelit

Joonas Ylipiha ohjasi turvapaikanhakijoista kertovan lyhytdokumentin Kun maailma tuli kylään. Kun elokuva julkaistiin, vastaanottokeskuksesta otettiin yhteyttä.

Pienen Lappajärven kunnan asukkaat olivat järkyttyneitä. Joukko muukalaisia oli tulossa ja kaiken lisäksi valtaamassa Kylpylä Kivitipun – lappajärveläisille rakkaan paikan, kunnan sydämen.

Mitään ei ollut enää tehtävissä. Lokakuussa 2015 joukko lappajärveläisiä sytytti muistokynttilöitä Kivitipun edustalle. Kylpylä oli muuttumassa vastaanottokeskukseksi, maailma oli tulossa kylään reilun 3 000 asukkaan Lappajärvelle.

Asetelma kiehtoi naapurikunnasta Vimpelistä kotoisin olevaa Joonas Ylipihaa, joka aikoi tehdä aiheesta dokumentin koulukaverinsa Ville Syrjälän kanssa.

”Helsingissäkin saattaa nousta tuollaisista asioista porua, mutta kaikki ovat tottuneet muista kulttuureista tuleviin ihmisiin. Lappajärvellä siihen ei oltu totuttu. Se oli heille paljon valtavampi juttu kuin Helsingissä tai muissa isoissa kaupungeissa”, Joonas Ylipiha sanoo.

Tätä näkökulmaa Ylipiha ja Syrjälä halusivat tuoda esiin viime syksynä kuvatussa Kun maailma tuli kylään -lyhytdokumentissa.

Kaksikolla oli jonkinlainen ennakko-oletus siitä, mitä kulttuurien yhteentörmäyksestä voisi seurata, mutta kaikkien yllätykseksi suurin yhteentörmäys aiheutui jostain aivan muusta.

Dokumentti oli ehtinyt olla julki pari päivää viime talvena, kun elokuvan ohjannut Ylipiha ajoi autolla eräänä lauantai-iltana. Yhtäkkiä puhelin soi.

”Siinä vaiheessa se helvetti sitten repesi”, Ylipiha kertoo.

Linjan toisessa päässä raivottiin. Varsin yksipuolisessa keskustelussa Kivitipun vastaanottokeskuksen markkinointipäällikkö ilmoitti, että dokumentti olisi heti poistettava internetistä.

Hän perusteli vaatimuksensa puuttuneella kuvausluvalla, jota Ylipihalla ei tosiaan ollut. Eikä tarvinnutkaan, sillä dokumentti oli kuvattu julkisilla paikoilla. Vastaanottokeskuksen toimintaa elokuvassa ei käsitellä lainkaan, vaikka sitäkin kyllä harkittiin. Kuvauslupia ei Ylipihan mukaan useammasta pyynnöstä huolimatta herunut.

Aihe oli arka. Vastaanottokeskuksen johto vaati paikallisen Facebook-ryhmän ylläpitäjää poistamaan päivityksen, jossa oli linkki dokumenttiin. Ylläpitäjä totteli.

Ylipiha ei totellut, sillä hän koki toimineensa täysin oikein.

Ylipiha ja elokuvan tuottaja Metropolia ammattikorkeakoulusta päättivät ottaa yhteyttä Journalistiliiton lakimieheen, joka näytti dokumentille vihreää valoa. Vastaanottokeskuksella ei pitäisi olla mitään sanomista elokuvan julkaisuun tai sisältöön.

Valittaa voisivat korkeintaan turvapaikanhakijat, joiden kasvot dokumentissa näkyivät.

Helvetti ei revennyt siellä, missä Ylipiha olisi olettanut. Turvapaikanhakijat olivat tuohon aikaan valtakunnan puheenaihe numero yksi. Ylipiha oli varautunut paskamyrskyyn, mutta dokumentista ei tullut suoraa palautetta juuri lainkaan.

”Somesta seurasin, että yllättävän paljon sitä jaettiin positiivisessa hengessä. Siihen tyyliin, että ottakaa lappajärveläisistä mallia”, Ylipiha sanoo.

”On sieltä alueelta tullut sellaistakin palautetta, ettei dokumentti ole kaikkien ihmisten yhteinen näkemys. Mikä pitää tietenkin paikkaansa.”

Ylipihaa yllätti, että aihe suututti pahiten sen osapuolen, jota se vähiten kosketti – vastaanottokeskuksen johdon.

Kivitipusta ehdotettiin, että tehdään uusi elokuva, jossa he ovat mukana. Kun tähän ei suostuttu, eikä dokumenttia poistettu internetistä, vastaanottokeskus uhkaili oikeustoimilla. Vääntöä aiheesta käytiin viikkotolkulla, mutta lakitupaan asti osapuolet eivät päässeet.

”Loppujen lopuksi sieltä ei sitten enää kuulunut yhtään mitään. Se oli sellaista uhkailua”, Ylipiha sanoo.

Pahimmillakin myrskyillä on tapana tyyntyä. Tyynesti asiaa muistelee myös dokumentin ohjannut Joonas Ylipiha lähes vuotta myöhemmin, marraskuussa 2016.

Koko episodi kuvastaa hyvin tilannetta, jossa Suomi oli vain vuosi sitten. Turvapaikanhakijoiden määrä lähes kymmenkertaistui hetkessä, eikä siinä rytäkässä tiedetty, miten toimia. Vastaanottokeskuksia pystytettiin sellaisella kiireellä, ettei vakavilta ongelmilta vältytty, kuten muun muassa tästä Helsingin Sanomien jutusta käy hyvin ilmi.

Kivitipun johdon reaktio oli ymmärrettävä, joskin hieman yliampuva.

Tulenarassa tilanteessa ylimääräinen julkisuus saattoi vain vaikeuttaa vastaanottokeskuksen toimintaa.

Nyt mitään toimintaa ei ole. Pakolaiskriisin pahin vaihe on Suomessa ainakin toistaiseksi ohi, ja Kivitipun vastaanottokeskuksen toiminta lopetettiin viime elokuussa. Kylpylän eteen viedyt hautakynttilät taisivat olla ylireagointia.

Maailma kävi kylässä Lappajärvellä, ja kaikki sujui lopulta hyvin. Kokemuksesta voisi ammentaa oppia muuallekin.

”Toimme dokumentilla vähän sellaista valonpilkahdusta siihen tilanteeseen, että pienessäkin pitäjässä ihmiset voivat tulla toimeen keskenään. Eri kulttuurit kohtaavat, ja yhtäkkiä ihmiset rupeavat auttamaan toisiaan”, Ylipiha sanoo.

Scrollaa jutun alkuun ja katso Kun maailma tuli kylään -lyhytdokumentti.

Taajuuden uudessa Tarinankertojat-sarjassa esittelemme Metropolian opiskelijoiden dokumenttielokuvia ja niiden tekijöitä.