näyttää 134 tuloksen(tulokset)
Artikkelit Kulttuuri Yleinen

Luistelua keskellä kaupunkia – jääpuisto on nyt avattu

Helsingin rautatientorilla sijaitseva jääpuisto saapuu ilahduttamaan kaupunkilaisia talven tullen. Jäärata mahdollistaa luistelun keskellä kaupunkia kaikille aamukymmenestä iltayhdeksään, ja viikonloppuisin iltakymmeneen. Tänä vuonna jääpuisto avattiin 2. joulukuuta, eikä poikkeuksellisen lämmin talvisää haitannut 4. päivä pidettyjä avajaisia. Jäärata kestää jonkin verran plussa-asteita ja sadetta, mutta päivän kestävä sade ei jään pinnalle jäädy. Siksi rata onkin säävarauksella auki …

Artikkelit Kulttuuri Yleinen

Sidewaysin ensimmäiset artistit julkistettu

Kesäkuussa Helsingissä järjestettävä musiikkifestivaali Sideways julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Kahdenkymmenen esiintyjän joukosta löytyy niin ulkomaisia kuin kotimaisiakin nimiä. Amerikan mantereelta Suomen Sidewaysiin saapuu esikoisalbuminsa “Kaleidoskopen” kahdettakymmenettä juhlavuotta viettävä R&B-artisti Kelis. Laulaja esiintyi Suomessa viimeksi kymmenen vuotta sitten. Ulkomaisten artistien joukosta löytyvät myös Skotlantilainen kaksikko Belle & Sebastian sekä ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva Australainen The Avalanches. Muita …

Artikkelit Kulttuuri Yleinen

Golden Globe 2020 -ehdokkaat ovat täällä

Tammikuussa 2020 jaetaan Golden Globe -palkintoja jo 77. kertaa ja arvostettujen palkintojen ehdokkaat ovat julkaistu. Golden Globe on vuosittain jaettava elokuva- ja televisioalan palkinto jota jakaa Hollywood Foreign Press Association (HFPA), joka koostuu Yhdysvalloissa asuvista ulkomaisista toimittajista. Noah Baumbachin elokuva Marriage Story nappasi jopa kuusi ehdokkuutta, joka oli korkein luku ehdokkuuksia tänä vuonna. Perässä tuli …

Artikkelit Kulttuuri

Edgar Wrightilta Sparks-dokumentti

Edgar Wright heittäytyy seuraavaksi rock-dokumenttien maailmaan. Kyseessä on ohjaajan ensimmäinen dokumentti. Brittiläinen elokuvaohjaaja Edgar Wright, 45, tunnettu mm. elokuvista Hot Fuzz (2007) ja Baby Driver (2017), työstää rock-dokumenttia kulttibändi Sparksista. Tämä on Wrightin ensimmäinen dokumentti hänen jo 20 vuotta kestäneellä uralla. Wright on itse kertonut olleensa bändin fani vuodesta 1979. Dokumentista ja sen sisällöstä ei …

Artikkelit Kulttuuri Yleinen

Sunrise Avenuelle lisäkonsertti uudistuneelle Olympiastadionille

Viime viikolla Samu Haberin luotsaama yhtye Sunrise Avenue ilmoitti lopettamispäätöksestä. Samalla yhtye ilmoitti viimeisestä Thank You For Everything -kiertueestaan Euroopassa, joka päättyy uudistuneelle Helsingin Olympiastadionille 15.8.2020.  Liput ovat menneet kuumille kiville, sillä lisäkeikka järjestetään 14.8.2020. Lisäkeikka kantaa nimeä Sunrise Avenue & Friends. Kyseessä on siis erilainen keikka kuin uran lopullinen päätöskonsertti. Tapahtumassa tullaan näkemään bändille …

Artikkelit Ihminen Kulttuuri

Näyttelijä Alina Tomnikov: ”Oman intuition ohittaminen oli virhe.”

Näyttelijä Alina Tomnikov ei olisi uskonut kuinka paljon virheitä hän tulisi tekemään uransa alkuaikoina. Tomnikoville mentorit ovat kaikki kaikessa. Niitä hänellä on ollut jo ennen Teatterikorkeakoulun näyttelijäopintoja. ”Idealistinen kuva siitä, että oma polku näyttelijänä löytyisi helposti vain sen takia, että on käynyt Teatterikorkeakoulun, tai ajatus siitä, että jos jotain haluaa niin se vain tapahtuu, on …

Artikkelit Ihminen Kulttuuri

Peliapila – käsistä karannut harrastus

Elokuvakalustovuokraamon booking managerina työskentelevä Onni Vakkuri, 29, on tehnyt peliarvosteluja YouTubessa vuodesta 2009 nimellä PelaajaX. Alun perin hänen vanhempiensa pokkarikameralla kuvatulla sarjalla on nykyisin yli 6400 tilaajaa. Mistä PelaajaX sai alkunsa? Ihan alun perin, vuoden 2008 nurkilla selailin YouTubea, johon oli alkanut valua pelivideoita. Ensimmäinen ulkomaalainen tekijä, jota aloin seuraamaan, oli Deceased Crab. Sitä kautta …

Artikkelit Ihminen Kulttuuri Yhteiskunta Yleinen

Elokuvateatteritekstitys kuulovammaisille ei ole itsestäänselvyys

Kuulovammaisten elokuvateatteritekstitys sisältää dialogin lisäksi paljon muutakin informaatiota. Kuulovammaisille tekstitettyjen elokuvaversioiden määrä kasvaa tuetun tekstittämisen myötä. Kasvaako tekstitettyjen elokuvaversioiden esittäminen samassa suhteessa? Innovatiivisuutta tarvitaan yhä esitystekniikan hyödyntämisessä. Vuonna 2019 kuulovammaisille tekstitettyjä versioita on saatavilla miltei kaikista kotimaisista elokuvista, mutta elokuvateatterinäytöksistä edelleen vain murto-osa sisältää kuvailevan tekstityksen. Syyttävä sormi osoittaa herkästi esittämisestä vastaavien elokuvateattereiden suuntaan, mutta syyt …

Artikkelit Kulttuuri Yleinen

Valtaistuinpeli alusta loppuun

HBO:n menestyssarja Game of Thrones sai tällä viikolla vihdoin päätöksensä, joten milloin olisikaan parempi aika tarkastella koko sarjan kehitystä alusta alkaen. Mikä teki sarjasta ainutlaatuisen, miksi se tuli niin suosituksi ja miten sarja muuttui vuosien saatossa? Tässä yhden ihmisen tulkinta mahdollisista vastauksista.  Tämä artikkeli sisältää vain mietoja juonipaljastuksia sarjan ensimmäisestä kaudesta. Game of Thronesin ensimmäinen …

Artikkelit Kulttuuri

Uutta ja vanhaa ritualistiikkaa

Tuomas Kinnunen kehitteli hardcore technon ja shamanistisen kansanmusiikin fuusiosta pohjoiseen mielenmaisemaan soveltuvan genren. Shamanistisissa rituaaleissa pyritään irtautumaan arjesta ja vaipumaan eräänlaiseen transsitilaan. Pohjois-Hervannan seesteiseen lähiöön pystytetyssä paimentolaistyylisessä jurtassa on kotoisa tunnelma. Retkikaminassa palaa tuli, tarjolla on teetä, mehua ja pikkusuolaista, lattia on peitetty räsymatoilla sekä eläinten taljoilla. Huoneen keskellä olevalle pöydälle on aseteltu muutama kannettava …