näyttää 150 tuloksen(tulokset)
LSD-paperia irrotettu osiin
Artikkelit Ihminen Yhteiskunta Yleinen

”Voidaan puhua melkein hypestä” – Psykedeelien räjähdysmäinen kasvu lääketieteessä

Viime vuosina on ollut puhetta psykedeelirenessanssista. Näiden huumausaineiden hyväksyntä on kasvanut ja sen kautta monessa maassa on päästy tutkimaan mahdollisia lääkinnällisiä hyötyjä. Miksi juuri psykedeeleistä on tullut seuraava mahdollinen lääkeainekohde? Historiassa huumausaineita on käytetty lääkkeinä tietämättä niiden huonoista sivuvaikutuksista. Esimerkiksi 1884 kokaiinia käytettiin silmän puudutukseen leikkauksissa. Psykedeelit, kuten LSD 1940-luvulta sekä psilosybiini 1955-luvulta lähtien, nousivat …

Ihminen Yhteiskunta Yleinen

Amerikkalainen sotilas – Asepalvelus vieraskielisen silmin

Kylmä merituuli jäädyttää kaljuksi ajettuja päitä Santahaminan porteilla. Tuoreet alokkaat kerätään pieniin ryhmiin, joissa sotilaspoliisit saattavat heidät porttien toiselle puolelle kasarmialuetta kohti. Ensimmäinen päivä Puolustusvoimissa on monelle haastava. Alokkaita juoksutetaan liukuhihnamaisesti ympäri sotilasaluetta.  Käskyjä satelee jatkuvasti ja tahti on kova. Juuri palveluksensa aloittaneelle Patrick Nemceffille ylimääräistä haastetta tuo se, ettei hän puhu sanaakaan suomea. ”Vähänhän …

Artikkelit Elämäntapa Ihminen Yleinen

Maailma ilman pimeyttä

Istun lumihangessa ja tuijotan herkeämättä järjestelmäkamerani pakkasessa huurtunutta näyttöä. Kameran suljin raksuu kiinni ja auki kymmenen sekunnin välein ja kennolle piirtyy kuvaa tähtitaivaasta. Oli Jouluaatto vuonna 2017 – taltioin ensimmäisen intervallivideoni ja koukutuin tähtikuvaukseen heti. Seuraavana päivänä kuvia katsoessani huomasin oudon kellertävän alueen taivaalla. Olin lähimmästä taajamasta puolen tunnin ajomatkan päässä, eikä kylään vievällä maantiellä …

Artikkelit Ihminen Yhteiskunta Yleinen

Sosiaalisessa mediassa jokainen voi olla aktivisti

Sosiaalinen media on muuttanut yhteiskunnan tapaa käydä poliittista keskustelua ja vaikuttaa ympäristöömme. Sosiaalisen median nousun myötä vaikuttajan sekä yleisön roolit ovat uudistuneet, sillä kuka tahansa voi olla sekä vaikuttaja että vaikuttamisen kohde. Viral Vegans on tuhansien seuraama eläinoikeusyhdistys, jonka aktivismi toimii vahvasti sosiaalisessa mediassa. Somen interaktiivisen luonteen takia myöskään he eivät ole välttyneet negatiiviselta kommentoinnilta. …

Artikkelit Ihminen Yhteiskunta

Yksityiselle vai soluun? — Opiskelijoiden suuri asuntokiista

”Halusin asumaan yksin siksi, että arvostan omaa tilaa ja yksin asumisen vapautta. Solussa olisi myös oma huone, mutta on mukavampaa saada koko asunto itselleen”, kertoo Jessica Kontinaho. Joka puolella Suomea opiskelija-asunnoista on kiristyvä ja jatkuva kilpailu. Parhaat asunnot hyvällä sijainnilla viedään heti ja niistä pidetään koko opiskelun ajan kiinni. Jonot ovat pahimmillaan vuoden pituisia, etenkin …

Artikkelit Elämäntapa Ihminen

Elämän vaikein ja paras päätös

Vuonna 2021 Suvi Kinnunen teki elämässään rohkean päätöksen, joka johti uudenlaiseen työnkuvaan. Perinteinen nine-to-five työelämä vaihtui yrittäjyydeksi. Suvi kertoo tämän olevan yksi elämänsä parhaista päätöksistä. “Kaikki yhtäkkiä loksahti kohdalleen, kun uskalsin seurata omaa intuitiotani ja juttuani!” 29-vuotias Suvi Kinnunen, @Suviliving, on yrittäjä, asuntosijoittaja, airbnb-host ja somevaikuttaja, jonka arki liikkuu asumisessa. A living from living kuuluu …

Artikkelit Ihminen Yhteiskunta

Kallis hinta henkiin jäämisestä

420 euroa, 660 euroa ja 540 euroa. Nämä ovat vain osa Almalle (nimi muutettu), 20, kertyneistä psykiatristen osastojaksojen laskuista. Samaan aikaan, kun Suomen terveydenhuollossa nautitaan verrattain edullisista asiakasmaksuista, kuuluu Alma siihen ihmisjoukkoon, jonka hoito voi yhä maksaa tuhansia euroja. Lyhytaikaisen laitoshoidon hoitopäivämaksun suuruus psykiatrisessa toimintayksikössä vaihtelee eri puolilla Suomea ilmaisesta yli 20 euroon. Jos psykiatrinen …

Artikkelit Ihminen Yhteiskunta Yleinen

“Ihmiset puhuvat transihmisistä ilman transihmisiä” – Transihmiset kokevat keskustelun translaista jättävän heidät ulkopuolelle

Translakiuudistus on synnyttänyt kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa sukupuolen moninaisuudesta ja transihmisten kohtaamista rasitteista. Transsukupuoliset nuoret Annabelle ja Alexander kertovat heidän näkökulmistaan uudistukseen.  Keskiviikkona 1. helmikuuta eduskunta hyväksyi translakiuudistuksen, jonka pitäisi keventää juridisen sukupuolen vahvistamisprosessia sekä yksinkertaistaa mahdolliset sukupuolen korjaamiseen liittyvät lääketieteelliset prosessit. Sukupuolensa vahvistamiseksi henkilön tulee jatkossa täyttää seuraavat vaatimukset: täysi-ikäisyys, Suomen kansalaisuus tai vakituinen …

Ihminen Yhteiskunta Yleinen

Onko kipu velvollisuus?

Endometrioosin diagnoosiviive on 6-9 vuotta, vaikka sairaudesta kärsii suomessa jopa 200 000 ihmistä. Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella esimerkiksi munasarjoissa sekä kohdun, suolen ja virtsarakon pinnoilla. Sairauden kanssa kamppaileva Sonja Karppanen, 29, kärsi vuosia voimakkaista kiputiloista. Läpi peruskoulun ja lukion hän kävi kuukausittain terveydenhoitajan vastaanotolla. Terveydenhoitajat ja lääkärit …

Ihminen Kulttuuri Yleinen

Onko sisustaminen taidetta?

Ihmiset ovat pohtineet vuosisatoja; mikä on taidetta. Päättävätkö auktoriteetit mikä on taidetta? Määritelläänkö taide teknisen osaamisen kautta? Ketkä ovat taiteilijoita? Taiteen lyhyt määritelmä on; luovaa toimintaa tai ajattelua, joka toteutuu teoksessa. Kuuluisa taidehistoria E.H. Gombrich kirjoitti: “Ihmisistä, jotka eivät ole tottuneet juomaan teetä, voi jokainen teelaatu maistua samanlaiselta. Mutta jos heillä on aikaa, halua ja …